lauantai 10. lokakuuta 2015

Uskovien tapa valehdella



Tässä blogissa on useaan otteeseen osoitettu kuinka uskovat ovat kovia valehtelemaan. Seuraavassa muutama uskovalle tyypillinen tapa valehdella:

  1. Uskovat valehtelevat väittäessään olevansa varmempia uskostaan kuin oikeasti ovat. Tällainen menettely on muodostunut kristikunnassa suorastaan epidemiaksi. Uskovat monesti teeskentelevät, usko on kaikin puolin tyydyttävää, mutta todellisuudessa he kokevat uskon ahdistavana ja rajoittavana. Pakkomielteisesti he takertuvat kuvittelemaansa uskonvarmuuteen.
  2. Uskovat valehtelevat silloin, kun väittävät selittämättömien ilmiöiden olevan selittämättömiä. Menettely on seuraava: tapahtuu X, en osaa selittää asiaa, siis Jumala…Kaikki asiat ovat saaneet ennen pitkää luonnollisen selityksensä, eikä mikään ole koskaan edes viitannut mihinkään yliluonnolliseen saati sitten johonkin jumalaolioon.
  3. Uskovat valehtelevat, jos he väittävät etteivät koskaan epäile uskoaan. Kun uskoville esittää kiperiä kysymyksiä, he eivät mielellään tarkastele uskoaan analyyttisesti ja kriittisesti. He peräytyvät ja linnoittautuvat johonkin kuvitteelliseen ”uskonvarmuuteen”.
  4. Uskovat teeskentelevät, että Raamatussa ei kerrota todella kuvottavista Jumalan tekosista, kun Raamatun lukeneet huomaavat, että Jumala tekee usein todella iljettäviä tekoja ja siirtää vastuun ihmisille.
  5. Uskovat usein valehtelevat väittäessään, että he ymmärtävät muita uskontoja ja maailmankatsomuksia. Valitettavan usein he eivät ymmärrä edes oman uskonsuuntauksensa dogmeja vaan pitävät niitä itsestään selvinä totuuksina. Sitten he esittävät muista suuntauksia mielipiteitään faktoina.
  6. Uskovat – ainakin ne fundamentalistisimmat – valehtelevat väittäessään, että kaikki Raamatussa kuvatut tapahtumat ovat historiallisia.
  7. Uskovat ovat erityisen kovia valehtelemaan kun he väittävät rakastavansa lähimmäistään. Usko ja uskonnot – ihan mitkä tahansa niistä – ovat lähinnä eripuran ja vihan aiheuttajia. Siitä on lähimmäisenrakkaus kaukana.

Edellä esitetyt muutamat tavat valehdella pätevät myös siten, että uskoville itselleen valehdellaan käyttäen samoja argumentteja, joita valehtelevat uskovat käyttävät. Uskon perusprinsiippi onkin epärehellisyys ja todellisuuden kategorinen kieltäminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti