Humen giljotiini

Humen giljotiini on yksi nerokkaimmista filosofisista konstruktioista. Hume itse ei käyttänyt asiasta termiä giljotiini. Humen giljotiinista alettiin puhua vasta 1900-luvulla.

Humen giljotiinin nerokkuus on sen yksinkertaisuudessa. Lyhyesti Humen giljotiini voidaan ilmaista seuraavasti: 1) tosiasioista ei voi johtaa arvoja, 2) Tosiasiaväitteistä ei voi johtaa arvoasetelmia, 3) siitä miten asiat ovat, ei voida johtaa miten niiden tulisi olla 4) olemislauseista ei seuraa normilauseita.

Kohta 1) voidaan muotoilla esimerkiksi seuraavasti: Norsusta ei voi johtaa rottaa.

Tämä kumoaa teistisen vääristyneen käsityksen evoluutiosta. Olettaen että jokin jumala on olemassa, jumalasta ei selvästi voida johtaa ihmistä. (Ei vaikka esimerkiksi kreationistit näin väittävätkin perustuen Raamatun kertomukseen luomisesta. Johtosuhdetta ei ole.)

Kohta 2) voidaan muotoilla seuraavasti: Minä asun Suomessa (tosiasiaväite). Kannatan kristinuskoa sen hyvyyteen takia.

Tosiasiaväitteen ei tarvitse olla tosi (mitä se kyllä on), eikä arvoasetelman eettisesti oikein. Kristinuskon hyvyys on näet kyseenalainen, minkä olen jo monissa aiemmissa postauksissa postuloinut.

Kohta 3) on juuri sitä mitä se sanoo. Tästä voidaan päätellä, että esimerkiksi normatiiviset profetiat ovat huuhaata.

Kohta 4) tarkoitta mm. sitä, että tosiasiaväitteet ja arvoasetelmat eivät kata kaikkia suomen kielen lauseita: huudahduksia, joitakin kysymyksiä jne.

Tieteen arvovapauden puolustajat vetoavat usein Humen giljotiiniin (Niiniluoto 1983, 316) Tieteellä ei ole tämän mukaan normatiivista sisältöä ja tieteen tehtäväksi tulee asettaa tosiasioita koskevan tiedon hankkiminen. (En osaa arvioida koskeeko Humen giljotiini myös tieteen sovelluksia.)

Niiniluoto( ibid. 317) esittää, että tosiasioista ja arvoista voidaan yhdessä tai yhdistettyinä johtaa normeja. Päätösteoria ainakin osittain perustuu tälle idealla. Koska lause ”jumala on olemassa” ei ole tosiasialause, siitä ei voi johtaa edes arvoihin (kristillisiin tai muihin) perustuvaa normia. Tämä sulkee pois ”kreationistisen tieteen”.

Päätösteorian idea sisältää implisiitisti myös ajatuksen siitä, että tunnettaessa jonkun tosiasioita koskevat uskomukset ja preferenssit, niin tästä voidaan laskea/päätellä, mitä ko. kannattaa tehdä.

Täten voidaan muotoilla normeja, joita Niiniluoto (ibid., 317) kutsuu teknisiksi normeiksi. Tekniset normit ovat muotoa:

(1)   Jos haluat A:ta, sinun on tehtävä X.

Toisin kuin absoluuttisilla normeilla (Sinun on tehtävä X) kuvattu tyyppi on totuusarvoltaan tosi tai epätosi, ja niitä voidaan perustella pelkästään tosiasioilla.

Ainakin periaatteessa arvovapaan tieteen tuloksiksi voidaan hyväksyä sellaiset väitteet kuin:

-          Jos haluamme rauhaa, meidän on hillittävä asevarustelua.

-          Jos haluamme parantaa kansanterveyttä, tupakointia on vähennettävä.

-          Jos haluamme lisätä kansalaisten tasa-arvoisuutta, on lisättävä lähidemokratiaa.

