Anti-semitismi ja Israelin valtio

Anti-semitismi on nostanut päätään Euroopassa ja aivan erityisesti Yhdysvalloissa.  Toisen maailmansodan jälkeisestä prinsiipistä ”ei koskaan enää!” on tullut ”niin pian kuin mahdollista!”. Ainakin Yhdysvalloissa tuon jälkimmäisen prinsiipin taakse asettuu republikaanipuolueeseen pesiytynyt kristillinen ääriaines. Euroopassa anti-semitismi näyttää olevan enemmän yksilöiden ”harrastus”.

Paradoksaalisesti amerikkalainen uskonnollisen oikeiston anti-semitiitit pitävät juutalaisia Jumalan valittuna kansana. Samanaikaisesti tuo sama joukko antaa kaiken tukensa Israelin valtion tekemisille aina sotarikoksista kolonialistiseen siirtokuntapolitiikkaan. Seurattuani pitkän tovin aiheeseen liittyvää argumentaatiota, niin minua hämmästyttää, että anti-semitiitit eivät kiinnitä mitään huomiota väitteidensä paradoksaalisuuteen.

Suomessa aika harvalukuiselta vaikuttava uskonnollinen oikeisto muutamissa kommenteissa vaikeroi juutalaisesta rahaeliitistä, mutta samalla on aivan amerikkalaisten linjalla, mitä tulee Israelin valtioon.

Israelin valtio tietenkin saa toiminnalleen kaiken tuen, koska heidän sortonsa kohteena on vielä vihatumpi väestöryhmä, muslimit ja palestiinalaiset.

Sitten kun joku muslimi julkaisee anti-semitistisen jutun, asiasta nousee hirveä haloo, mutta kun juutalainen murjaisee jotain palestiinalaisista, niin asia saa aplodit, vaikka aplodien antaja olisi muuten anti-semitiitti.

Tällainen tilanne juontaa tietenkin mysteeriuskontojen väitteisiin juuri tuon uskonnon harjoittajien erinomaisuudesta. Kun keittoon lisätään vuosisatoja kestänyt suurvaltojen siirtomaapolitiikka, niin ratkaisua ikävään tilanteeseen ei taida olla näköpiirissä.

Nykytilanteessa ei ole kenelläkään kivaa, kun hampaisiin asti aseistautuneet ihmiset ovat valmiita käyttämään aseitaan erilaisen etnisen alkuperän tai uskonnon omaavia vastaan. Tämä kai sitten tekee heistä aivan erityisen ”pyhiä”.

Konservatiivien ahdinkoa on hauska seurata

Konservatiivien ahdinkoa on todella hauskaa seurata. Jos niin ahdistaa, olisi ehkä syytä tarkastella oman ajattelunsa perusteita.

Palstalla jos toisella konservatiiveiksi profiloituneet kommentaattorit tuntuvat kärsivän ilmastoahdistuksesta (paino ahdistuksella), vaikka he projisoivat mielellään oman ahdistuksensa maapallon ilmaston tilasta huolissaan olevien ahdistukseksi. Konservatiivien ilmastoahdistus onkin synonyymi ilmastodenialismille. Ilmastoahdistuksesta on tullut konservatiiveille eksistentiaalinen ahdistus.

Samat konservatiivit, erityisesti miehet, näyttävän ahdistuvan naisten, erityisesti vihreiden naisten, esiinmarssista yhteiskunnassa. On aivan mahtavaa, että nuo naiset lyövät luun kurkkuun konservatiivisille miehille. Konservatiivisille miehille naisten osallistuminen yhteiskunnallisiin asioihin on sekin ahdistavaa. Minusta on suunnattoman hauskaa, kun konservatiiviset miehet ahdistuvat ja vetävät herneen nenäänsä feministien kirjoittelusta.

Konservatiivinen ajattelu, ainakin sen uskonnollinen muoto, redusoituu aina sukuelimiin. Erityisesti seksuaalivähemmistöt ja heidän asemansa parantaminen tuntuvat ahdistavan konservatiiveja aivan suunnattomasti. Mitä he eivät suo itselleen, he eivät soisi muillekaan.

Listaa voisi jatkaa pitkäänkin, mutta todetaan nyt vain lyhyesti: muutos ahdistaa konservatiiveja niin paljon, että muutoksesta tulee uhka heidän olemassaololleen.

Kenttäpiispa Särkiön selväjärkinen hetki

Patavanhoilliseksi konservatiiviksi profiloitunut kenttäpiispa Pekka Särkiö yllätti uusimmassa Kotimaa24:n blogissaan otsikolla: Naiset, miehet ja polarisaatio.

Särkiö on aiemmin ollut patriarkaatin puolestapuhuja, mutta ei sentään niin jyrkkä kuin Patmoksen Juha Ahivo viimeaikaisissa kirjoituksissaan. Särkiö on joutunut hyväksymään sen, että sotilaspappeinakin on nykyään naisia. Patriarkaatin viimeinen linnake, puolustusvoimat, on murtunut.

Särkiön blogi on kommentaari Helsingin Sanomissa julkaistuun Anu Kantolan kolumniin. Kantolan havainnot siitä, että mm. sukupuoli on polarisoinut yhteiskuntapoliittiset kannat, näyttää uponneen myös Särkiöön. Pientä nikottelua Särkiön kirjoituksesta voi löytää, mutta periaatteessa Särkiö on Kantolan näkemysten kanssa samaa mieltä.

Vuoden 2019 eduskuntavaalit olivat naisten voittokulkua. Tämä tietenkin on närästänyt oikeimman laidan hörhöjä. Särkiö yllätti minut positiivisesti. Hän on hyväksynyt faktat, eikä syyllisty aiempaan kiukutteluun.

Pientä patriarkaalista asennetta Särkiö sentään viljelee, mutta joutuu myöntämään, että maailma ja Suomi siinä mukana ovat muuttuneet, eikä paluuta kuvitteelliseen kulta-aikaan ole, vaikka kuten Särkiökin mainitsee,  monet miehet haikailevat sellaisen perään.

Varsin selväjärkinen Särkiön kirjoitus löytyy tuolta:

https://www.kotimaa24.fi/blogit/naiset-miehet-ja-polarisaatio/

Suomalaiset eivät perusta synneistä

Aamulehden paperiversion näköispainoksessa oli lauantaina 20.4.2019 pitkä juttu otsikolla: Mikä on syntiä?

Juttu alkaa: Kysyimme tavallisilta ihmisiltä, mitä he pitävät syntinä. Moni heistä ei ollut pohtinut asiaa pitkään aikaan.

Jutun alussa pari ikääntyvää miestä huoltoaseman baarissa sanoivat, että mitään synniksi luettavaa ei tahdo tulla mieleen. Seuraavaksi pari teiniä sanoivat: Ei ole sellaista oloa, että olisin tehnyt syntiä.

Jutun perusteella haastateltavat esittivät joukon erilaisia moraalittomia tekoja, mutta eivät pitäneet niitä sen kummemmin syntisinä. Kristinuskon käsitys synnistä on kärsinyt konkurssin. Synnillä ja syntikäsityksellä ei ole juuri minkäänlaista merkitystä ihmisten käyttäytymistä ohjailevana prinsiippinä.

Jutussa myös pappi Kaisa Yrjölä esittää tulkintansa synnistä ja kymmenestä käskystä. Jutun perusteella suomalaiset eivät  perusta synnistä.

Pääsiäisen veriorgiat

Pääsiäisenä kristityt viettävät taas veriorgioita. Tarinan mukaan joku Jeesus-niminen heppu naulittiin ristille ja tällä tapahtumalla olisi jollain maagisella ja mystisellä tavalla merkittäviä vaikutuksia. Teloitus on aina teloitus, eikä se muutu siitä miksikään, vaikka teloitetulle predikoitaisiin ”Jumalan pojan” ominaisuus.

Tuolle teloitetulle predikoitiin myös myyttinen messias-ominaisuus. Ristillä riippuminen olisi tarinan mukaan jollain tavoin ihmiskunnan pelastus jostain mikä ei millään tavoin ole reaalimaailman ilmiö. Minimalistisen Jeesus-näkökulman mukaan kyse oli pieleen menneestä ja surkeasti epäonnistuneesta profetiasta. Tälle epäonnistumiselle annettiin ad hoc selitys.

Uuden Testamentin pääsiäistarinat (ihan mikä tahansa versio Pääsiäisen tapahtumista) on silkkaa fiktiota. Ainuttakaan silminnäkijä kertomusta asiasta ei ole, ei ensimmäistäkään dokumenttia asiasta. Aihetta käsittelevät tarinat on kirjoitettu paljon väitettyjen tapahtumien jälkeen. Niitä on voi pitää vain eräiden juutalaisten lahkojen itseään koskevina legendoina, harhaisten ihmisten sekopäisinä tilityksinä kulttijohtajan kuolemasta.

Toki kristityt saavat viettää Pääsiäisenä veriorgioitaan. Jos he kuitenkin vaativat, että muiden tulisi osallistua näihin veriorgioihin, niin siinä on vastarinnan paikka. Liian kauan juutalaisen zombien seuraajat ovat päässeet sanelemaan pääsiäisviikon ohjelmasta. Onneksi tällainen vaatimus on kokenut tappioita ja nykyään aika harva osallistuu veriorgioihin. Parempaakin tekemistä löytyy kuin muistella juutalaista zombieta.

Kristillissosiaalisen etnonationalistisen arvokonservatismin epäeettisyys

Eduskuntavaalien 2019 edellä lanseerattiin sellaisetkin ilmaisut kuin kristillissosiaalinen ja kansallismielinen arvokonservatismi. Näihin käsitteisiin sisältyy paradoksaalisuutta sekä kaikinpuolista epäeettisyyttä.

Kristitty ei voi olla kansallismielinen, jos ottaa lähetyskäskyn tosissaan. Lähetyskäsky on jo itsessään globalismia ja lähetyskäskyn kirjaimellinen noudattaminen edellyttää kristillistä teonomiaan perustuvaa teokraattista globaalia hallintotapaa. Tässä asiassa amerikkalainen uskonnollinen oikeisto on kunnostautunut erinomaisesti.

Edellisen johdosta lähetyskäsky on imperialistinen ja tämä voidaan todeta historiallisten tapahtumien perusteella. Lähetyskäskyn perusteella on kansallisia kulttuureja tuhottu, luonnonvarat ryövätty imperialistisin tarkoituksin. Lopulta on vahvistettu se, että ryöstön kohteeksi joutuneet pysyvät tulevaisuudessakin niinä-joilla-ei-ole (have-nots)

Arvokonservatismi on sekin jo käsitteenä ongelmallinen. Jos jollakin ajanhetkellä jotkin konservatiiviset arvot olivat voimissaan, niin mikä tuo aika oli? Vuosi 30? Vuosi 1000? Mikä? Edes itsensä arvokonservatiiveiksi identifioivat eivät ole tästä yksimielisiä.

Kristillissosiaalinen ideaali tarkoittaa ehkä status quon paaluttamista ikuisesti vallitsevaksi yhteiskuntapoliittiseksi toiminnaksi. Tässäkin ne-joilla-on (haves) asettuvat vastustamaan kristinuskon dogmien perusteella niiden-joilla-ei-ole (have-nots) aseman parantamista. Tavoitteena kristillisellä sosiaalisuudella on tietenkin niiden-joilla-on etuoikeutettu asema ja vielä siten, että niiden-joilla-ei-ole huonompi asema legitimoidaan vaikka sitten uskonnnolla.

Omana elinaikani ainoa radikaali kristillinen liike, joka on pyrkinyt parantamaan niiden asemaa joilla ei ole, oli Latinalaisen Amerikan vapautuksen teologia. Monen liikkeen parissa työskennelleet olivat marxilaisia pappeja. Tällainen status quon horjuttaminen ei tietenkään sopinut niille-joilla-on (lue: amerikkalaisille yrityksille) vaan vapautuksen teologia murskattiin väkivaltaisesti ja oikeistodiktatuurien valta betonoitiin. Tämä on vielä nykyäänkin vallitseva tilanne ja amerikkalaiset ne-joilla-on saavat ottaa Latinalaisen Amerikan ja Lähi-idän pakolaisongelman piikkiinsä. Oikeastaan ne-joilla-on ovat tyytyväisiä nykyiseen kaoottisuuteen, sillä kaaoksen keskellä elävät ne-joilla-ei-ole tuskin pystyvät organisoitumaan siten, että niiden-joilla-on etuoikeudet vaarantuisivat.

Konservatiiveille takaiskuja eduskuntavaaleissa

Eduskuntavaalit on käyty ja jälkipelit alkaneet. Jo nyt voidaan sanoa, että konservatiivit kärsivät vaaleissa takaiskuja. Vasemmisto ja vihreät lisäsivät kannatustaan; ei paljon mutta kuitenkin.

Konservatiivit ovat uponneet syvään päätyyn niin syvälle, että syvän päädyn pohjasedimentissä on tällä hetkellä kuhinaa. Pitkästä aikaa Suomessa päästään ehkä tekemään liberaaleja uudistuksia, vaikka nuo syvän päädyn pohjasedimentin änkyrät nillittäisivät asiasta kuin asiasta.

En ole vielä nähnyt tarkempia analyyseja vaaleista, mutta veikkaanpa, että nuoret naiset varmistivat konservatiivien tappio. Mitä luin konservatiivien vaalilupauksia ja – tavoitteita, niin olisin yllättynyt, jos joku nuori nainen äänesti kaikkein taantumuksellisimpia ehdokkaita.

Tässä blogissa olen aika ajoin kommentoinut Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtajan Juha Ahvion aika häiriintyneitä kirjoituksia. Nyt kyllä Ahviolla otsasuonet ovat pullistuneet ratkeamispisteeseen. Ei auttanut hepun poliittiset vetoomukset; ei vaikka auktoriteeteiksi hankittiin Hegel ja Snellman, joiden jutut ovat oikeastaan pelkkää käsiterunoutta, eivätkä suinkaan varteenotettavaa poliittista filosofiaa. Ahvio tietenkin jätti mainitsematta, että kummatkin olivat aika skeptisiä järjestäytyneen uskonnon suhteen.

Aivan mahtavaa, että Suomessa punavihreä koalitio vahvistui, vaikka enemmistöä ei muodostunutkaan.

Enbusken haaste

Iltalehden kolumnisti Tuomas Enbuske heitti taannoin hassun haasteen. Hän kutsui uskovia käännyttämään hänet kristinuskoon. Enbuskella taitaa olla ketunhäntä kainalossa. Haastetut uskovat tarjoavat käännytysyrityksillään takuulla täysin mielipuolista materiaalia Enbusken tuleviin kirjoituksiin.

Yksi ensimmäisistä haasteeseen tarttuneista oli Kotimaa24:n bloggari Manu Ryösö.  Ryösön taustayhteisö on Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys. Se kertookin kaiken tarpeellisen hänen taantumuksellisesta vanhoillisuudestaan. Ryösön Enbuskea koskeva blogi ei kuitenkaan ole sitä mielipuolisinta propagandaa, vaikka aiemmissa blogeissaan Ryösö on osoittanut olevansa jotakuinkin kaikkea edistystä vastaan.

Aiheeseen tarttui myös toinen Kotimaan bloggari, kenttäpiispa Pekka Särkiö. Särkiökin on kunnostautunut taantumuksellisuudessaan erinomaisesti.

Ryösö ja Särkiö eivät noissa viimeisimmässä postauksissaan ole olleet sieltä pahimmasta päästä. Ehkä jossain tulevassa kirjoituksessaan Enbuske kertoo kaikkein hämärimmistä käännytysyrityksistä. Hienosti on moni ottanut Enbusken provokaation tosissaan.

Kristinusko redusoituu aina sukupuolielimiin

Ulkopuolisesta tarkkailijasta vaikuttaa siltä, että kristinusko redusoituu aina sukupuolielimiin ja niiden käytön kyttäämiseen. Tästä oli puhetta tässä blogissa viime lauantaina.

Nyt Suomi24:n luterilaisuus-palstalla nimimerkki tieteilijä esitti valaisevan esimerkin postauksessa, jonka otsikko oli: KL(KD) vastusti peruskoulua ja lähes kaikkea muutakin v.1975.

Postauksessaan tieteilijä siteeraa yli neljän vuosikymmenen takaista Kristillisen liiton kansanedustajaa, jonka ajattelu kiteytyy juuri lasten ja nuorten sukupuolielimiin ja niiden käyttöön. Tästä tuo kansanedustaja sitten tekee jos jonkinlaisia johtopäätöksiä.

Patavanhoillisen kansanedustajan näkemyksiä voi lukea tuolta:

https://keskustelu.suomi24.fi/t/15617574/kl-(kd)-vastusti-peruskoulua-ja-lahes-kaikkea-muutakin-v--1975

Vaikka nimimerkki tieteilijä ei mainitse nimeltä jutun perustana olevan kansanedustajaa, niin kyseessä saattaa olla Olavi Ronkainen, joka sai lisänimen Porno-Ronkainen, koska hänellä oli tolkuton kiinnostu pornolehtiin. Jos kyseessä oli joku muu krisujen kansanedustaja, niin mielelläni kuulisin oikea nimen.  

Tähän sopii lopetukseksi nimimerkki tieteilijän kommentti:

Hauskan tästä aikalaisdokumentista tekee se, että kyseinen edustaja ei soveltunut omien oppiensa malliesimerkiksi, vaan näytti ihan käytännössä että "tehkää niin kuin minä sanon, älkää niinkuin minä teen". Kristilliset arvot ja muilta vaadittu kunnioitus avioliittoa lensi omassa elämässä romukoppaan ja edustaja hairahtui avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen ja jätti vaimon ja 8 lasta tuosta vain.

Pari tuhatta vuotta kristinuskoa ja aina vaan tosiuskovia jaksaa kiinnostaa sukupuolielimet.

Profeettojen sekopäisyys

Näen Muhammedin pelkästään psykopaattina, jonka sairaus sai hänet kuvittelemaan kaikenlaista. Täten Allah on Muhammedin tärähtäneen mielen alter ego. Samanlainen ilmiö löytyy uudemmastakin uskontoperinteestä: Mormonismin perustaja Joseph Smith oli hänkin täysin tärähtänyt tyyppi, joka näki ja kuuli kaikenlaista. Muhammed ja Smith ovat sekopäisimpiä uskontojen perustajia. Oikeastaan joukkoon voidaan lisätä skientologian perustaja L. Ron Hubbard.

Muhammed ja Smith käyttivät vuosikymmeniä otollisen yleisön huijaamiseen.

Muhammedin strategiana oli saada ihmiset vihaamaan toisiaan, jotta hän voisi hallita heitä. Samanlainen ilmiö löytyy muistakin abrahamilaisista uskonnoista. Oikeastaan Muhammed noudatti systemaattisesti Jeesuksen opetusta, jossa perheenjäsenet kääntyvät toisiaan vastaan häiriintyneen Jeesuksen nimissä.

Allah ja Jahve ovat vain työkaluja, joita psykopaatit osaavat käyttää, milloin manipuloimiseen, milloin pakottamiseen.

Q2:216 ja 9:39 ovat hyvin häiriintyneen ihmisen kirjoituksia.

Kaikki profeetat ovat vääriä profeettoja. Jotkut vain pitävät hirviötä nimeltä Muhammed aivan esimerkillisenä. Se kertoo paljon noista ihmisistä ja siitä kuinka he suhtautuvat muinaiseen mytologiaan.

Muhammedista ei tarinoiden mukaan löydy lainkaan humaanisuutta. Hän oli uskontoperinteiden yksi isoista paskiaisista, eivätkä paskiaiset ansaitse arvonantoa.

Kun lasketaan yhteen kristinusko ja islam, niin neljä miljardia ihmistä uskoo absurditeetteihin. Abrahamilaisten uskontojen, niiden kaikkien kolmen, luulisi jo kuihtuneen oman mahdottomuutensa takia, mutta niin vain taikausko elää. Aste-eroissa sentään löytyy vaihtelua.

Neljä miljardi zombieta tallustelee maan päällä valmiina käymään toistensa kimppuun. Ihmiskunnalla tosiaan on vielä matka ennen kuin ihmiset oppivat elämään sovussa toistensa kanssa. Uskonnot ovat se suurin eripuran aiheuttaja.

Yhteisöllisyys tarkoittaa sukupuolielinten käytön kyttäämistä

Kotimaa24:n pääkirjoitus ja muutama kyseisen julkaisun lukijabloggari ovat viime viikkoina kommentoineet seurakuntien yhteisöllisyyttä tai sen puutetta.

Aina kun kyse seurakunnista, niin yhteisöllisyyden prinsiippi on: Tarkkaile naapuriasi! Erityisesti tarkkaillaan sitä, mitä kukin seurakuntalainen mutta myös ulkopuolinen tekee sukupuolielimillään. Yhdessä sitten pöyristytään sukupuolielinten käytöstä.

Aina jaksaa hämmästyttää sekä huvittaa, että monet uskonnolliset yhteisöt ovat ylettömän kiinnostuneita siitä, kuka kiksauttaa ketä, missä asennossa ja missä tarkoituksessa. Tällaisten asioiden vatvominen onkin sitten sitä yhteisöllisyyttä. Ehkä asia koskee vain kaikkein fundamentalistisimpia uskonnollisia yhteisöjä, mutta ulkopuolisesta tarkkailijasta vaikuttaa sitä, että sukupuolielimet ja niiden käyttö vaivaavat kaikkia uskonnollisia yhteisöjä.

Ilmiö ei ole uusi. Uskonnollisilla yhteisöillä on vuosituhansien perinne naapurien tarkkailussa. Uskonnollisten yhteisöjen perinteeseen kuuluu myös uhriutuminen silloin kun heidän näkemyksiään pidetään koomisen taantumuksellisina.

Yhteisöllisyys tarkoittaa seurakuntien tapauksessa tiukkaa kontrollia, joka pyritään ulottamaan myös ei-jäseniin. Tällaista moralistista skenaariota jopa muutama eduskuntaan havitteleva ehdokas pitää ideaalinaan.

Puritaanisimpia naapurien tarkkailijoita voisi kehottaa naimaan enemmän mahdollisimman monen kumppanin kanssa. Ehkä sukupuolielinten aiheuttama ahdistus silloin helpottaa.

Juutalainen zombie Suomen eduskuntavaaleissa

On suorastaan noloa, että sivistysvaltioksi luettavassa Suomessa on ehdolla eduskuntaan niinkin paljon uskovia ehdokkaita ja vielä sen ihan äärilaidan uskovia. Piakkoin toimikautensa päättävän eduskunnan riveistä löytyi hämmästyttävän paljon maagisen ajattelun harjoittajia alkaen pääministeristä ja ulkoministeristä. Näiden kahden lisäksi eduskunnassa vaikuttaa muutama sekopäinen hörhö.

Juutalaisen zombien ympärille rakennettu poliittinen ideologia ei ole millään muotoa puolustettavissa enää vuonna 2019. Juutalaisen zombien kuvitteellisista sanomisista voi johtaa vain regressiivistä politiikkaa, jossa kurjuus maksimoidaan mahdollisimman monelle. Siinä touhussa saavat ihmisoikeudet yms. kovaa kyytiä. Juutalaisen zombien seuraajat ovatkin pelkkiä lurjuksia.                 

On aika edusvastuutonta noilta lurjuksilta, että he pyrkivät saattamaan oman maagisen ajattelunsa tuotokset muita velvoittavaksi lainsäädännöksi. Täytyy olla aika harhainen ihminen, jos väittää, että juuri hänen uskonnollinen vakaumuksensa tuottaa millään tavoin positiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Sellainen yhteiskuntajärjestelmä oli voimassa Euroopassa vuosisatoja ja sen toimivuus havaittiin huonoksi. Niissäkin yhteiskunnissa oli silti jatkuvia kiistoja siitä, minkä uskonsuuntauksen mukaisista dogmeista tulisi lainsäädännön perusta.

Vaalikirjoittelua seuranneena jyrkimmät uskovat ehdokkaat näyttävän tekevän itsestään idiootteja. Se olkoon heidän oma asiansa, mutta ihmettelenpä vain niitä ihmisiä, jotka heitä äänestävät. 

Olipa vaalien tulos mikä tahansa, niin taas saadaan kuulla nillitystä siitä, kuinka uskonnon merkitys politiikassa on päässyt vähentymään. Joitakin äänestäjiä voi höynäyttää jonkin aikaa, toisia voi höynäyttää ehkä koko ajan, mutta kaikkia äänestäjiä ei voi höynäyttää kaiken aikaa.

Muutaman änkyrän vaaliohjelmia ja –lupauksia olen seurannut ja ihmettelen kuinka oppineetkin ehdokkaat vaikuttavat juuttuneen keskiajalle. Vaikuttaakin siltä, että ehdokkaana on monessa tapauksessa tuo juutalainen zombie eikä Suomen kansalainen.

Uskonnottomien osuus jatkaa kasvuaan USA:ssa

Uskonnon merkitys patavanhoillisessa ja taantumuksellisessa Amerikassa jatkaa laskuaan. Kansalaisjärjestö Americans United raportoi verkkosivuillaan, että 23,1 prosenttia amerikkalaisista on uskonnottomia. Vertailun vuoksi evankelikaalisten osuus on 22,5 prosenttia ja katolisten 23 prosenttia. Uskonnottomat onkin suurin yksittäinen väestöryhmä.

Tulosten prosentin eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Viime vuonna Religion News kertoi uskonnottomia olevan 35 prosenttia väestöstä. Samassa yhteydessä Religion News mainitsi, että ikäryhmässä 18-29v uskonnottomien osuus olisi 44 prosenttia.

Poliittisesti USA on jakaantuneempi nyt kuin koskaan ennen omana elinaikanani. Religion Newsin mukaan republikaanit ovat entistä uskonnollisempi, demokraattien joukossa uskontojen merkitys on taas huomattavasti vähentynyt. Ne, jotka ovat uskonnollisia, ovat omaksuneet fundamentalismia lähenevän teologia. Valtavirran protestantit, esimerkiksi episkopaalit, ovat kuolemassa sukupuuttoon.

Vaikka asiasta on ollut jo ennenkin puhetta moneen kertaan, niin toistetaan vielä: Vuoden 2020 vaalikierroksella milleniaalit ovat ensimmäistä kertaa suurin äänestysikäinen väestöryhmä. Jos he äänestäisivät sen mukaan, miten vastaavat mielipidekyselyissä, niin yhtään republikaanien taakse ryhmittyneen uskonnollisen oikeiston edustajaa ei valittaisi. Milleniaalit ovat vain aika laiskoja äänestäjiä.

Sekä Americans Unitedin että Religion Newsin raportoimissa kyselyissä huomioitiin myös se, että uskontojen merkitys ihmisten arkipäivää säätelevänä tekijänä on menettänyt merkitystään. Vaikka ihminen kuuluisikin johonkin uskontokuntaan, niin hän järjestää jokapäiväisen elämänsä muilla kuin uskonnollisilla kriteereillä. Uskontojen dogmat ja doktriinit eivät juuri vaikuta ihmisten käyttäytymiseen.

Amerikkalaisilla on vielä paljon kirittävää, jotta he saavuttavat eurooppalaisten prosentit. Nyt kun amerikkalaisten uskonnottomien osuus on reippaassa kasvussa, niin voi hyvällä syyllä odotella lumipallo-efektiä. Kun pää on saatu auki, niin uskonnottomien määrä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla. 

Uskontojen tieteellinen tutkimus

Selailin Daniel Dennettin vuosia sitten julkaistua kirjaa Breaking the Spell: Religion as a Natural Phenomenon (2006).  Teos on suomennettu nimellä Lumous murtuu.

Dennett kiinnittää huomiota sellaiseen seikkaan, että tutkittaessa mitä tahansa uskonmuotoa ja uskontoa tieteellisesti, niin uskovien taholta tulee pelkkää nillitystä.

Kristityille on tyypillistä nillittää biologiasta ja kosmologiasta. Luomiskertomus ei voi pitää paikkaansa ja tällainen tietenkin saa uskovien taholta jyrkän tuomion. Heidän suosikkifiktionsa on osoittautunut silkaksi humpuukiksi.

Kun uskoa ja uskontoja on tutkittu muiden tieteenalojen menetelmin, niin tulokset eivät millään tavoin vahvista uskontojen teesejä ja dogmeja.

Sosiologia, sosiaalipsykologia, antropologia, psykologia, psykiatria, neurotieteet, kognitiotiede jne. kohtaavat nekin jyrkkää vastustusta uskovien taholta.

Vetoaminen uskon yliluonnollisiin elementteihin taas tarkoittaa sitä, että uskosta ei edes voi muodostaa mielekkäitä lauseita. Täten uskon ja sen kohteen tutkiminen olisi tieteellisten metodien tavoittamattomissa. Näinhän ei tietenkään ole. Kun mikä tahansa tieteenala on asettanut uskon ja uskonnon tutkimuskohteeksi, niin ilmiöt ovat saaneet naturalistisen selityksen. Tämä tietenkin asettaa uskovat puolustuskannalle. Toisinaan joudutaan tieteessä vielä myöntämään, että asiaa ei tunneta tarpeeksi hyvin, jotta asiasta voitaisiin tehdä johtopäätöksiä. Mikään ei kuitenkaan edes etäisesti viittaa siihen, että yliluonnollisia ilmiöitä olisi olemassa.

Dualistinen substanssi –ajattelu on sekin kohdannut vararikon. Mitään ei-materiaalista substanssia ei vuosisatoja kestäneestä etsinnästä huolimatta ole löydetty. Nyt voidaan sanoa riittävällä varmuudella, että Descartes oli väärässä. Sielu-ruumis dualismi on osoitettu sekin humpuukiksi. Kaikki palautuu lopulta atomeihin. Kaikki ei-materiaalista substanssia koskevat käsitykset palautuvat aivotoimintaan ja aivot taas koostuvat atomeista. Sitkeästi dualismi kuitenkin elää, vaikka sille ei ole ainuttakaan luotettavaa perustetta.