Jumala ei ole suuri

Luin toistamiseen Christopher Hitchensin kirjan Jumala ei ole suuri. Edellisestä lukukerrasta olikin jo vierähtänyt tovi. Tällä kertaa luin kirjan suomeksi, edellisellä kerralla englanniksi. Kirjan suomentaja Matti Kinnunen oli onnistunut tehtävässään oikein hyvin.

Kirjan alaotsikko Kuinka uskonto myrkyttää kaiken on vähän provosoiva, mutta valitettavasti niin totta. Hitchens sanoi haastattelussa, että kirjan nimi alaotsikkoineen on hänen keksimänsä, eikä kustantajalla ollut osuutta asiaan. Varsin usein kustantajat keksivät raflaavia kirjojen nimiä myynninedistämiseksi.

Jumala ei ole suuri ei ole tietokirja, vaikka sisältääkin melkoisen tietopaketin. Teos on pikemmin Hitchensille tyypillinen poleeminen kirjoitus yhdestä häntä kiinnostavasta ilmiöstä – uskonnosta. Kirja ei pelkästään ota kantaa kristinuskoon vaan viemäristä menevät kaikki suuret (ja pienemmätkin) uskonnot. Kaikki tämä tapahtuu vielä varsin hyvin perustellusti.

Hitchensin proosallinen teksti käsittelee uusateismin keskeisiä argumentteja ilman käsitteellistä kikkailua, joka tyypillistä Richard Dawkinsille ja Daniel Dennettin. Hitchens onkin journalisti – ja vielä hyvä sellainen – kun taas Dawkinsin ja Dennettin tausta on akateemisissa piireissä. Hitchensin viesti tulee kuitenkin hyvin selväksi.

Kirjan 8. luku on otsikoitu Uuden Testamentin pahuus ylittää Vanhan. Tämäkään argumentti ei ole uusi ja originaali, mutta Hitchensin teesi on vakuuttava. Hitchens päättää luvun seuraavasti: ”Todisteet Raamatun johdonmukaisuudesta, autenttisuudesta tai ”inspiraatiosta” on aikaa sitten revitty riekaleiksi. Parempi tutkimus tekee halkeamat ja repeämät vain entistä selvemmiksi, joten siltä taholta ei ”ilmoitusta” saada. Niinpä sitten uskonnon asianajajat ja kannattajat luottakoot ainoastaan uskoon ja olkoot niin urhoollisia, että kykenevät myöntämään tekevänsä juuri niin.”

Hitchens ei jätä ”tieteelliselle kreationismille” edes anekdootin asemaa. Jos jotakin on jo premisseiltään epätotta, niin seurauksena on vain epätosia johtopäätöksiä. Hitchens kirjoittaa: ”Uskontoon kohdistuu yhä neljä ylipääsemätöntä vastaväitettä. Uskonto esittää ihmisen ja maailmankaikkeuden synnyn täysin väärin. Tämän perimmäisen virheen takia uskonto onnistuu yhdistämään suurimman mahdollisimman orjamaisuuden suurimpaan mahdolliseen solipsismiin eli minäkeskeisyyteen. Uskonto on sekä syy vaaralliseen seksuaaliseen sortoon että sen seuraus. Ja viime kädessä uskonto perustuu toiveajatteluun.”

Hitchensin mukaan uskonto ei monin tavoin pelkästään amoraalinen, moraalisäännöistä riippumaton, vaan ehdottomasti immoraalinen, moraalinvastainen. Viat ja synnit eivät löydy uskonnon kannattajien käyttäytymisestä vaan uskonnon omista moraalisäännöistä. Hitchens listaa ne seuraavasti

