maanantai 26. tammikuuta 2015

Petri Paavola pieraisee, osa 5



Jeesuspörinäinen Petri Paavola jatkaa taisteluaan Joulupukkia vastaan. Viitaten tuohon eilen siteeraamaani kohtaan; Pete kirjoittaa:

”Voiko kaikki edellä esitetty olla sattumaa? Ei voi olla, sillä antikristuksen ja saatanan henki on joulupukki tarun takana, jonka kautta se irvailee ja pilkkaa Jumalaa. Jeesuksen opetuslasten ei tulisi opettaa lapsiaan uskomaan joulupukkiin, eikä Jeesuksen opetuslasten tulisi millään tavalla osallistua joulupukki tarun pönkittämiseen.”

Miten sekaisin täytyy ihmisen olla, jotta pystyy esittämään jotain noin typerää? Joulupukkiin lapset lopettavat uskomisen, kun heille paljastuu, että Joulupukki on mielikuvitusolento. Paavolalla ja kumppaneille ei taas ole paljastunut, että jumala, Jeesus ja pyhä henki ovat nekin mielikuvituksen tuotteita. Samalla logiikalla Peten olisi syytä lopettaa jeesuspörinät.

Joulupukin takana on antikristuksen ja saatanan henki! Hahha…haaa...hahh…haaa! Vaikka näin olisikin, niin Joulupukki on ihan harmiton heppu.

En tiedä, onko Puuha-Petellä lapsia. Jos on, niin aika ankeaa on näiden lasten eläminen, jos Pete heittää heillekin perusteetonta jeesuspörinäänsä. Kasvatuksellisesti näillä lapsilla täytyy olla rankka kognitiivinen dissonanssi. Pitemmän päälle sellainen ei voi olla terveellistä. Millä keinoin Petri Paavola pystyy ylläpitämään omaa ja läheistensä kognitiivista dissonanssia? Tosin kirjoitustensa perusteella Pete vaikuttaa yksinäiseltä.

Miten Puuha-Pete pystyy Joulun aikoihin liikkumaan yhtään missään? Kaupassakin tulee Joulupukki vastaan. Alkaako Pete lyömään jokaista Joulupukkia Raamatulla päähän? Kaikki on aina niin saatanallista eksytystä, että oksat pois.

Ainoa lääke Paavolan kaltaisille idiooteille koulutus, opiskelu ja tiedonhankinta, mutta kun nekin ovat taas aivan saatanallisia eksytyksiä. Paavolan maailma kutistuu jeesuspörinöissä todella pieneksi.

Hupaisia ovat myös Peten perustelut, miksi Joulu on niin pahaa, niin pahaa, että…

”Jeesus Kristus ei syntynyt joulukuun 25 päivä ja se on selkeä tosiasia. Yhtä selvä tosiasia on se että Rooman katolinen kirkko asetti Jeesuksen syntymäpäivän joulukuun 25 päivälle. En todellakaan usko Jumalan hyväksyvän sellaista valhetta, jos valehdellaan Jeesuksen syntymäaika. Jumala ei ole valehtelija, eikä siedä valhetta, ei edes joulun satua. Jos sanomme, että kyllä Jumala ymmärtää, niin teemme silloin Jumalasta sellaisen joka tukee valhetta sekä porttokirkon opetuksia. Jumala ei kuitenkaan tue valhetta eikä porttokirkkoa, vaan Hän tukee ja kannattaa totuutta, myös tässä joulu asiassa.”

Sanaa ”porttokirkko” Pete viljelee melkein kaikissa kirjoituksissaan. Petelle taitaa olla kova paikka, ettei hänellä juuri ole seuraajia. Pete on pelle ja pellen tarkoitus on olla naurettava. Siinä Petri Paavola onnistuu todella hyvin.

”Jos Paavali, Pietari, Johannes ja muut alkuseurakunnan apostolit olisivat eläneet Rooman katolisen kirkon aikana vuonna 354 jKr. niin he eivät varmasti olisi hyväksyneet kirkon asettamaa joulua, vaan olisivat pitäneet sitä vääränä ja valheellisena, koska Jeesus ei asettanut joulukuun 25 päivälle vuotuista syntymäjuhlaansa; eikä Hän asettanut sitä millekään päivälle. Ensinnäkään alkuseurakunnan apostolit eivät olisi edes liittyneet Rooman katoliseen kirkkoon, eikä pitäneet sitä Jumalan seurakuntana, vaan valheellisena porttokirkkona.”

Pete, juuri nämä apostolit elivät kiertelevinä pummeina perustaen seurakuntia aika moneen paikkaan. Nykyiset seurakunnat – myös ne josta Pete on potkittu pois – ovat vain näiden jatkeita. Voin lohduttaa Peteä, kaikki seurakunnat/kirkot ovat perustettu väärien premissien varassa. Mitään mitä Raamatussa sanotaan, ei voida todentaa. Oletusarvoisesti Raamattu epätosi opus.

”En usko, että Jumala on mielistynyt sellaiseen missä opetetaan väärin Jeesuksen syntymän päivämäärää.”

Petri, sitäkään ei tiedetä oliko Jeesus edes todellinen historiallinen henkilö. Jos oli, niin Jeesuksen syntymän päivämäärää ei tiedä kukaan. Lisäksi tästä sinun jumalastasikaan ei ole todennettava näyttöä.

Jos kytkemme Jeesuksen syntymäpäivän pakanalliseen syntymäpäivä perinteeseen, niin olemme silloin osallistuneet valheen tukemiseen, koska Jeesus ei ole silloin syntynyt.

Kuinka niin? Jeesuksen syntymäpäivää juhlitaan joulukuussa. Kyllä useimmat kristityt tietävät, että se ei ole se todennäköisin syntymäpäivä. Kuten edellä jo sanoin. Päivämäärää ei tiedä kukaan.

”Toki hyvä olisi jos Jeesuksen opetuslapsi ei anna joululle sellaista arvoa, mitä sillä ei ole. Sillä valheellinen porttokirkko on sen asettanut vietettäväksi, eikä Jeesus Kristus.”

”Tämä on myös sielunvihollisen päämäärä saada kaikki ihmiset yhdessä palvelemaan epäjumalia ja luoda kaikille yhteisiä asioita, jotka heitä yhdistää, mutta tämä yhdistyminen ja yhdessä oleminen tehdään pakanajuurten ja valheen kautta. Siksi myös kaikki ekumeniassa mukana olevat sulassa sovussa keskenään suvaitsevat toinen toistensa harhauskomukset ja pakanalliset perinteet. Pakanalliset lonkerot ja juuret saatanallisen ekumenian (kaikki uskonnot uskovat kaikkien uskontojen olevan teitä yhden ja saman jumalan luokse) kautta luovat yhteyttä ja samanmielisyyttä lopun ajan valheellisessa ekumeniassa, missä uskonnot ja kirkot uskovat palvelevansa yhtä ja samaa jumalaa. Kysymys ei siis ole vähäpätöisestä asiasta, vaan vakavasta asiasta.”

Niinpä niin Petri, minäkin suvaitsen sinun harhauskomuksesi, mutta sinä et suvaitse mitään – et edes itseäsi.

2 kommenttia:

  1. Terve! Kenelle kirjoituksesi oli suunnattu? Sille toiselle Petelle vaiko ateisteille?

    VastaaPoista