Niiniluoto (1983, 1317) sanoo edellisten kaltaisten tuloksien olevan toimenpidesuosituksia. Päätösteoria osoittaa joidenkin arvostusten olevan mukana tieteen käytännön sovellutuksissa. Näitä sovellutuksia voidaan kutsua praktikaalisiksi utilitieeteiksi

Tästä ei kuitenkaan seuraa, että hyväksyttäessä tieteellinen tieto, tieto olisi pelkästään arvosidonnaista: päätös hyväksyä hypoteesi voidaan perustella tieteen kriteerien (episteemisten utiliteettien) mukaan.

skepsis.fi –verkkosivuston mukaan David Hume on ilmaissut kantansa teoksessaan A treatise of human nature (1739) seuraavasti: ”En voi pidättäytyä lisäämästä näihin päätelmiin havaintoa, jolla voidaan, ehkäpä, nähdä jonkinlaista merkitystä. Jokaisessa kohtaamassani moraalijärjestelmässä olen aina huomannut, että kirjoittaja etenee jonkin aikaa tavalliseen päättelytapaan, ja osoittaa Jumalan olemassaolon tai tekee huomioita ihmiselämästä; sitten täysin yhtäkkiä huomaan hämmästyksekseni, että tavallisten väitteiden ’on’ ja ’ei ole’ sijaan en kohtaa yhtäkään väittämää, johon ei liity ’pitäisi’ tai ’ei pitäisi’. Muutos on huomaamaton, mutta kuitenkin merkittävä. Sillä tämä ’pitäisi’ tai ’ei pitäisi’ ilmaisee jonkin uuden suhteen tai väitteen, ja olisi välttämätöntä, että se tulisi havaita ja selittää, ja samaan aikaan tulisi perustella, mikä näyttää täysin käsittämättömältä, kuinka tämä uusi suhde voidaan johtaa muista, jotka ovat täysin erilaisia sen kanssa. Mutta koska kirjoittajat eivät yleensä hyödynnä tätä varausta, aion suositella sitä lukijoille, ja uskon, että tämä pieni huomiointi muuttaisi kaikkia sivistymättömiä moraalijärjestelmiä ja näyttäisi meille, että paheen ja hyveen ero ei löydy ainoastaan asioiden suhteista, eivätkä ne ole järjellä pääteltävissä.” [1]

Esimerkiksi uskonnollisten arvojen säilyttämistä, ei voida perustella nykyisin vallitsevilla uskonnollisilla arvoilla. Jonkin hyväksyttävyys ei riipu ilmiön olemassaolosta tai syntymekanismista. Pohdittaessa eettisiä suhtautumistapaa johonkin ilmiöön, kyseessä on ns. naturalistinen virhepäätelmä, koska tosiasioista johdetaan arvoja.

On myös huomioitava ns. Humen puntari. Sen mukaan: ”…mikään todistus ei ole riittävä varmistamaan ihmettä, ellei todistus ole sitä laatua, että sen erheellisyys olisi vielä ihmeellisempi kuin se seikka, jota se koettaa varmistaa; ja siinäkin tapauksessa todistusperusteet kumoavat toinen toisensa, ja vahvempi niistä antaa meille ainoastaan sen verran varmuutta kuin sille jää voimaa heikomman tultua siitä vähennettyä. Kun joku kertoo minulle nähneensä vainajan palanneen elämään, niin minä heti itsekseni harkitsen, kumpi on todennäköisempää: että tämä ihminen joko pettää minua tai on tullut petetyksi taikka että hänen kertomansa seikka tosiaan on tapahtunut. Minä punnitsen toista ihmettä toista vastaan; ja riippuen siitä, minkä todistuksen havaitsen vahvemmaksi, lausun ratkaisuni, aina hyljäten suuremman ihmeen. Jos hänen todistuksensa erheellisyys olisi suurempi ihme kuin hänen kertomansa tapahtuma, silloin, mutta vasta silloin saattaa hän vaatia puolelleen uskoani eli hyväksymistäni”. [2]

Johtopäätös on seuraava: Jos väitteen puolesta puhuvien seikkojen virheellisyys on todennäköisempää kuin väitteen totuus, niin väite tulisi Humen puntari mukaan hylätä. Ja koska viisas suhteuttaa aina uskomuksensa todistusaineiston mukaiseksi, niin hyväksytyn kannan varmuudesta on vielä vähennettävä vastakkaisen kannan todennäköisyys.

LÄHTEET

Niiniluoto, Ilkka (1983) Tieteellinen päättely ja selittäminen. Helsinki: Otava

VERKKOLÄHTEET

[1] Humen giljotiini

http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/humen_giljotiini.html [Saatavilla 11.1.2015]

[2] Humen puntari

http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/humen_puntari.html [Saatavilla 11.1.2015]