-          Väärän kuvan antaminen esittäminen viattomille ja herkkäuskoisille

-          Oppi veriuhrista

-          Oppi sovituksesta

-          Oppi ikuisesta palkkiosta ja/tai rangaistuksesta

-          Mahdottomien tehtävien ja sääntöjen määrääminen

Tässäkin blogissa on käsitelty ihmisuhrien järjettömyyttä ja Hitchens kiinnittää huomiota samaan seikkaan. Jeesuksen kuolema ristillä on vanhan taikauskon paranneltu painos. Taas kerran meillä on isä, joka osoittaa rakkautensa alistamalla poikansa kidutuskuolemaan, mutta tällä kertaa isä ei koeta tehdä vaikutus jumalaan. Hän on jumala, ja hän koettaa tehdä vaikutuksen ihmisiin

Hitchens esittää asian tiimoilta seuraavaa: ”Kysykääpä itseltänne: miten moraalista on seuraava? Minulle kerrotaan ihmisuhrista, joka tapahtui kaksituhatta vuotta sitten, minun sitä tahtomattani ja niin kammottavissa, että jos olisin ollut paikalla ja jos minulla olisi ollut vähänkään vaikutusvaltaa, velvollisuus olisi pakottanut minut lopettamaan sen.

Oletetaan tarinan olevan totta. Siitä seuraa mm. se, että

-        Minun on hyväksyttävä olevani vastuussa ruoskinnasta, pilkkaamisesta ja ristiinnaulitsemisesta, mihin minulla ei ollut osaa eikä arpaa

-      Minun on myönnettävä, että joka kerta kun kiistän tämän vastuun tai kun teen ”syntiä” sanoissa tai teoissa lisään uhrin kärsimystä

-         Minun vaaditaan uskovan, että kärsimys tarvittiin hyvittämään aiempi rikos, johon minulla ei taaskaan ollut osaa eikä arpaa, Aatamin syntiin.

Hitchensille on turha mennä väittämään, ettei Aatamille olisi luotu kyltymätön tyytymättömyys ja uteliaisuus ja sitten kielletty tyydyttämästä sitä. Hitchens sanoo, että on paradoksaalista, että hänelle on myönnetty vapaa valta hylätä tarjous sijaissovituksesta, mutta jos käyttäisin tätä valinnanvapautta, minua odottaisi ikuinen kidutus, paljon hirveämpi kuin mikään Golgatalla kestetty tai mikään mikä uhkaa niitä, jotka ensimmäisinä kuulivat kymmenen käskyä.

Hitchens pitää tätä moraalisena ilveilynä, joka ei olisi edes tarpeen, jos säännöt olisivat alun alkaen olleet sellaiset, että niitä olisi mahdollista noudattaa. Taas kerran totalitaariset käskyt pannaan täytäntöön pelolla ja ne perustuvat syntiin joka tehtiin kauan sitten ja jonka teki muu. Totalitarismin periaatehan on säätää lakeja, joita on mahdotonta noudattaa. Tuloksena oleva tyrannia on vielä vaikuttavampi, jos sen voi panna täytäntöön uskovat.

Oma suosikkini on seuraava katkelma käsiteltävänä olevasta teoksesta: ”Typerykset eivät koskaan lopu lajistamme, mutta rohkenenpa väittää, että on ollut vähintään yhtä monta herkkäuskoista jumalaan uskovaa idioottia kuin tomppelia ja hölmöä, jotka ovat päätelleet toisin. Saattaa olla pöyhkeää väittää, että ateistin älyllä ja uteliaisuudella on aika lailla paremmat mahdollisuudet, mutta asianlaita on niin, että jotkut ihmiset ovat aina pitäneet jumalaa epätodennäköisenä, huomanneet hänen nimissään tehdyn pahan, pitäneet häntä luultavasti ihmisten tekemänä ja katsoneet vähemmän haitalliset vaihtoehtoiset uskomukset ja selitykset päteviksi. Me emme voi tietää kaikkien näiden miesten ja naisten nimiä, koska he ovat kaikkina aikoina ja kaikkialla joutuneet säälimättömän tukahduttamisen uhreiksi.”

Näin usko myrkyttää kaiken!