tiistai 27. tammikuuta 2015

Jumala on kuollut, R.I.P.



Friedrich Nietzsche julisti 150 vuotta jumalan kuolleeksi. Tämä oli erittäin terävä huomio koskien Raamatun jumalaa.
Jumalalla ei ollut enää käyttöä; ei filosofiassa eikä tieteessä. Jahvesta oli tullut kuollut jumala kuten kaikki muutkin jumalat ennen sitä – ja sen jälkeen. Jumalhypoteesi oli tarpeeton.
Jumalan kuolema merkitsi nopeaa inhimillistä kehitystä, koska taivaallinen tyranni ei ollut vakoilemassa kyseenalaisin keinoin ihmisten tekemisiä.
Jumalan kuolema merkitsi myös inhimillisen sivilisaation syntyä. Yhteiskunta saattoi kehittyä ihmisille sopivaksi. Moraalin mitaksi tuli ihminen, eikä synteettisen jumalan sanelema synteettinen menettelytapa.
Jumala on kuollut, eikä jumala herää henkiin, vaikka kuinka rukoiltaisiin. Hyvä niin.

Raamatun paikka kirjahyllyssä on Kalevalan ja Tuntemattoman Sotilaan välissä fiktiivisen kirjallisuuden osastolla.
Kaikkia vielä luetaan, mutta yhtäkään niistä ei voi pitää autenttisena kuvauksena todellisuudesta. Varsinkaan Raamattu ei täytä tietokirjallisuuden kriteereitä. Tästä syystä sitä voi pitää kuolleesta jumalasta kertovana kansanrunoutena.
Tuskin kukaan pitää (vai pitääkö?) Kalevalaa totena tai pätevänä opaskirjana. Samoin perustein Raamattu voidaan hylätä. Epätosista premisseistä johdetut elämänohjeet ovat saaneet suunnatonta tuhoa aikaan maailmassa.

Nietzschen aikalaiset saivat todistaa niinkin merkittävää tapahtumaa kuin jumalan kuolemaa. Tuon jälkeen puheet jumalasta ovat olleet yhtä valideja kuin puheet Odinista tai Thorista.
Kuollut jumala kummittelee vieläkin nyky-yhteiskunnassa, vaikka hyvin tiedetään, ettei kummituksia ja jumalia ole olemassa.
Elvytysyritykset epäonnistuivat heti jumalan kuolleeksi julistamisesta lähtien. Ylivoimaiset todisteet jumalaa vastaan ovat pitäneet jumalan kuolleena. Näköpiirissä ei ole mitään, mikä saisi tilanteen muuttumaan.

Jumalan kuolema ei ollut jumalan ja hänen varaansa rakentaneiden ihmisten kannalta kivuton. Eron tuska näkyy pateettisissa riiteissä ja rituaaleissa, kuolleen jumalan bakkanaaleissa. Tästä huolimatta…
Jumala on kuollut, R.I.P.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti