maanantai 19. tammikuuta 2015

Jyväskyläläinen aivokääpiö



Viime viikolla jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu Juhani Starczewski (KD) sai oman 15 minuuttisensa julkisuudessa laukomalla julkisuudessa uskomattoman typeriä väitteitä. Toki ihmisellä on oikeus olla typerä, mutta kun poikkeuksellista typeryyttä osoittaa luottamustoimessa oleva henkilö, niin typeryys saa aivan uudet mittasuhteet.

Iltasanomien (15.1.2015) mukaan Starczewski sanoi Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman vaimon kuoleman olleen jumalan rangaistus siitä, että puhemies Heinäluoma kannatti tasa-arvoista avioliittolakia.

Heinäluoman vaimo menehtyi jokin aika sitten nopeasti edenneeseen syöpään. Starczewski kommentoi asiaa: ”En ole Jumala, mutta kyllähän tässä syy–seuraussuhde voi olla olemassa. En voinut olla ottamatta tätä esille.”

Jupakan juuret ulottuvat viime vuoden heinäkuulle, jolloin puhemies Heinäluoma ja arkkipiispa Kari Mäkinen osallistuivat Porissa keskustelutilaisuuteen, jossa käsiteltiin ns. homoliittoja.  Starczewski jatkaa: ” Raamatun vastainen toiminta ei varmasti ollut ainakaan siunaukseksi. Jumalan viha nousee ja kohdistuu sanaa rikkovia kohtaan, mutta en tietenkään tiedä miten. Ymmärrän, että tällainen keskustelu satuttaa Heinäluomaa ja hänen lähipiiriään. Viestini on kuitenkin, että kannattaa katsoa, mitä Raamattu sanoo. ”

Edelleen Starczewski viittaa Laukaassa 2013 sattuneeseen ratsastuskoulun maneesirakennuksen romahtamiseen seuraavin kommentein: ”Ymmärrän toki kauhean surun, mutta eikö ole parempi rukoilla etukäteen kuin jälkikäteen laulaa itkuvirsiä. Kirkkoon mennään vasta kun ruumiita on jo tullut. Mutta onnettomuudet voi myös ennaltaehkäistä”

Starczewskin ja muiden vastaavia näkemyksiä esittäneiden argumentti kaatuu jo pelkkää argumentaatiovirheeseen: Humen giljotiinin mukaan siitä miten asiat ovat, ei päätellä miten niiden tulisi olla; so. tosiasioista ei voi johtaa arvoja koskevia lauseita.

Edellen Starczewski sekoittaa joko tietämättömyyttään kausaalisuuden ja korrelaation. Vaikka Heinäluoman homoliittomyönteisyydellä ja hänen vaimonsa kuolemalla oli tapahtumien kulun kannalta ajallinen peräkkäisyys, tapahtumasta ei voida päätellä kausaalisuuta. Tapahtumasta ei myöskään voida päätellä ja laskea korrelaatiota. Tämän ainutkertaisen tapahtuman olisi oltava toistettava siten, että ”jos A niin B”, jolloin tultaisiin B:n frekvenssitulkintaan suhteessa alkeistapahtumien kokonaismäärään. Tallöin kyse oli korrelaatiosta
Uskonnolliset väitelauseet eivät ole testattavissa, joten niillä ei ole selitysarvoa. Uskonnolliset väitelauseet myös edellyttävä todentamattoman apriorisen premissin ”jumala on olemassa”. Sitten olisi todennettava, että juuri tämä jumala sai aikaan tapahtuman. Jotta kausaalisuudesta voitaisiin puhua, niin todistuksen olisi oltava muotoa: ”Jos A, niin aina B”
Muussa tapauksessa kyse oli induktiivisesta päättelystä. Induktion avulla ei voida johtaa päteviä lainomaisia kausaliteetteja.

Starczewskin argumentointitapa ei ole mitenkään uusi ja omaperäinen, vaan hyvinkin tyypillinen ”sokeassa uskossa” oleville. Kausaliteetteja etsitään sieltä, mistä niitä ei voi koskaan löytää. Samanaikaiset tai peräkkäiset tapahtumat tulkitaan kausaalisiksi, vaikka edes korrelaatiota ei pystytä osoittamaan.

Vastaavia esimerkkejä löytyy paljonkin: Tsunamin sanottiin olevan jumalan rangaistus, samoin Haitin maanjäristyksen. Amerikkalainen tv-evankelista Pat Robertson sanoi New Orleansin tulvien olleen jumalan rangaistus homoudesta. Robertson esitti niinkin huikean päätelmän, että tulvat kohtasivat kaupunkia siitä syystä, että Ellen DeGeneris (lesbo) sattui asumaan tuolloin New Orleansissa. Samainen Robertson sanoi vuonna 2001, että 911-tapahtumat olivat jumalan rangaistus Amerikalle homoudesta.

Nämä uskovat kuitenkin jättävät tarkoituksellisesti huomioimatta, että onnettomuudet ja katastrofit kohtaavat samalla tavoin niin uskovia kuin ei-uskovia. Raaka todellisuus kohtelee kaikkia tasavertaisesti.

Starczewskin avautumien ei ollut pelkästään typerää ja tyhmää vaan myös mautonta. Starczewski ja kumppanit ansaitsevat kaiken ivan ja pilkan.


Verkkolähde:
KD-politiikko: Jumala saattoi rangaista Heinäluomaa vaimon kuolemalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti