Occamin partaveitsi viiltää Jumalan konseptin kuoliaaksi

Riippumatta siitä, onko Jumalan konsepti sisäisesti ristiriitainen sekä ateistit että teistit ovat oikeutettuja arvioimaan Jumalan olemassaoloa. Tämä siitä huolimatta, että teistit mielellään väittävät uskon Jumalaan olevan edellytys Jumalan olemassaololle. Täten Jumalan konsepti on heille vain mielen sisältö. Kaikenlainen spekulaatio on silti mahdollisesti ja asialla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko Jumala olemassa vai ei.

Rationaalisella spekulaatiolla on kuitenkin sääntöjä, jotka ovat päteviä myös silloin kun siirrytään suorien havaintojen ulkopuolelle; so. ilmiöihin jotka eivät ole verifioituvia tai falsifioituvia. Occamin partaveitsi on käyttökelpoinen instrumentti, jolla estetään keskustelun vajoaminen satujen ja fantasioiden tasolle.

Jos ateisti ei pysty vakuuttamaan teistiä siitä, että Jumala on käsitteellisesti ristiriitainen, niin ateisti voi turvautua heikompaan argumenttiin: ehkä Jumala on olemassa, mutta ei ole syytä olettaa, että olettaa Jumala todella on olemassa. Täten ateisti leikkaa Occamin partaveitsellä tarpeettoman oletuksen.

Esimerkiksi universumin rakenne ja toiminta voidaan selittää mekanistisesti siten, että universumilla ei ole tarkoitusta eikä päämäärää. Tämä on ateistien yksi standardiargumenteista.

Argumentin viehätys piilee siinä, että faktat ovat riippumattomia toisistaan. Tämä positivistinen väite on kuitenkin epäpätevä samoin kuin argumentti siitä, että kaikki tieteelliset faktat ovat havaintojen vahvistamia. Occamin partaveitsen avulla voidaan arvioida väitteen spekulatiivista astetta. Edellä mainitussa skenaariossa ateistin argumentti on vähemmän spekulatiivinen vähäisempien (lisä)oletusten takia.

Occamin partaveitsi ei kuitenkaan huomioi sitä, onko väite itsessään oletus. Tällöin on otettava huomioon oletukseen liittyvät ennakko-oletukset.

Väite että Jumala ei ole olemassa, ei ole pelkästään ontologinen väite. Väite implikoi muita väitteitä, jotka nekin saattavat olla tosia tai epätosia kuten alkuperäinen ontologinen väite.

Metafyysinen väite voidaan muotoilla esimerkiksi seuraavasti: maailmankaikkeudessa tapahtuvat kausaliteetit ovat sattuman aiheuttamia. Ne vaikuttavat kausaalisilta, mutta vain korrelaatio voidaan vahvistaa. Maailmankaikkeus syntyi ilman korkeamman voiman vaikutusta. Tämäkin metafyysinen väite saattaa olla tosi tai epätosi.

Maailmankaikkeus vaikuttaa niin mekanistiselta, ettei oletusta korkeammasta tarvita. Loogis-positivistisen tradition virhe oli oletus siitä, että metafysiikan hylkääminen ei olisi itsessään metafyysinen väite. Dennett (1987) sanoo intentionaalisuuden sopivan fiktioon, mutta ei tieteeseen; tieteellisiin väitelauseisiin.

Vastajihadistien fatwakateus

Äärilaidan fundamentalistiset kristityt ja kovan linjan jihadistit eivät ole vielä oivaltaneet olevansa samalla puolella uskossaan todentamattomiin taivasolioihin. On vain ajan kysymys, milloin nämä ääriryhmät löytävät toisensa.

Yhteistä jihadisteille ja vastajihadisteille on sama Abrahamista polveutuva usko olioihin, joiden kuvitellulla tahdolla perustellaan mitä käsittämättömimpiä tekoja, kuten juuri fatwoja, kuolemantuomioita vääräuskoisille ja uskonnottomille. Näiden kahden ryhmän retoriikkakin on perusvireeltään samanlaista: aina pitää tappaa, sillä tappaminen on myös kunkin kuppikunnan ”pyhien kirjoitusten” mukaan jumalien erityisessä suosiossa.

Fundamentalististen ja äärioikeistolaisten kristittyjen kirjoittelusta blogosfäärissä ja erinäisillä keskustelupalstoilla voi havaita tiettyjen kristillisten äärilaitaa edustavien ”mielipidevaikuttajien” fatwakateuden. Näitä äärilaidan kirjoittajia näyttää kismittävän se, ettei heillä ole käytössään laillista oikeutta jihadistien suoran toiminnan metodiin – kaulankatkaisuun.

Jihadistien ja vastajihadistien sanailu on saanut jopa väkivaltaan yllyttäviä piirteitä. Toistaiseksi jihadistit ja vastajihadistit ovat tyytyneet sättimään toisiaan, mutta molemmilla on taustaoletuksena yhteiskunnan sekularisoitumisen aiheuttama moraalinen rappio. Mitään muuta perustetta tällaiselle väitteelle ei taaskaan ole; paitsi kuviteltujen jumalten kuviteltu tahto.

Suomessa asiat ovat kuitenkin hyvin niin kauan kunnes jihadistit ja vasta-jihadistit ryhtyvät agendansa mukaisiin toimiin. Pelkkä verbaalinen uhka ja uhkailu ovat pelotevaikutuksiltaan olemattomia

Kahden kuppikunnan perimmäisenä tarkoituksena on tietenkin teokratia. Tosin kaikkialla, missä maallistuminen ja sekularisoituminen ovat onnistuneet hyvin, siellä ihmisten kokonaishyvinvointi on luotettavien mittausten mukaan kasvanut. Hyvinvoinnin lisääntymisen edellytyksenä on ollut jokaisessa tapauksessa uskonnollisten ääriliikkeiden ajaminen onnistuneesti marginaalin marginaaliin.

Taas jää meidän sekulaarien humanistien tehtäväksi uskontojen haittojen ennaltaehkäisy ja jo ilmenneiden haittojen korjaaminen. Taas jää meidän sekulaarien humanistien tehtäväksi huolehtia siitä, etteivät jihadistit ja vastajihadistit langeta fatwojaan mistään syystä. Tähän päästään kun uskonnoista tulee irrelevantteja.

Tapio Puolimatkan kehäpäättelyä

Uudestisyntynyt professori, Tapio Puolimatka julkaisi taannoin (21.2.106) Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla kirjoituksen, jonka otsikkona oli Sukupuolineutraali yhteiskuntakoe: hämäävä tasa-arvoretoriikka.

Kun nyt viime aikoina olen eri yhteyksissä ruotinut Puolimatkan kirjoittelu, niin menköön nyt siinä samassa tämäkin, vaikka Puolimatkan jutut ovat aivan päättömiä. Aina jaksaa hämmästyttää ja kummastuttaa se, kuinka helkkarin tyhmänä Puolimatka pitää lukijoitaan. Ainakin Uuden Suomen lukijoissa on oppineita henkilöitä. Ehkä Uusi Suomi on hieman väärä foorumi Puolimatkan propagandalle. Herätyskristillisiin piireihin ja muihin änkyröihin Tapio jutut varmaan uppoavat täysin.

Tarkastellaan tällä kertaa vain yhtä Puolimatkan väitettä. Tapio kirjoitti:

Päättelyn lähtökohtana on avioliitolle annettu uusi määritelmä, jonka mukaan avioliitto on “aikuisten välinen läheinen suhde”. Tämän uuden määritelmän pohjalta argumentoidaan, että koska avioliitto on pelkästään kahden aikuisen välinen läheinen suhde, kahdelta samaa sukupuolta olevalta henkilöltä ei voida kieltää oikeutta mennä keskenään avioliittoon.

Ja sitten Tapio sönkötti:

Tämän päättelyn ongelmana on, että avioliiton merkitys ensin lähtökohtaisesti uudelleen määritellään tavalla, joka ei tee oikeutta sen erityisluonteelle miehen ja naisen välisenä liittona, ja sitten tämän uuden avioliiton määritelmän pohjalta esitetään syyte syrjinnästä. Tasa-arvoon perustuvan argumentin pahanlaatuinen kehä näkyy siinä, että sen lähtökohtana on avioliiton uudelleen määrittely, jonka avulla se perustelee avioliiton uudelleen määrittelyn.

Ja tuollaista tekstiä suoltaneen hepun pitäisi olla hyvin perehtynyt filosofiseen argumentaatioon? Ei ikinä uskoisi.

Tuolla tavalla muotoiltuna tasa-arvoisen avioliittolain kannattajien väitettä voidaan pitää kehäpäättelynä. Sitten Tapio kuitenkin asettaa itselleen pommin, joka myös räjähtää tuhoten koko Tapion kirjoituksen uskottavuuden.

Tapio määrittelee avioliiton joksikin erikoislaatuiseksi miehen ja naisen väliseksi suhteeksi. Sitten tätä erikoislaatuista miehen ja naisen suhdetta perustellaan erikoislaatuisella miehen ja naisen välisellä suhteella.

Tapio, olitko ihan tosissasi kun kirjoitit aivopierusi? Luulitko todella, ettei kukaan huomaan.

Eilen Puolimatka julkaisi Seurakuntalaisessa saman kirjoituksen kuin viikko sitten Uudessa Suomessa.

Pääsiäisen fundamentalistiset blogikirjoittajat

Pääsiäisenä kaksi fundamentalistia hassutteli blogeissaan: Juha Ahvio Patmoksen sivuilla ja Susanna Koivula Uudessa Suomessa.

1.

Ahvion blogi oli taas sitä itseään – pelkkää puppua. Ahviolle on tullut pakkomielteeksi propagoida Raamatun erehtymättömyyden puolesta. Sellaista voi odottaa mieheltä, joka en tehnyt väitöskirjansa kalvinismista ja haluaisi olla kalvinistisempi kuin Calvin, mutta lait eivät salli sellaista. Calvinhan tapatti kaverinsa kun oli jäänyt väittelyssä alakynteen.

Ahvio toistaa Chicagon julkilausumaa vuodelta 1978. Tuon julkilausuman pohjalta pari muuta patmoslaista pellehermannia, Mäkilä ja Turunen, kirjoittivat oikein kirjankin. Sellaiset vakuuttelut eivät kuitenkaan tee Raamatusta sen todellisempaa. Tarinoiden totuusarvo on lähes aina epätosi.

Ahvion fundamentalismi on lopulta pelkkää denialismia. Juha takuulla tuntee raamatuntutkimuksen tulokset ja mikään ei edes etäisesti viittaa siihen, että Raamattu olisi mitään muuta kuin aavikkobarbaarien muinaista mytologiaa.

En pidä edes mahdollisena sitä, että Ahvio itse allekirjoittaisi omat väitteensä. Kun työnantaja on Patmos Lähetyssäätiö, niin Ahvio joutuu suoltamaan ilmoille kaikenlaista puppua vastoin parempaa tietoaan.

2.

Koivula taas ruikutti blogissaan kristittyjen vainoista ja siitä, kuinka käsitteeseen fundamentalismi liittyy negatiivisia mielleyhtymiä.

Koivula on siinä oikeassa, että muutamassa maailmankolkassa kristittyjä vainotaan. Siinä Koivula taas on väärässä, että Suomessa kristittyjä mietnkään vainottaisiin. Erityisesti juuri Susanna Koivulaa ei kukaan vainoa.

Se, että Koivula esittää hölmöjä ja epätosia asioita tosina ja tästä huomauttaminen, ei ole vainoa. Se on faktojen toteamista.

Koivula uhriutuu tyypilliseen tapaansa. Kai se harmittaa, kun kerta toisensa jälkeen kaikki väitteet osoitetaan perusteettomiksi. Koivulan ja kumppanien hegemonia-asema oli ja meni: nyt näistä uskonasioista voidaan puhua juuri siten kuin ne ovat – epätosina todellisuutta koskevina väitteinä.

Ei ole mitenkään yllättävää, että fundamentalismiin liittyy negatiivisia mielleyhtymiä. Jos jotain esitetään ja tuolla esityksellä ei ole mitään reaalimaailman relevanssia, niin se on typerää ja vastenmielistä. Vielä vastenmielisempää on vaatimus, että muiden tulisi ottaa nuo väitteet tosissaan ja vielä järjestää elämänsä noiden perusteettomien väitteiden mukaan.

Täten Koivula ihan itse tekee fundamentalismista niin vastenmielistä, että ei pidä ihmetellä, jos saa kuraa niskaansa. Niin tapahtuu aivan aiheesta.

Ei-olemassaolevat objektit

1.

Määritelmällisesti ei-olemassaoleva objekti on jokin objekti, joka ei ole olemassa. Esimerkkejä on lukuisia: ikiliikkuja, Pegasos, Sherlock Holmes. Myös eri uskontojen jumalat voidaan katsoa kuuluvan tähän joukkoon: Taustainformaation perustella jumalia ei ole olemassa.

Muutamat filosofit ovat ajatelleet ei-olemassaolevia objekteja: esim. Hume (em. objektien ristiriitoja), Kant ja Frege (huonoja muotoiluja); toiset filosofit ovat pitäneet hedelmällisenä kehittää omaa ei-olemassaolevia objekteja koskevaa ontologiaa (Leibniz, Meinong, Russell).

Reicher (2014) pitää yhtenä selityksenä vähäiselle kiinnostukselle ei-olemassaoleviin objekteihin sitä, jotta objektista voitaisiin sanoa, että objekti ei ole olemassa, on oltava ennakko-oletus, että se on olemassa. Muuten ko. objektista ei voisi tehdä tosia tai epätosia väittämiä.

Kantin dogmaattiseksi muodostunut lausahdus ”eksistenssi ei ole predikaatti” on käypä kriteeri. Frege taas esitti, että eksistenssi ei ole singulaarinen (yksilöllinen) predikaatti. Tämän Fregen ajatuksen mukaan aina, kun puhutaan yksilöistä tai yksilöidyistä oliosta, ei-olemassaolevaa objektia koskevat väitteet ovat huonosti muotoiltuja.

2.

Humelaisessa perinteessä ei-olemassaolevat objektit ovat ongelmallisia: Hume esitti, että olemassa oleva objekti ja sellaisen ajattelu ovat yksi ja sama asia. Kant jatkoi samoilla linjoilla (eksistenssi ei ole predikaatti) ja Frege siis esitti, että eksistenssi ei ole yksilöiden predikaatti. (Hume 2000, Kant 2003,  Frege 1966.)

Reicher (2014)  sanoo Kantin motiivina olleen ns. ontologinen todistus Jumalan olemassa olon puolesta. Tämän Anselm Canterburyläisestä alkaneen ontologisen todistuksen tradition mukaan Jumalan täydellisyys seuraa Jumalan eksistenssistä.

Ontologisen todistuksen oletuksena on mm.: Jumala on a) kaikkitietävä, b) kaikkivoipa ja c) hyväntahtoinen. [1] Jos jokin olisi kaikkea em. lisättynä eksistenssillä, tämä olio mahdollisesti täyttäisi Anselmin Jumalan kriteerit. Kant saattoi olla ensimmäinen filosofi, joka pystyi muotoilemaan ontologisen todistuksen heikkouden koskien eksistenssiä ja predikaattia.

Jos Hume on oikeassa, olemassaolo objektin idea/konsepti sisältää olemassa olon.  Jos Frege on oikeassa, ei-olemassaoleva objekti hölynpölyä rikkoen loogisen lauseen loogisuuden.

Fregelle lauseet ”Jumala on olemassa” ja ”Jumalaa ei ole olemassa” tulee ymmärtää Jumalan konseptina; tai väitteinä Jumalan ominaisuuksista.  Fregen tarkoittamassa merkityksessä Jumalasta puhuttaessa viitataan johonkin tiettyyn olioon, jolla on tiettyjä ominaisuuksia.

Jotta ei-olemassaolevista objekteista voitaisiin puhua jotakin järkevästi, on luovuttava ajatuksesta olemisen luonteesta ja pitäydyttävä ajatuksessa, että eksistenssi on jonkinlainen yksilön predikaatti. (Reicher 20014). Tässä tapauksessa voidaan sanoa X:llä olevan eksistenssin ominaisuus. Reicherin päättelynsä lopuksi sanoo: ”Eivät kaikki valkoiset elefantit ole ei-olemassaolevia!”

Edelleen sanottaessa ”On olemassa ei-olemassaolevia objekteja” viittaamatta, että ”ei-olemassaolevia objekteja on” on muotoa: ”F on” tarkoittaa eri asiaa kuin ”F on olemassa”.

Jotkut filosofit vierastavat eroa sanontojen ”there is” ja ”exists” välillä. (Suomenkielessä asiaa lienee hieman helpompi) (Lewis 1990,  Priest 2005, Quine 1953). Toisten filosofien mielestä on tärkeä tehdä em. erottelu. (Meinong 1960, Parsons 1980, Zalta 1988). Joidenkin mielestä ero on luonnollisessa kielessä ja toiset taas kieltävät tämän (Geach 1971).

Loppukommentiksi sopii Reicherin (2014) näkemys: “Of course, this does not rule out that there are theoretical reasons for a distinction between “there is” and ‘exists’, some of which are discussed below.”

Lähteet

Frege, G. 1966. Function and Concept. Teoksessa Peter Geach & Max Black (eds.) Translations from the Philosophical Writings of Gottlob Frege. Oxford: Blackwell: 21-41.

Geach, P.T. 1971. [Review of:} Rush Rees,. Without Answers, Journal of Philosophy, 68: 531–532.

Hume, D. 2000. A Treatise of  Human Nature. Oxford: Oxford University Press.

Kant, I. 2003. Critique of Pure Understanding. New York: Palgrave McMillan.

Lewis, D. 1990. Noneism and Allism. Mind, 99: 23-31.

Meinong, A. 1960. On the Theory of Objects. Teoksessa Roderick Chisholm (ed.), Realism and the Background of Phenomenology. Glencoe, Ill.: Free Press, 76–117.

Parsons, T. 1980. Nonexistent Objects. New Haven: Yale University Press.

Priest, G. 2005 Towards Non-Being. The Logic and Metaphysics of Intentionality. Oxford: Clarendon.

Quine, W. 1953. On What There Is. From a Logical Point of View. Cambridge, Mass.: Harvard University Press, 1–19.

Reicher, M. 2014. Nonexistent Objects. The Stanford Encyclopedia of Philosophy, Winter 2014 Edition.

http://plato.stanford.edu/cgi-bin/encyclopedia/archinfo.cgi?entry=nonexistent-objects

Zalta, E. 1988. Intensional Logic and the Metaphysics of Intentionality. Cambridge: MIT Press.

Kommentit

[1] Raamatun kertomusten perustella Jumala ei vaikuta alkuunkaan hyväntahtoiselta.

Puolimatkan pariskunnan myyttisen väkivaltainen vihavaikerointi

Mia kirjoitti: Myös ihmisen viha on oikeutettua ja perusteltua sikäli kun se kohdistuu arvon vastaisiin ja arvoa tuhoaviin asioihin elämässä... Vihan tulee olla alistettua rakkaudelle, mutta vihakin voi olla täysin oikeutettua ja pyhää, jos se toimii Jumalan pyhyyden ehdoilla rakkaudelle alistettuna. Rakkauden hallitsema viha ilmenee suojaavana tekijänä vastustaessaan rakkauden vastaisia arvovääristymiä... Yksin Jumala voi antaa ihmiselle tunteen siitä, että häntä rakastetaan ja hänet hyväksytään täysin.

Tapio kirjoitti: Jumala ei voi antaa pahoja tekoja anteeksi ilman että pahoista teoista suoritetaan täysi hyvitys, koska se olisi ristiriidassa hänen oikeudenmukaisuutensa kanssa eikä Jumala voi olla itsensä kanssa ristiriidassa.

[Kun] Kaiken pyhän lähteeksi ymmärretään rakkauden täyttämä ääretön ja kaikkivaltias persoona, Jumala, myös viha saa oikeutetun paikkansa osana pyhän todellisuutta. Jumalan viha kohdistuu siihen, mikä on rakkauden vastaista. Samalla tavalla myös ihmisen viha on oikeutettua ja perusteltua, sikäli kun se kohdistuu arvon vastaisiin ja arvoa tuhoaviin asioihin elämässä.

Aloitetaan Mian väitteestä:

Jo pelkkä ”arvon” käsite on problemaattinen. Mikä on toisella arvo, ei välttämättä ole sitä toiselle ihmisille. Arvon on aina jossain määrin subjektiivinen ja relativistinen. Minkään arvon universalisoiminen on mahdottomuus, joten yhtäkään arvoa ei sinällään voi pitää velvoittavana. Epistemologisestikin tuon arvon tietäminen on looginen mahdottomuus.

Mia näyttää hyväksyvän jonkin absoluutin asettaman absoluuttisen arvon. Ongelmallista on jo pelkästään ko. absoluutin eksistenssi ja tilanne vain mutkistuu, kun oletetaan, että tuolla absoluutilla olisi jokin arvo, joka olisi universaalisti velvoittava.

Tilannetta vain pahentaa, että absoluutin arvo saattaa olla juuri Mian kannalta haitallinen, mutta Mia silti katsoo toimivansa arvon mukaisesti haitoista huolimatta. Kuvitellun Jumalan asettamat arvot taitavatkin noudattaa maksimaalisen haitan periaatetta suhteessa ihmisen hyvinvointiin.

Se, että jokin rikkoo jotakin sellaista vastaan, mitä Mia pitää velvoittavana arvona, ei oikeuta häntä vaatimaan sitä, että muut noudattaisivat – tai edes arvostaisivat – hänen arvoaan tai jotain Mia käsitystä tuosta arvosta. Arvorelativismista ei koskaan päästä täysin eroon. Se siitä velvollisuusetiikasta.

Mian ja Tapion propagoima ”pyhä viha” se vasta problemaattista onkin. Se että Mia ja Tapio pitävät jotakin pyhänä, ehkä peräti jumalallisesti pyhänä, ei ole todiste pyhyydestä, kun pyhää ei voida millään tavoin määritellä, pyhyyden käsitteelliset sisällötkin ovat tulkinnanvaraisia subjektiivisia toiveita. Pyhyyskään ei ole universaalia, eikä pyhyys ole Raamatun jumalan välttämätön ominaisuus, jos tuo olio nyt edes sattuisi olemaan olemassa.

Tuolla vihavaikeroinnillaan Mia joutuu valkopesemään jumalansa sadistisen väkivaltaisuuden. Jumalan vihan oikeutuksella voidaan ”selittää”, mitkä tahansa irvokkaat vastoinkäymiset niin yksilötasolla kuin globaalistikin.

Tuon Mian ja Tapion väitteen mukaan viha olisi alisteinen rakkaudelle. Mia ja Tapio siis kategorisoivat rakkauden ja viha olisi rakkauden alakategorian; tai voihan se toki olla osajoukkokin. Tästä tullaankin helposti teodikean ongelmaan. Teodikea on taas sen luokan ongelma, että sitä ei pystytä vakuuttavasti ratkaisemaan. Lopulta kaikki teologian ongelmat – teodikea siellä mukana – ovat synteettisiä ongelmia, jotka kumpuavat toiveesta, että Raamatun jumala todellakin olisi eksistoiva olio.  Tässä ollaan taas tekemisissä todentamattoman taustaoletuksen kanssa.

Tapio puolestaan vie vihamielisen väkivaltaisuuden astetta kovemmalle linjalle. Näissä kolmessa Abrahamista polveutuvassa uskonnossa tuo oikeutetun väkivallan teema on koko ajan läsnä. Oikeastaan jokaiseen Raamatun jakeeseen sisältyy väkivallan elementti.

Jos tässä kerran aletaan saivarrella absoluuteilla, niin minä esitän hypoteesin, että väkivalta ihan missä tahansa muodossa on väärin. Kun joudun väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi, niin tuo hyökkääjä on jo lähtökohtaisesti toiminut väkivallattomuuden prinsiippiä vastaan. Tämä ei oikeuta minua toimimaan väkivaltaisesti, vaikka puolustautumiseen minäkin käyttäisin takuulla väkivaltaa. Silloin molemmat osapuolet olisivat toimineet väkivallattomuuden arvoa vastaan.

Juuri tuon edellisen skenaarion perusteella edes Jumalan väkivaltainen viha ei ole oikeutettu. Sitä ei nimenomaan voi perustella sillä, että jokin entiteetti nimetään Jumalaksi ja tälle annetaan myyttiset mittasuhteet saava yksinoikeus väkivaltaan.

Tuon näiden uskovien ”rakkauspropaganda” on kaikista em. syistä niin hämärää, että ei uskoisi kahden tohtorin – joista toinen on jopa väitellyt käytännöllisestä filosofiasta – putoavaan tuollaiseen kuoppaan. Ehkä he toivovat, että kukaan ei huomaisi tätäkään filosofista kömmähdystä. Meitä on monta filosofiseen argumentaatioon hyvin perehtynyttä Puolimatkan pariskunnan lukijoiden joukossa.

Mia Puolimatkan syntihömppää

Mia teki väitöskirjansa vuonna 2004 ja väitöskirjan nimi oli Kasvatuksellinen realiteettiperiaate – välitätkö auktoriteettia vai väärää syyllisyyttä? Kaksi vuotta myöhemmin julkaistiin kirja nimeltä Psyykkinen terveys ja synnintunto.

Väitöskirjaa en ole lukenut, mutta tuon jälkimmäisen opuksen kyllä. Kiitos eräälle lukijalleni kirjan lainasta.

Jos kirjan nimistä voi jotain päätellä, niin tuossa välissä Mian aivot ovat nyrjähtäneet, eivätkä ole vieläkään palautuneet paikalleen. Kuten Kari Heimonen omassa blogissaan kirjoitti tuon jälkimmäisen kirjan tiimoilta omassa blogissaan: Eli tottele, rukoile ja lue Raamattua vanhempiesi kanssa. Tästä se aivopesu alkaa, vaikka Puolimatka (Salo) hurskastelee, että ”vanhemmilla ei ole mitään valtaa tai oikeutta lapsensa hengelliseen minuuteen ja omaantuntoon.”

Tästä päästäänkin taas jo siihen, että Mian mies, tuo uudestisyntynyt professori Tapio Puolimatka, tekee omissa jutuissaan eron indoktrinoinnin ja realistisen tunnustuksellisen uskonnonopetuksen välillä. Kaikki muut ideologinen puppu on indoktrinointia paitsi tunnustuksellinen kristinuskon propagoiminen. Ja tästä taas päästään Mian väitöskirjan nimeen, joten sopii kysyä: Onko tunnustuksellinen kristinuskon propagoiminen realiteettiperiaatteen mukaista? Ei tietenkään, sillä se on juuri väärän syyllisyyden tunkemista lasten mieleen. Aika edesvastuutonta.

Puolimatkan pariskunta ei taida nähdä asiassa mitään ongelmaa, vaikka itse ongelma huutaa kilometrien päähän: ongelma on näet se, että jumalat, synnit, synnintunnot yms. uskonnollinen hömppä on vain hömppää, eikä hömpällä ole reaalimaailman relevanssia.

Kari Heimonen veisteli asiasta: Meidänkö siis pitäisi luottaa uskovaiseen, jonka aivot ovat vakavasti vaurioituneet synnin vuoksi? Vaikka paljon todennäköisemmin kaiken aiemmin esitetyn todistusaineiston perusteella näyttää epäilyttävästi siltä, että pikemminkin usko on aiheuttanut tuon minäkuvan, tunne-elämän ja itsetunnon täydellisen romahtamisen, ”aivovaurion”.

Olipa Heimonen kovin kiltti. Kun on lukenut tuon kirjan Psyykkinen terveys jne., niin on aivan selvää, että Mian oma tilanne on huolestuttava. Sekoaminen tuskin tulee kenellekään yllätyksenä; sen verran sekavaa settiä ja shittiä tuo Mian kirja vuodelta 2006 on.

Jo pelkästään yksi esimerkkisitaatti Mian kirjasta kertoo paljon, missä sfääreissä Mian ajattelu liikkuu:

Poikkeuksellisissa olosuhteissa kuka tahansa ihminen voi syyllistyä mihin tahansa pahuuteen juuri johtuen ihmisen syntiin luontaisesti kuuluvista kaikkivaltiaisuuskuvitelmista... Koska syntiinlankeemus vääristää ihmisen moraalia, ihminen ei näe esimerkiksi moraalisia väärinkäytöksiään yhtä vakavassa valossa kuin hänen Luojansa.

Ylpeyden ja itsevihan kehä värittää ihmisen tunteita, havaintoja ja ajattelua, jollei ihminen turvaudu Kristuksen veren armoon... 

Ylpeys johtaa ihmisen suuruudenhulluihin kuvitelmiin omista kyvyistään ja itseviha lamauttaa terveenkin ponnistelun inhimillisen elämän kehittämiseksi.

Ihminen kuvittelee voivansa määritellä hyvän ja pahan samalla tavalla kuin Jumala, omasta luonteestaan ja olemuksestaan käsin... Pahuutensa ja syntinsä kieltävä ihminen ajautuu itsepetokseen ja tuottaa sen myötä itselleen ja lähimmäisilleen psyykkistä pahoinvointia ja turvattomuutta.

Siitä vain sitten osoittamaan, että synti on reaalimaailman ilmiö. Ei taida onnistua. Ei myöskään onnistu minkään jumalan ontologinen todistus, ei ainakaan Mian jumalan.

Se, mitä Mia sanoo ylpeydestä ja itsevihasta, koskee vain Miaa itseään. Näistä uskovien projektioista on tässä blogissa ollut puhetta moneen kertaan.

Havainnot ja ajattelu ovat jo muutenkin aivan lähtökohtaisesti materiaalisten rajoitteiden alaisia johtuen aivojen materian ja siihen liittyvien prosessien rajallisuudesta. Jumalilla ja kuvitelluilla synneillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Se, että Mia ei ymmärrä asiaa, ei oikeuta hänen väitettään kuvitelluista synneistä ja niiden kuvitelluista vaikutuksista. Ei taida olla Mia ollut hereillä tietoteorian luennoilla. Mialla on oikeus uskoa ihan mitä tahansa, mutta Mian uskomus tuossa ym. sitaatissa ei ole oikeutettu.

Tuo ihmisen pahuuskin on vain Mia edustaman uskonsuuntauksen – ja ennen muuta hänen itsensä – faktavapaa toive asioiden tilasta. Mian on täten helppo panna omat tekemisensä synnin piikkiin, koska synti on Mian mielestä noin kaikenkattava, niin hänellä ei ole edes potentiaalia tehdä mitään hyvää itsensä ja kanssaihmistensä hyväksi. Potentiaali ei millään tavalla edellytä välttämättömyyttä. Ei ole taaskaan ollut Mia hereillä luennoilla.

Itsevihakin on Mian huonosti peitelty yritys oikeuttaa omat puutteensa projisoimalla nuo puutteensa koko ihmiskuntaa koskevaksi.  Vain nyrjähtäneet aivot voivat tuottaa noin kestämättömiä väitteitä. No, ne on kovin helppo falsifioida. Minun ei tarvitse edes vaivautua, sillä Mia tekee sen ihan itse.

Jeesus on Mian kirjan mukaan homeopaattista hevonpaskaa, molemmat vaikutuksiltaan yhtä tehokkaita.

Koraaninpolttotalkoot

Jos minulle lähetetään 365 Koraania, niin lupaa polttaa yhden vuoden jokaisena päivänä tehden kustakin polttotapahtumasta videon.

Vai olisiko parempi polttaa kaikki 365 kirjaa kerralla? Ainakin se olisi näyttävämpi nuotio.

Tapahtuman ympärille voisi järjestää kaikenlaista muutakin happeningia kuten kaljanjuontia ja porsaankyljysten grillausta.

Siis lähetelkääpä Koraaneja tännepäin.

Puolimatkan puolivillainen projektio

Tapio Puolimatka on jatkanut ristiretkeään kristinuskon ujuttamisesta tieteeseen muka varteenotettavana vaihtoehtona tieteelliselle metodille jo kauan. Tapio, se keskustelu käytiin loppuun jo yli sata vuotta sitten. On vain moukkamaista vanhenevalta katkeraksi kääntyneeltä mieheltä esittää jotain niin hölmöä kuin Tapio Puolimatka tekee. Puolimatkan niin hellimä usko on vain sentimentaalista toiveajattelua, jolla ei ole mitään tekemistä yhdenkään reaalimaailman ilmiön kanssa.

Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla yli vuosi sitten (19.1.2015) Tapio julkaisi kirjoituksen, jonka otsikko oli Tarvitaanko demokratiassa ajatuspoliiseja?

Vastaus on: Ei! Tämä johtopäätös voidaan tehdä jo ennen kuin on edes lukenut Tapion kynäilyn tuotetta. Sitten kun on lukenut jutun, niin vastaus on entistä jyrkempi: Ei, ei!

Tuossa Uuden Suomen ”kertomuksessa” Puolimatka tyypilliseen tapaansa vyöryttää tekstiä esittäen suuren joukon erilaisia väitteitä kuitenkaan esittämättä mitään varteenotettavaa väitteidensä tueksi tai oikeutukseksi. Tämä on niin tavallista näille ”uudestisyntyneille”: kaikkiin kohtiin vastaaminen vaatisi kirjan kirjoittamista. Sitten kun ihan joka kohtaan ei vastata, niin nämä uudestisyntyneet kiljuvat riemusta: et pystynyt vastaamaan siihen ja siihen!

Puolimatkalta jää kuitenkin itsekritiikki tekemättä. Hän suorastaan vaatii, että hänen kanssaan ”keskusteltaisiin”, mutta kun se keskustelu ei ole debattia vaan Puolimatkan puolelta puolivillaista propagandaa, niin juuri kukaan ei viitsi vaivautua. Oikeilla tieteentekijöillä on muutakin tekemistä kuin kinata housut kintuissa narahtaneen uskonsankarin kanssa. Minulla onneksi on aikaa ja jopa voimia.

Katsotaanpa tuosta Uuden Suomen kirjoituksesta vain yhtä väitettä. Puolimatka kirjoitti: Vaikka sukupuolineutraalia ajattelua on ajettu tasa-arvon nimissä, sen propagoimisessa on turvauduttu totalitaarisiin menetelmiin. Mielikuvien varaan rakentuva julkisuustulva menettää tehoaan, jos sen keskeisiä mielikuvia kyseenalaistetaan kriittisessä ja asiallisessa keskustelussa. Sukupuolineutraali avioliittonäkemys on keinotekoinen luomus, jonka uskottavuuden säilyttäminen edellyttää kriittisen keskustelun rajoittamista.

Tuon sitaatin kuittaamiseen riittäisi yksi sana – projektio.

Tuo strategia on niin nähty: Puolimatka ottaa omat totalitaariset väitteensä ja esittää ne vastapuolen heikkouksina. Moukka mikä moukka!

Hyvinhän tuo Puolimatka on saanut asialleen julkisuutta. Hän on ollut ahkera mielipidekirjoittaja. Hänellä on ollut käytössään lähes kaikki kristilliset mediakanavat. Jo asemansa puolesta Puolimatkalla olisi mahdollisuus saada ajatuksiaan julki, mutta se taas ei onnistu, jos jutut eivät täytä tieteen kriteereitä, niin eihän niitä julkaista tieteellisissä julkaisuissa. Sitten heppu kitisee siitä, että hän ei saa julkisuutta kirjoituksilleen.

Vika ei ole demokratiassa tai sen puutteessa. Puolimatkan jutut ovat perättömiä ja parhaimmillaankin todentamattomia.

Sentimentaalisuudessa Puolimatka on linjassa uskonveljiensä ja – sisartensa kanssa. Juuri Puolimatka ja kumppanit ovat viljelleet sentimentaalisuuteen perustuvia uhkakuvia kaikkien vastustamiensa asioiden suhteen. Täten oman päättelynsä mukaan, kun noita sentimentaalisia uhkakuvia toistetaan tarpeeksi, niin ne menettävät tehonsa. Tosin näillä Puolimatkan uhkakuvilla ei ole ollut reaalista perustaa. Ne ovat enimmäkseen sentimentaalista nostalgista hymistelyä.  Taas Puolimatka uppoaa väitteidensä mukana.

Mitä lie Puolimatka tarkoittaa asiallisella keskustelulla? Jos hän vuodesta toiseen toistaa – kuten tekee – samoja moneen kertaan epätosiksi osoitettuja ja kaiken lisäksi hölmöiksi havaittuja väitteitä, niin niitä tuleekin sanoa hölmöiksi väitteiksi. Sitten Puolimatka närkästyy siitä, että hänen väitteitään kutsutaan juuri siksi, mitä ne ovat – hölmöiksi epätosiksi väitteiksi. Moukka mikä moukka tuo Puolimatka ja tämä oli kovin kiltisti sanottu.

Kukaan ei ole millään tavoilla rajoittanut Puolimatkan sanomisia. On myös sivistynyttä sanoa asiasta, jos uudestisyntynyt professori on väärässä, kuten tavallisesti onkin. Puolimatkan perusteesi on: hän saa kritisoida ihan mitä tahansa, mutta kun häntä kritisoidaan, niin se ei sitten enää käykään.

Oppineisuus ei ole tuonut Tapiolle minkäänlaista sivistystä ja se näkyy kauas.

Mia Puolimatkan epistemologinen epätoivo

Uudestisyntyneen professorin, Tapio Puolimatkan, nykyinen puoliso Mia Puolimatka, tarjoilee omissa kirjoituksissaan hilpeitä heittoja. Siinä on vakka kantensa löytänyt. Voidaankin kysyä, kumpi on aivopessyt toisensa? Ehkäpä molemmat vain ovat uskonharhaisia. Vaikea uskoa, että molemmat ovat väitelleitä kasvatustieteiden tohtoreita.

Mia kirjoitti:

Syntiinlankeemuksen seurauksena ihminen on vaurioitunut perusteellisesti toiminnallisesti ja älyllisesti. Kristillisen syntiinlankeemusopin mukaan tällainen itsepetos ja vääristynyt käsitys todellisuudesta on ominaista jokaiselle ihmiselle, koska syntinen ihminen ei kykene kohtaamaan todellisuutta rehellisesti... 

Ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta saavuttaa rehellistä itsetuntemusta ilman Kristuksen armoa ja rauhaa.

Kun tuota Mian väitettä ryhtyy tutkimaan, niin perimmäisenä taustaoletuksena on jonkin jumalan olemassaolo ja tuon jumalan olisi juuri oltava kristinuskon Jumala. Edelleen taustaoletuksena on Aadamin ja Eevan faktuaalisuus. Lisäksi oletuksena on syntiinlankeemus historiallisena tapahtumana.

Nyt Mian olisi esittävä jotain todennettavaa väitteidensä tueksi, mutta sitä tuskin on odotettavissa. Mian väitteet liikkuvat vielä heikommalla perustalla kuin kulmikkaiden ympyröiden olemassaolo. Niistä toki voidaan puhua, vaikka ne eivät ole reaalimaailman entiteettejä. Mian Jumala on samanlainen Meinongin viidakossa asustava olio kuin tuo kulmikas ympyrä.

Näin heikoista lähtökohdista alkaa Mian epistemologinen anarkismi: Anything goes! Ainakin niin kauan kuin sillä pystytään perustelemaan Mian taustaoletuksia, jotka eivät itsessään ole edes tosia. Minä voin riittävällä varmuudella sanoa, että Mian taustaoletukset todellakin ovat epätosia, eikä ole edes etäisiä viitteitä siitä, että tilanne tulisi muuttumaan.

Miahan voisi ihan itse tehdä tieteellistä tutkimusta koskien taustaoletuksiaan; onhan hänellä muodollinen pätevyys tutkimukseen. Tosin Mia kyllä ymmärtää itsekin, ettei hänen taustaoletuksensa ole tietoa, ei edes uskomuksia, vaan pelkkiä toiveita, joiden perusteella ei voi tehdä mitään johtopäätöksiä ihmisen kognitiivisista kyvyistä, vaikka Mia niin väittää.

Mian epistemologia on niin epätoivoista, että se suorastaan nolottaa lukijaa. Ihmisen tietokyky todellakin on rajallista, johtuen aivojen materian ja siihen liittyvien sähkökemiallisten reaktioiden rajallisuudesta. Taas kerran tietokyky saa matarialistis-naturalistisen selityksensä, johon yhdelläkään jumalalla ei ole nokan koputtamista. Kun Mia ja Tapio pitävät filosofisesta saivartelusta, niin he voisivat perehtyä neurofilosofiaan. Tosin siinä saattaa usko mennä.

Mutta mitä Mia tarkoittaa ”vääristyneellä” käsityksellä todellisuudesta? Jo filosofian alkeiskurssin, jonka luulisi Miankin suorittaneen, perusteella on aivan selvää, että aistit eivät tuota välttämättä oikeaa käsitystä todellisuudesta. On kuitenkin todennäköistä, että aistit antavat riittävän luotettavan kuvan todellisuudesta, sen rakenteesta ja toimintatavasta, jotta todellisuudesta voidaan ylipäänsä puhua mielekkäästi.

Koska Mia pitää jumalaansa todellisena reaalimaailman oliona, myöskään Jumalasta ei voisi olla luotettavaa tietoa. Mian argumenttia ei pelasta edes Raamattu jumalallisena ilmoituksena: Raamatun kirjoittajat ovat voineet kirjoittaa ihan omiaan ja jopa valehdellen. Itse Jumalakin on saattanut valehdella, vaikka Jumalasta usein sanotaan, että Jumala ei valehtele, eikä voi valehdella. Tosin Jumala on juuri saattanut valehdella tässäkin asiassa. Taas Mia argumenttien epistemologinen viitekehys on heikolla perustalla.

Tuon Mian lausahduksen mukaan Miakaan ei pysty kohtaamaan todellisuutta rehellisesti. Tätä väitettäni voidaan jopa tutkia empiirisesti. Silti Mia menee väittämään, että jokin myyttinen hahmo nimeltään Jeesus olisi rehellisyyden edellytys.

Taas törmätään Jeesuksen todentamattomaan historiallisuuteen.  Jeesuksen armokaan ei pelasta Miaa epistemologiselta katastrofilta. Olisi edes auttavasti esitettävä mekanismi, jolla Jeesus jollain tavoin aiheuttaisi aistien ja aistihavaintojen tulkintojen luotettavuuden parantumisen. Sama pätee myös kaikkiin jumalallisiin vaikutuksiin.

Koska sellaista vaikuttavaa todennettavaa mekanismi ei sitäkään ole esitetty, eikä sellaisesta ole edes viitteitä, on perusteltua väittää, että sellaista mekanismia ei ole. Jos joku joskus sellaisen pystyy esittämään, niin se ilmiö taas joutuu kriittisen tieteellisen tarkastelun kohteeksi. Se, kestääkö mikään Jeesuksen masinoima mekanismi tieteellistä tutkimusta, on jo science fictionia.

Mia Puolimatka voi vain tarjota epistemologiseen epätoivoonsa…puuf!…yliluonnollista taikuutta. Mutta sekään ei kestä kriittistä tarkastelua.

P.S. Mia väite löytyy hänen kirjastaan Psyykkinen terveys ja synnintunto.

Tapio Puolimatkan imperiumin vastaisku

Sain eräältä lukijaltani linkkivinkin Suomi24:ään. Vaikuttaa siltä, että taannoiset pari kirjoitustani koskien Tapio Puolimatkan menneisyydestä löytyviä mörköjä on aiheuttanut pientä polemiikkia palstoilla. Ihmekös tuo kun ”aitoavioliittolaisten” pääideologi osoittautuukin itse joksikin muuksi kuin mitä väittää olevansa.

Keskustelupalstoilla ja Uuden Suomen Puheenvuorossa Puolimatkan hengenheimolaiset ovat yrittäneet ryhtyä imperiumin vastaiskuun.

Jutun juonihan on lyhykäisyydessään tämä: Ensin Aito Avioliitto ry:n nykyinen puheenjohtaja Susanna Koivula lykkää Puheenvuoron täyteen tuubaa jääden heti lähdössä argumentatiivisesti alakynteen. Paikalla hälytetään hätiin Tapio Puolimatka, mutta hän taas kärähtää housut kintuissa. Nyt sitten nämä ”vähäisemmät” uskovat yrittävät hoitaa damage controllin ohjaamalla keskustelua ihan toiseen suuntaan.

Ei tule onnistumaan. Meidän tarkkailijoiden muisti on hyvä ja pitkä.

Uudessa Suomessa Puheenvuoro-palstalla Kari Kilpiö oli julkaissut 23.3.2016 klo 20:49 kirjoituksen, jonka otsikko oli McGrath: Ateismi syynä tieteen ja uskonnon välisiin ongelmiin.

Samalla palstalla Petteri Hiienkoski (Kristillisdemokraatit) julkaisi 24.3.2016 klo 8:13 kirjoituksen, jonka otsikko oli Darwin ja ateismin suurlähettiläät.

Yhteistä näille kirjoittajille on se, että propagoivat mm. Tapio Puolimatkan argumenttien puolesta, mutta eivät kykene samanlaiseen verbaaliakrobatiaan kuin tuo uudestisyntynyt professorimme.

Lisäksi yhteistä em. kirjoittajille on se, että he ovat monta vuosikymmentä ja jopa monta vuosisataa myöhässä: tuo keskustelu on käyty jo ajat sitten, eivätkä uskovat ole koskaan pystyneet esittämään mitään, mikä pelastaisi heidän argumenttinsa. Sellaisia argumentteja ei vain ole, eikä mikään edes etäisesti viittaa siihen, että tilanne tulisi muuttumaan.

Uskonveljet ja – sisaret eivät pysty ohjaamaan keskustelua pois Puolimatkan munauksista. Jos Puolimatka olisi itse millään tavalla rehellinen, niin hän tulisi itse kertomaan tekemistään, mutta rehellisyys minkään asian suhteen ei olekaan Tapio Puolimatkan hyve.

Taas jää sekulaarien humanistien tehtäväksi korjata Brysselin tuhot

Brysselissä paukkui ja pamahteli eilen. Tästä voidaan päätellä, että uskonto – ihan mikä tahansa niistä – on myrkyllistä. Uskonto saa muuten järkevän ihmisen tekemään pähkähulluja tekoja.

Jos tuosta Brysselin terroristi-iskusta jotain hyvää pitää hakea, niin takuulla uskontojen merkitys tulee entisestään vähenemään. Kukaan ei kohta halua koskea pitkällä kepilläkään uskontoihin, sillä se on jo nähty mitä siitä seuraa – väkivaltaa väkivallan perään.

Sinne samaan uskontojen kaatopaikalle joutuvat niin kristinusko kuin islam. Kyse on vai siitä, kumpi kuolee ja kuopataan ensin. Molemmat nimittäin ovat jo melkein vainajia.

Sitä mukaa kuin näiden terroritekojen jälkiä paikkaillaan, tulee yhä vaikeammaksi oikeuttaa uusia iskuja. Nämä uskonharhaiset tarvitsevat apua, koska juuri näiden radikalisoituneiden ainesten päässä viiraa pahasti. Jumalia ei nyt vaan ole olemassa.

Taas jää meidän sekulaarien humanistien asiaksi siivota uskovien – uskoviahan nuo islamistitkin ovat – aiheuttamat tuhot. Siinä ohessa koko yhteiskunta sitten sekularisoituu ja sellainen kehitys on pelkästään positiivista.

Tapio Puolimatkan tekopyhyys paistaa läpi

Uudestisyntyneen professorin, Tapio Puolimatkan, ristiretki homoseksuaaleja ja erinäisiä vähemmistöryhmiä vastaan saa koomisia piirteitä, kun otetaan hänen omat taustansa. Puolimatkan tilannetta ei paranna sekään, että hän on käynyt taisteluun mm. yksinhuoltajia vastaan vaatien samalla avioerojen vaikeuttamista siten, että syyllisen tutkiminen palautettaisiin avioerojen yhteyteen. Avioeron myöntämisperusteitä pitäisi Tapion mielestä kaikin tavoin kiristää.

Puolimatka viittaa nykyisen vaimonsa säestyksellä aina nykyiseen perheeseensä, jossa on kaksi kouluikäistä lasta, Asriel ja Mikael Puolimatka. Juuri koskaan Tapio ei mainitse kahta vanhempaa, nyt noin kolmekymppistä, poikaansa Dani ja Joel Puolimatkaa.

Puolimatkan jutuista kuuluu katkeran vanhenevan miehen kiukku: jos Tapio tuntee itsensä kaltoin kohdelluksi, niin kaikkien muidenkin tulee tuntea olonsa mahdollisimman kurjaksi. Jos Puolimatkan ensimmäinen vaimo on pistänyt Tapiolle luun kurkkuun, niin on vain moukkamaista pistää  vahinkoa kiertämään.

Nyt kolmekymppisten Puolimatkan poikien ollessa lapsia, Tapio teki ensimmäistä väitöskirjaansa käytännöllisestä filosofiasta. Tuohon aikaan Puolimatkan nykyinen vaimo, Mia, oli vielä teini. Mia on syntynyt vuonna 1970. Myöhemmin Tapio teki vielä toisenkin väitöskirjan. Siitä hänelle pisteet.

Kahden vanhemman lapsen ollessa noin 10-vuotiaita Tapio matkusti Yhdysvaltoihin muutamaksi vuodeksi vierailevaksi tutkijaksi ja luennoitsijaksi. Tapion määränpää oli South Bend, Indiana, ja siellä konservatiivinen, pääasiallisesti katolinen, opinahjo nimeltä Notre Dame University. Niinä aikoina Tapsa tutustui mm. Alvin ja Plantingaan ja muihin konservatiiveihin. Ei ole siis lainkaan yllättävää, että Tapio toistaa sanasta sanaan amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston retoriikkaa. Tämä tekee Puolimatkan näkemyksen oudoksi koskien sitä, että sukupuolineutraalia avioliittoa käsittelevässä suomalaisessa – ja miksei kansainvälisessäkin - debatissa olisi käytetty harhaanjohtavaa retoriikkaa. Tapiolta kaltaiselta oppineelta olisi odottanut vähän parempaa suorituista kuin noin heikkoa projektiota.

Näistä vanhemmista Tapion lapsista Dani toimii Suomen Tunnustuksellisen Luterilaisen Kirkon pastorina. Dani on koulutukseltaan teologian maisteri. Tuo STKL on kovin konservatiivinen puulaaki, jolla on ainakin ennen ollut yhteyksiä Missouri Synodiin, joka taas mutkan kautta kuuluu Leo Mellerin putiikin esikuviin.

Kaikille noille em. putiikeille ja puulaakeille on täsmälleen samat sanakäänteet kuin mitä Tapio itsekin käyttää. Kääntyypä Tapsa mihin suuntaan tahansa, niin hän on joka puolelta ympäröity uskonnollisen oikeiston propagandalla. Ja sitähän Tapio mielellään levittää.

Joel Puolimatkasta ei ole senkään vertaa julkista informaatiota kuin veljestään Danista. Tapio sentään mainitse yhden kirjansa – Uskonto, tiede ja evoluutio - esipuheessa Joelin.

Hyvin on Tapio yrittänyt häivyttää menneisyytensä siinä kuitenkaan onnistumatta. Ehkä Mia Puolimatka on niin kärttyinen Tapion kahdelle vanhimmalle lapselle, että aihetta ei juuri sovi edes puhua.

Jos Tapio nyt sitten sattuisi olemaan eronnut tai vaikka leski, niin sitä suuremmalla syyllä Tapion tulisi olla ylpeä lapsistaan; varsinkin kun Dani on valinnut pappisuran. Mutta kun menneisyydessä on jotain mörköjä ja luurankoja, niin ehkä Tapio on ajatellut unohtaa koko asian toivoen, ettei kukaan huomaa.

Perhedynamiikka taisi mättää Tapion entisessä perheessä ja ei se taida olla ihan kunnossa nykyisessäkään perheessä.

Kaiken lisäksi Danilla on ainakin yksi lapsi, joten Tapio voisi keksittyä vaikka lapsenlapsensa kanssa leikkimiseen sen sijaan, että kiljuu palstoilla vaatien keskustelua, mutta itse pakenee paikalta kun jotain omaa näkemystä pitäisi uskottavasti puolustaa.

Tapion poika Dani Puolimatka kertoo tuossa alle olevan linkin takana dokumentin (alkaa sivulta 26) perusteella seuraavaa:

Tieni Jumalan lapsena alkoi, kun minut kastettiin kansankirkkoon vauvana vuonna 1986.

Isäni rohkaisemana aloin myös lukea Raamattua systemaattisesti läpi. Jossain vaiheessa vähän ennen yläasteen alkamista olin kuitenkin lakannut lukemasta Raamattua. Emme myöskään käyneet perheenä säännöllisesti jumalanpalveluksessa, enkä isän houkutteluista huolimatta suostunut lähtemään hänen mukaansa kirkkoon.

Niinpä uskoni alkoi pikku hiljaa hiipua. Jossain vaiheessa menetin täysin uskoni, vaikka en koskaan sinänsä kieltänytkään Jumalan olemassaoloa.

Lapsemme tykkäsivät käydä kirkossa ja pyhäkoulussa.

Lähde josta Danin lausahdukset on koottu:

http://www.luterilainen.com/files/Luterilainen/14/Lut_14_0102C.pdf

Paniikkia Patmoksessa - tutkimuksen mukaan uskovat ovatkin itsekkäitä

Suomalaisen lähetyskentän kaikkien alojen asiantuntija Patmos Lähetyssäätiön Pasi Turunen panikoi taannoisessa blogikirjoituksessaan otsikolla Ovatko uskonnollisten kotien lapset muita itsekkäämpiä?

Turusta näyttää kismittävän, että yksi ainoa tutkimus sai julkisuutta niin Ylessä, Helsingin Sanomissa kuin Iltalehdessäkin, eikä Turuselta kysytty mitään. Turusen tilityksen pohjana on tutkimus, jonka mukaan tosiaan vaikuttaa siltä, että tuohon Turusen otsikointiin vastaus on ”kyllä”. Asia ei sinällään ole mitenkään mullistava: maailmassa on tehty jos jonkinlaista tutkimusta, eivätkä uskoa, uskontoa ja uskonnollisuutta koskevat väitteet ole millään tavoin tieteellisen tutkimuksen ulkopuolella.

Juttunsa ingressin jälkeen Turunen vyöryttää kahden kappaleen verran tekstiä, joka voidaan tiivistää yhteen sanaan – projektio. Kaikki ne argumentit, jotka osoittavat uskonnolliset väitteet silkaksi humbuugiksi, pannaan ateistien piikkiin. Turunen viljelee sellaisia termejä kuin auktoriteettiuskoiset ateistit, ateistinen narratiivi jne. Sivistyssanat eivät kuitenkaan muuta sitä seikkaa, että Turusen teksti on denialismia puhtaimmillaan.

Kuinka ollakaan, ihmisen itsekkyyden syy on Turusen mukaan jokin kummajainen, jota kutsutaan perisynniksi. Edelleen Turusen mukaan kukaan ei ole tuon asian suhteen poikkeus. Jotta argumentti olisi edes auttavasti relevantti ja validi, niin jonkinlaista verifioitavaa evidenssiä (minäkin osaan sivistyssanoja!) olisi tarpeen esittää. Näin ei tietenkään tehdä, koska sellaista ei ole: synti, perisynti ja niiden oletetut seuraukset eivät ole reaalimaailman ilmiöitä, eivätkä varsinkaan ihmiseen rakenteellisesti liittyviä tekijöitä. Ne ovat primitiivisten aavikkobarbaarien selitysmalli ihmisen tietynlaiselle käyttäytymiselle.

Perisynti onkin selitysvoimaltaan samaa luokkaa kuin kulmikas ympyrä tai yksisarvinen. Niistä toki voidaan puhua, mutta mitään merkittävää reaalimaailmaan liittyvää niissä ei ole.

Jotta hörhöily täyttäisi uskonnollisen hörhöilyn kriteerit, puhuttuun asiaan on tietenkin liitettävä kommunistit ja vasemmistolaiset utopiat. Tällä kertaa Turunen ei sentään puhu homoista, joka vielä muutama kuukausi sitten oli oikein patmoslaisten mieliaihe ainakin mitä tulee Aito Avioliitto ry:n agendaan. Siinä puulaakissa Turunen olikin ihan omassa elementissään.

Yhdessä asiassa Turunen sentään on oikeilla jäljillä: sellaiset ilmiöt kuin itsekkyys ja altruismi ovat vaikeasti kvantifioitavissa. Nyt Turunen sitten perää kvantitatiivista tutkimusmetodia koskien em. ilmiöitä, kun on aiemmin pitänyt ko. metodia puutteellisena koskien ”hengellisiä” ilmiöitä. Tutkimusta se on kvalitatiivinen tutkimuskin ja laadullisen tutkimuksen menetelmät alkavat olla jo ihan käypiä. Turusen on siis ihan turha nillittää metodologiasta: käytettiinpä mitä metodia tahansa, niin se on aina väärä, jos metodi ei tuota Turusen toivomia tuloksia.

Kirjoituksensa lopuksi Turunen esittää kysymyksen: Pitäisiköhän uskonnollisen ja uskonnottoman kasvatuksen vaikutuksia sittenkin arvioida vasta, kun lapset ovat aikuisia? Vastaukseni tuohon on ”ei”. Jos tarkoituksena on tutkia lapsia, niin silloin tutkitaan lapsia.

Tässä yhteydessä lienee paikallaan todeta, että Turunen on heppu, joka anti-homo-retoriikan lisäksi puolusti raamatullista siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa Leif Nummelan haastattelussa, sillä perusteella, että Vanhassa Testamentissa siviilit olivatkin ”sotilaskohteita”. Kaikki Turusen esittämät apologiat aiheesta kuin aiheesta ovat niin ontuvia, että ne ovat pelkästään noloja.

Turusen raamatullisen väkivallan puolustuksen voi katsoa tuolta:

https://www.youtube.com/watch?v=tEqNC-zNCZo

Ja Turusen tämänpäiväisen tilityksen voi käydä lukemassa tuolta:

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/796/ovatko_uskonnollisten_kotien_lapset_muita_itsekkaampia