Patmoksen Juha Ahvion poliittisen perseilyn lähtölaukaus

Patmoksen Juha Ahvio aloitti paranoidisen poliittisen perseilynsä Patmoksen sivuilla 1.2.2012. Jo tämä ihka ensimmäinen Ahvion blogikirjoitus oli vainoharhaisuudessaan riemastuttavaa luettavaa. Ensi vaikutelma on, että Ahvio on amerikkalaisen Tea Partyn Suomen osaston ensimmäinen ja ehkä ainoa jäsen. Ahvio ampuu niin oikealle, että ainakaan minun elinaikanani ei ole vastaavaa nähty.

Tuon Ahvion ensimmäisen blogikirjoituksen otsikko Patmoksen sivulla oli Presidentin vaalien toisella kierroksella äänestämisellä on väliä.

Jo tuolloin Patmoksen poliittinen siipi oli yhtä kuin homosiipi. Homous politisoitiin ja mikään ei ole sittemmin muuttunut.

Vasemmistovaikuttajat liittyvät Haaviston tukijoukkoihin, koska Haavisto vihreänä edustaa punavihreää ekososialismia ja kulttuuriradikalismia.

Tuon ensimmäisen kirjoituksensa jälkeen Ahvio on jumittunut ekososialismiin pystymättä koskaan määrittelemään, mitä tuo ekososialismi on. Kunnes Ahvio antaa käsitteelleen täsmällistä sisältöä, käsitettä voidaan pitää merkityksettömänä merkkijonona. Kulttuuriradikalismi on sekin relativistinen käsite. Ahvio jättää ehkä tahallisesti mainitsematta, että kauan sitten kristinusko oli sekin aikansa kulttuuriradikalismia.

Tämän jälkeen Juha Ahvio kiukuttelee siitä, että presidenttiehdokkaana ollut Pekka Haavisto ajoi mm. tasa-arvoista avioliittolaki. Vastaehdokkaana ollut Sauli Niinistö ei juuri ottanut asiaan kantaa. Ahvio kyllä kirjoituksessaan piti Niinistöä esimerkillisenä arvokonservatiivina. Vain muutamaa vuotta myöhemmin tämä ”arvokonservatiivi” Sauli Niinistö vahvisti nimikirjoituksellaan tasa-arvoisen avioliittolain. Tämä oli jo pahan luokan arvovaltatappio Ahvio edustamalle kristilliselle totalitarismille.

Punavihreää ideologiaa luonnehtii haaveellinen utopistisuus, joka on omiaan johtamaan epärealistisiin tilannearviointeihin, kuten on käynyt ilmi esimerkiksi Pekka Haaviston kannanotoista Iranin sekä Israelille että länsimaille laajemminkin muodostamaan uhkaan.

Tässäkin blogissa on ollut puhetta moneen kertaan projektioista: siitä kuinka uskonnollinen oikeisto pyrkii siirtämään oman irrationaalisuutensa vastanpuolen taakaksi. Tuon israelfanittamisen Ahvio lienee omaksunut Patmoksen pääjehu Leo Melleriltä.

Kaikki tilannearviot jotka on tehty Raamatun ja kristinuskon pohjalta ovat aina johtaneet epärealistisiin tilannearvioihin, joten tässäkin asiassa Ahvion on pakko projisoida katsantonsa muihin, koska hänellä ei yksinkertaisesti ole validia ja relevanttia argumenttia.

Niinistö ei kannata avioliittolain uudelleenmuotoilua. Niinistön mielestä avioliitto on miehen ja naisen välinen instituutio.

Tuossa ylempänä osoitettiin tämäkin Ahvio maaginen fantasia fantasiaksi.

Niinistö korostaa vapaaehtoiseen vaihtamiseen perustuvien vapaiden markkinoiden synnyttämän talouskasvun myönteistä merkitystä yhteiskunnan vaurastumisen, hyvinvoinnin tasaisemman jakautumisen ja köyhyyden poistamisen perusvälineenä – välineenä, jonka mediapopulismi on leimannut ”kovia arvoja” edustavaksi.

Oikeasti Niinistö edusti säädeltyä markkinataloutta, Ahvio taas kristillisyydestä kumpuavaa amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston riistokapitalismia, jossa köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Tällöin oikeudenmukaisuudella ei ole enää asian kanssa mitään tekemistä.

Päinvastoin kuin vihreät, kokoomus ja Niinistö tunnustavat kristillisen arvopohjan erityismerkityksen niin suomalaisen kuin muunkin länsimaisen kulttuurin kannalta, kuten kokoomuksen 9.-11.6.2006 hyväksytyssä periaateohjelmassa todetaan…

Se että jossakin periaateohjelmassa sanotaan jotakin, ei ole riittävä peruste pitää periaateohjelmaan validina ohjeena. Kyse on vain ja ainoastaan poliittisesta periaateohjelmasta, jolla vakuutetaan potentiaalisia ”omia” äänestäjiä.

Tällaisista lähtökohdista Juha Ahvio alkoi ylläpitää yhden miehen teekutsu-liikettä.