lauantai 31. tammikuuta 2015

Uskonto on valtapolitiikkaa



1.
Näin vaalivuonna on taas kerran syytä tarkastella, mikä on uskonnon merkitys politiikassa.
Taannoin kirjoitin jyväskyläläisestä aivokääpiöstä, jonka harkintakyky petti pahan kerran. Hän esitti todentamattomia väitteitä faktoina käyttäen perusteena Raamattua, jonka jokainen väite on todentamatta.
Uskonto sopii poliittisille opportunisteille. Heidän ei tarvitse esittää perusteluja poliittiselle ohjelmalleen, koska se perustuu Raamattuun. Jos äänestäjät ovat niin typeriä, että valitsevat ehdokkaansa uskonnollisen vakaumuksen perusteella, niin heillä on täysi oikeus tehdä näin. Silloin ei myöskään pidä olettaa, että ehdokas olisi perillä realiteetista. Realiteetit ovat ne seikat, jotka määräävät poliittisen ohjelman menestyksen, ei mielikuvitusolennon mielikuvitukselliset ilmoitukset.
TV:n keskusteluohjelmien vakiovieraana ministeri Päivi Räsänen on nolannut itsensä ja erityisesti uskonsa kerta toisensa jälkeen. Lähes joka kerta kun Räsänen avaa suunsa, niin häneltä pääsee ns. aivopieru. Räsäsen epähumaanit käsitykset homoseksuaaleista juuttui julkisen debatin aiheeksi pitkäksi aikaa. Räsänen tullaan muistamaan tuosta ”homoillasta” niin kauan kuin hän osallistuu aktiivisesti politiikkaan, ehkä vielä sen jälkeenkin.
Poliitikon – kuten Räsäsen – tulee olla tarkkana sen suhteen, mitä päästää suustaan varsinaisen luottamustoimensa ulkopuolella. Kristillisessä tilaisuudessa Räsänen esitti, että uskovan tulee harkita velvoittaako laki uskovaa, jos laki on ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa.
Tällä tavoin Räsänen torpedoi lain auktoriteetin. Toisissa yhteyksissä Räsänen taas toimii lainsäätäjänä, vaikka prosessissa usein vähemmistöön jäävänä. Uskottavuutensa kannalta Räsänen on nolossa tilanteessa. Häntä ei voi – eikä pidä – enää ottaa vakavasti juuri aivopierujensa takia.
On syytä pohtia, onko esimerkiksi kansanedustajan tehtävä selvitys uskonnollisista kytköksistään samalla tavoin kuin hänen on tehtävä selvitys taloudellisista kytköksistä.
Minua kiinnostaa tietää, onko ehdokkaani jonkin sortin äärilaidan edustaja. Uskonnollinen fundamentalistinen vakaumus on politiikassa haitta. Siitä ei seuraa mitään hyvää.

2.
Koska kaikki – aivan kaikki – uskonnot ovat väitteiltään epätosia, niistä on vain haittaa. Toki ihmisillä on oikeus irrationaalisiin uskomuksiin, mutta jos irrationaalisia uskomuksia käytetään politiikan instrumentteina, niin asiaan tulee puuttua.
Suurin mahdollinen hyöty suurimmalle mahdolliselle ihmisjoukolle, olkoon politiikan tavoite. Uskonnollinen dogmaattisuus on este tavoitteen toteutumiselle. Täten uskonnolliset uskomukset tulee pitää yksityisasiana siten, että julkinen valta on neutraali uskonnollisten uskomusten suhteen.
Koska uskonnoista ei ilmeisesti päästä eroon, voidaan kysyä: ”Mikä uskonnoista on vähiten haitallinen?”
Keski-ajan Euroopassa haitallisin uskonto oli kristinusko, nykyään se on islam. Joukko rationaalisia ihmisiä nousi vastustamaan kristillisiä dogmeja hyvin perustelluin tosin argumentein. Tämä seurauksena uskonnon vaikutus väheni Euroopassa. Nykyisen hyvinvoinnin lähtökohta on sekularisaatio.
Islamin haitalliset vaikutukset ovat torjuttavissa samoin argumentein kuin kristinuskon vaikutukset vuosisatoja sitten. Ponnistelut maallistumisen edistämiseksi eivät ole turhia muslimienemmistöisissä valtioissa.
Hyvinvoinnin perustana on koulutus. Ei mikä tahansa koulutus koraani- tai raamattukoulujen tapaan, vaan parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuva koulutus. Erityisesti naisten koulutukseen tulee kiinnittää huomiota, sillä naisen koulutustason parantaminen on lisännyt hyvinvointia. Epähumaanit uskonnolliset dogmit hylätään tiedollisen edistyksen myötä. Näin on käynyt kaikkialla, missä koulutukseen on panostettu. Mikään ei viittaa siihen, että tilanne tulisi muuttumaan.

3.
Mikäli yhteiskunnan arvoperustana käytetään jonkin uskonnon dogmaattisia arvoja, voidaan perustellusti puhua teokratiasta.
Teokratiasta ei ole koskaan seurannut mahdollisimman suurta hyvinvointia mahdollisimman suurelle joukolle. Uskonnollis-poliittisten ohjelmien sisäänrakennettuna ajatuksena on teokratia. Teokratia puolestaan johtaa harvainvaltaan, jossa enemmistönkin ihmisoikeuksia voidaan polkea jonkin todentamattoman jumalan nimissä.
Ihmisoikeuksien loukkaaminen puolestaan vähentää kokonaishyvinvointia. Täten uskontojen poliittista agendaa tulee vastustaa.
Määrittelemällä yhteiskunnalliset arvot jonkin ”pyhän kirjoituksen” perusteella, ollaan tilanteessa, jossa räikeästi loukataan ihmisyyttä. Kuvitellut jumalat eivät selviäisi oikeudenkäynnistä, jossa heitä syytettäisiin rikoksista ihmisyyttä vastaan. Jokainen jumala saisi kuolemantuomion.
Ihmiskunnan kannalta on lohduttavaa, että jumalia ei ole olemassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti