lauantai 10. tammikuuta 2015

Raamattukritiikkiä 10.1.2015



1. Moos. 23:1 – 24:51
Jaksossa Saara kuolee ja Iisak nai Rebekan. Siinä oli kaikki kun tarinasta poistetaan draamallinen aines.

Matt. 8:1 -17
Jeesus parantaa spitaalisen, mutta tarina ei kerro mikä oli Jeesuksen kosketuksen fysiologinen mekanismi, jolla milloin mikäkin tauti parani. Milloinkaan ei kerrota, mitä näille ”parantuneille” myöhemmin tapahtui. On varmaa, että tämäkin spitaalinen kuoli spitaaliin.
Vuosikymmeniä sitten tutkittiin Niilo Yli-Vainion kokouksissa parantuneita. Ainuttakaan parantumista ei pystytty todentamaan. Tästä aiheesta tehtiin väitöskirjakin.
Ihmeitä ei ole koskaan tapahtunut, eikä niitä tule koskaan tapahtumaankaan.

Ps. 9:14-21
Sama pateettinen ruikutus jatkuu kuin eilisessäkin psalmien katkelmassa.

Snl. 3:1 -6
Ydinkohta on tämä: ” Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaa omaan ymmärrykseesi.”
Mikäli näin olisi toimittu, niin esimerkiksi teknologinen kehitys oli pysähtynyt. Tätäkään blogipostausta ei olisi, ellei joku olisi käyttänyt omaa ymmärrystään.
Ihmisellä ei ole mitään muuta kuin ymmärryksensä, johon hän voi perustaa maailmankatsomuksensa. Mielikuvitus olennot ovat huono perusta.
Tämä Sananlaskujen pätkä osoittaa taas kerran Raamatun käsittämättömän ihmisvihamielisyyden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti