lauantai 24. tammikuuta 2015

Petri Paavola pieraisee, osa 2



Jatketaan Puuha-Peten (aivo)pierujen tarkastelua. Tällä kertaa aiheena on Peten kirjoitus, jonka otsikkona on ”Jumalan tahdon mukainen usko”.

Pete jatkaa komiikkaansa: Tälläkin kertaa Petellä on pullistunut käsitys omasta oikeassa olemisestaan.

”Tänään (4.11.2013) koin, että sydämestäni otettiin pois sulut sekä esteet ja opetus avattiin sydämelleni sellaisessa muodossa, että kykenen sen jakamaan tämän kirjoituksen kautta.”

Taas kerran Pete luottaa sydämeensä jättäen aivot narikkaan. Aivot ovatkin uskoville kaikkein vaarallisin ruumiinosa, vaikka he mielellään puhuvat myös sukupuolielimistä.

”Jumalan sanan opetuksen ymmärtämisen kautta elämä ojentautuu käytännössä Jumalan sanan opetuksen mukaisesti, jonka seurauksena opit rakastamaan Jumalaa ja lähimmäisiäsi sekä toimimaan omalla paikallasi evankeliumin ilosanoman eteenpäin menemiseksi.”

Tuo tarkoittaa sitä, että uskovasta tulee aivoton idiootti ja Jahven marionetti. Käytös muuttuu tekopyhäksi nöyristelyksi ja pelokkaaksi pelleilyksi. Uskova saattaa rakastaa jumalaa, mutta tämäkin vain kadotuksella uhkailun jälkeen. Jahve on joka tapauksessa erittäin vihamielinen ihmiskuntaa kohtaan. Ei kovinkaan mairittelevaa käytöstä rakastavaksi jumalaksi väitetyltä oliolta. Havaintojeni mukaan uskovia kismittää erityisesti se, että ei-uskovat elävät täyteläistä ja tyydyttävää elämää ilman sadistista taivaallista tyrannia.

Herran Jeesuksen opetuslapsen tulee uskoa Herraan Jeesukseen ja Isä Jumalaan niin kuin on Jumalan tahto. Jumalan todellinen ja oikea tahto löytyy Raamatusta, eli Jumalan sanasta.

Jos näihin kahteen kusipäähän uskoo ja vielä pyrkii elämään näiden mielikuvitusolentojen kuvitellun tahdon mukaan, on pakko hyväksyä se seikka, että nämä kaksi olento (jotka ovatkin yksi ja sama) ovat kovin ailahtelevia ja persoonallisuuden profiililtaan patologisia tapauksia. Paavola siis kannattaa psykopatologista käyttäytymistä ihanteena. Ihan tuolla blogini alkupäässä on artikkeli Jeesuksen psykopatiasta.

Herran Jeesuksen sovitustyön ansiosta Jumala vaikuttaa Pyhän Hengen kautta sen mikä on otollista Jumalalle ja että Jumalan tahto voi toteutua uskovan elämässä.

Puuha-Peten agendan kannalta on suorastaa katastrofaalista, että yhtäkään henkeä –saati sitten Pyhää Henkeä – ei ole pystytty todentamaan. Henkien kanssa seurustelu kuuluukin lähinnä psykiatrian alaan. Vaikka nämä entiteetit pystyttäisiin todentamaan, niin Raamatulliset taivaalliset oliot ovat seinähulluja jokainen. Todistustaakka on Puuha-Petelle, että Jahve ja Jeesus ovat tervejärkisiä. 

Herra Jeesus sanoi, että ihminen eksyy ellei hän tunne kirjoituksia (Jumalan sana) ja Jumalan voimaa (Pyhä Henki).

Peten argumentti kumisee tyhjyyttään. Moni ateisti tuntee kirjoitukset paremmin kuin Pete tai moni muu uskova. Ateisti ei ole eksynyt, koska kirjoitukset tuntemalla ja loogista rationaalista ajattelua käyttämällä, hän pystyy päättelemään Raamatun olevan puppugeneraattorin tuotetta.

”Moni sanoo ettei Raamattu kerro ja opeta meille kaikkea, siksi meidän tulee etsiä koko totuutta hyvistä hengellisistä kirjoista, uskovien opetuksista ja Pyhä Henki kertoo ja opettaa meille sen mistä Raamattu ei kerro. Edellä oleva opetus ja ajatus on epäraamatullinen ja väärä.”

Nyt Pete asettaa itsensä siihen tilanteeseen, että kenenkään ei tule uskoa ainakaan Peten juttuja, vaikka tämä tuskin oli Peten tarkoitus. Taaskaan Puuha-Pete ei ajattele mitä tuli sanottua. Usko näyttää tappavan kaiken loogisen ajattelun ainakin Paavolan tapauksessa.

”Jumalan tahdon toteutuminen ei voi täysin toteutua meidän elämässämme ellemme usko Herraan Jeesukseen, niin kuin Raamattu sanoo.”

Samaa vanhaa kierrätyskamaa. Koska Pete huomaa, että hänenkin käsitykset ovat tulkintoja kuten kaikki muut tulkinnat. Mitään näistä tulkinnoista ei voi asettaa erityisasemaan.

”Siksi hän voi eksyä helposti ja sen tähden on tärkeätä olla mukana seurakunnan ja uskovien yhteisön toiminnassa, joka perustuu Jumalan rakkauteen ja totuuteen.” 

Peten edustamissa fundamentalistisissa piireissä tämä tarkoittaa kaiken oman ajattelun hylkäämistä ja paavolalaisen typeryksen identiteetin omaksumista. Totuudella ja Raamatulla ei ole juurikaan yhteistä. Uskoville tekisi hyvää viettää pieni hetki totuuden kriteerien parissa. Muutamassa minuutissa selviää, että Raamatussa ei ole totuutta edes nimeksi; sen verran paksua pajunköyttä Raamatussa syötetään ihmisille.

Kasvaneemmat uskon sisaret ja veljet auttavat vasta uskoon tullutta kasvamaan uskossa sekä juurtumaan Herraan Jeesukseen.

Yllä oleva tarkoittaa nimenomaan kaiken omaperäisyyden hylkäämistä ja liittymistä aivottomien idioottien joukkoon.

Ikävä ja valitettava totuus on että näitä väärän voitelun tarjoajia nousee kuin sieniä sateella. Heidän kauttaan Jumalan tahto ei toteudu, vaan joissakin tapauksissa uskova saa sydämeensä haavoja epäterveen uskon ja toiminnan kautta, joiden parantuminen voi kestää pitkän aikaa.

Eikö olekin ikävää, että edellä olevan perusteella Petri Paavola on juuri prototyyppi väärästä voitelusta? Jokainen uskova on eksynyt reaalimaailman faktoista toiveajattelun synkkään maailmaan. 

”Jos tahdot tehdä Jumalan tahdon, niin tulet tuntemaan ja löytämään totuuden sekä tietysti Jumalan tahto tulee toteutumaan elämässäsi. Silloin sinä elät totuudessa ja vääryys pysyy poissa sydämestäsi.”

Totuuden tavoittelu johtaa siihen, että ylivoimaisten todisteiden valossa jumala on inhimillinen konstruktio. Perehtymällä todistusaineistoon, on mahdotonta uskoa yhteenkään tuhansista jumalista; kaikkein vähiten Aabrahamista juontuvin monoteististen uskontojen jumalaa (riippumatta siitä millä nimellä jumalaa kutsutaan).

”Edellä olevasta Jumala on varoittanut minua ja olen nähnyt kuinka monet uskovat ovat eksyneet etsiessään omaa kunniaansa.”

Niinhän Pete väittää. En kuitenkaan luottaisi niin epärehelliseen mieheen kuin Paavola. Faktat ovat Puuha-Peteä vastaan.

”Olemme nähneet monien uskovien, saarnaajien, seurakunnan johtajien jne. eksyvän pois totuudesta etsiessään omaa kunniaansa.”

Taas kerran Pete puhuu itsestään. Tämä saattaa olla tahatonta, mutta silti evankelistana esiintyvän tai sellaiseksi haluavan, luulisi valikoivan sanansa tarkemmin, jotta uskottavuus olisi edes alkeellisella tasolla. Pörinöissään Pete ei huomaa sitä, kuinka hän puhuu toistuvasti itsensä pussiin.

Vasta nyt päästään uskovien mieliaiheeseen – seksiin:
”Oman kunnian synnin takia monissa uskovien seurakunnissa ja työmuodoissa avioliitot ovat rikkoutuneet, kun vääryyden vallassa olevat uskovat keskinäisessä työyhteydessä ovat himoissaan syttyneet toisiinsa harrastaen keskenään synnillistä seksiä.”

Pete haluaa aina osoitella sormella. Moralismissaan Paavolan tekopyhyys on naurettavaa. Mikä lie aiheuttaa uskovien pakkomielteisen suhteen seksiin?

”Raamatun eräs todella tärkeä opetus on se kuinka Herran Jeesuksen opetuslapsi voi oikealla tavalla ymmärtää mitä Raamattu opettaa ja mikä on Jumalan tahto.”

Oikeassa olemisen pakko on huvittavaa. Pete, ei näin! Jos olet tarkoittanut kirjoituksesi evankelioimiseksi, niin menet metsään rytisten.

”Uskon elämä perustuu Jumalan antamaan ja vaikuttamaan uskon kasvuun, jonka tulisi tapahtua sen kautta että sinä rakastat Jumalaa, jolloin Jumalan rakkauden kautta vaikuttava usko kasvattaa sinua koko ajan syvällisempään Jumalan tuntemiseen, jonka seurauksena yhä enemmän Jumalan tahto voi toteutua sinun elämässäsi.”

Tämä taas tarkoittaa itsepetosta, mutta sehän sopii uskoville – nimittäin itsepetos. Paavola vielä oikein yllyttää itsepetokseen. Kylläpä on väsynyttä sanailua Peteltä.

”On surullista, että joidenkin uskovien elämässä on käynyt niin, että kun he ovat aloittaneet Hengessä ja työ on kantanut hedelmää, niin he ovat alkaneet pitämään itseään suurina uskon sankareina sekä ruokkimaan omaa lihaansa ylpeyden kautta.”

Miksi ihmeessä Puuha-Pete on joutunut lähtemään, tai potkaistu pois, jotakuinkin kaikista uskonnollisista yhteisöistä?  

Sitten Petri Paavola jatkaa samaa paskanjauhantaa vähän eri sanoin. 

Paavola on ansainnut kaiken vittuilun, mitä hän on saanut osakseen keskustelupalstoilla. Onnittelut! Pete on typerän uskovan arkkityyppi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti