perjantai 30. tammikuuta 2015

Raamattukritiikkiä 30.1.2015



2.Moos.10:1 – 2. Moos. 12:13
Vitsaukset jatkuvat: heinäsirkat ja pimeys.
”Mooses ojensi kätensä taivasta kohti, ja koko Egyptin maahan tuli synkeä pimeys kolmeksi päiväksi.”
Näin merkittävästä tapahtumasta olisi muiden lähteiden pitänyt raportoida. Vain Raamattu mainitsee asiasta. Ei vakuuta Raamattu tässäkään asiassa. Jumalakaan ei pysty rikkomaan luonnonlakeja.
Israelilaiset varastavat arvoesineitä egyptiläisiltä: taas kerran tyypillistä raamatullista konnuutta.
Lopulta seuraa jälleen kerran tappotalkoot:
”Kaikki esikoiset Egyptin maassa kuolevat, valtaistuimellaan istuvan faraon esikoisesta käsikiveä vääntävän orjattaren esikoiseen asti, sekä kaikki karjan esikoiset.”
Aina tulee ruumiita ja monesti ruumiit ovat vielä asiaan osattomia sivullisia. Verellä mässäily on ohje, ellei peräti vaatimus.

Matt. 20:1 – 28
Jakson aluksi Jeesus esittää huonon talouspoliittisen veratuksen.
Tämän jälkeen alkaa viimeiset valmistelut showta varten.

Ps. 25:1 – 25
Jos tämän psalmin neuvoja noudattaa, niin silloin ei tee mitään. Raamatun ohjeet ovat passivoivia.

Snl. 6:6 – 11
Tuossa yllä mainitussa Psalmissa passiivisuus oli hyve ja nyt varoitetaan laiskuudesta. Teitpä mitä tahansa, niin aina teit väärin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti