Chicagon julkilausuman selitysosan kritiikkiä

Muutama päivä sitten kritisoin tässä blogissa Chicagon julkilausumaa. Tämä kirjoitus on jatkoa siihen. 

Chicagon julkilausuma vuodelta 1978 sisältää myös selitysosan. Se vasta hauskaa luettavaa onkin, koska juuri mikään siinä ole faktuaalista.

… ihmiset Aadamista alkaen ovat saaneet Häneltä sanallisia viestejä, joko suoraan, kuten Raamatussa on kerrottu, tai epäsuorasti koko Raamatun tai sen jonkin osan muodossa. 

Näin puolustetaan mm. äänien kuulemista aivan normaalina ilmiönä.

Siinailla Jumala kirjoitti liittonsa ehdot kivitauluihin kestäväksi todistukseksi, joka olisi aina vastaanotettavissa.

Sen ensimmäisen version kivitauluista Jahve kuulemma – nimenomaan kuulemma – kirjoitti. Mooses pisti sitten taulut paskaksi. Taulujen toinen versio olikin sitten Mooseksen veistelemä. Tosin tällaisista tapahtumista ei ole historiallisina tapahtumina näyttöä.

Näin ollen se mitä Raamattu sanoo sen Jumala sanoo.

Raamatussa siteerataan Paholaista, joten sekin taitaa olla itse Jahven puhetta. Tämäkin Chicagon julkilausuman väite on kehäpäätelmä.

Kaanon on periaatteessa jumalallisen inspiraation luoma. Kirkon osa oli tunnistaa Jumalan luoma kaanon, eikä keksiä omaansa.

Kyllä se kaanon oli ihan inhimillinen ja syntyi kovan kädenväännön tuloksena. Sitä paitsi kaanonista on eri versioita, joten ei se kaanonkaan mikään monoliitti ole.

Erehtymättömyys merkitsee sellaista mikä ei johda harhaan eikä ole harhaanjohdettavissa ja suojaa siten kategorisilla termeillä sen totuuden, että Pyhä Raamattu on varma, turvallinen ja luotettava mitta ja opas kaikissa asioissa. 

Tästä ei ole montaakaan päivää, kun tässäkin blogissa osoitettiin aivan raamatunlauseiden perusteella, kuinka Jumala toistuvasti valehtelee ja johtaa ihmisiä harhaan. Jo pelkästään tarinan päähenkilön valheellisuus tekee tarinasta kertomuksen patologisesta valehtelijasta ja huijarista.

Samaten termi virheetön merkitsee sellaista, joka on vailla mitään epätotuutta tai virhettä ja suojaa siten sen totuuden, että Pyhä Raamattu on kokonansa totta ja luotettava kaikessa mitä se väittää. 

Niinkö? Taas muutama päivä sitten tässä blogissa osoitettiin, että juuri mikään raamatunlauseista ei ole totta. Raamatunlauseiden negaatiot sen sijaan ovat pääsääntöisesti totta.

Virheenä ei voida pitää sitä, että tietynlainen täydellinen tarkkuus, johon ei ole pyritty ja jota ei ole odotettu, on jäänyt saavuttamatta. Virheettömyys ei merkitse modernien mittapuiden mukaista absoluuttista täsmällisyyttä. Raamattu on virheetön siinä merkityksessä, että sen väitteet ovat luotettavia ja tavoittavat totuuden juuri siinä määrin kuin mihin kirjoittajat fokusoiden tähtäsivät. 

Virhe on virhe ihan riippumatta siitä mitä Chicagon julkilausuman kirjoittajat sanovat. Tuo edellä oleva oli suorastaan surkea yritys harmonisoida pois Raamatun virheet. Olen jo moneen kertaan osoittanut, että nykyajan ihminen voi arvioida Raamattua vain oman aikansa lähtökohdista. Lisäksi täydellisen olion olisi luullut pystyvän inspiroimaan sellaisen teoksen kirjoittamisen, että Chicagon julkilausuman tapaiset apologiat olisivat tarpeettomia.

On väärin asettaa Raamatun arkinäkökulmasta ilmiöitä kuvaileva kieli vastakkain sen kanssa mitä Raamattu opettaa itsestään.

Ei se ole lainkaan väärin. Kaiken mitä Raamatussa väitetään, kielen rakenteesta riippumatta, tulee asettaa vastakkain faktojen kanssa. Kun taas tarkastellaan sitä, mitä Raamattu sanoo itsestään, huomataan helposti Raamatun olevan sisäisesti ristiriitainen. Mikään julkilausuma ei tee fiktiosta faktaa.

Silloin kun vakuuttavaa ratkaisua ei juuri tällä hetkellä ole käsillä me osoitamme merkittävää kunnioitusta Jumalaa kohtaan luottamalla Hänen vakuutukseensa siitä, että Hänen sanansa on kaikesta huolimatta totta, ja säilyttämällä luottamuksen siihen, että eräänä päivänä nuo epäjohdonmukaisuudet osoittautuvat harhakuviksi. 

En menisi luottamaan niin epäluotettavaan olioon kuin Raamatun jumala. Aina kun Raamatun virheitä on yritetty harmonisoida ja selittää pois, on tultu johtopäätökseen, että Raamattu muuttuu koko ajan epäluotettavammaksi teokseksi minkään väittämänsä suhteen. Raamatun pitäminen faktana on oire denialismista.

Vakuuttaessamme, että Raamatun arvovaltaan kuuluu, että se on kokonansa totta, me tiedostamme edustavamme näkemystä, jota Kristus sekä Hänen apostolinsa jakoko Raamattu sekä kristillisen historian valtavirtaus sen ensimmäisistä ajoista aivan viime aikoihin saakka, ovat edustaneet.

Näytöt olivat? Ai niin…niitä ei ole.

Lisäksi tiedostamme, että mikäli lakataan pitämästä kiinni siitä, että Raamattu, jonka arvovallan tunnustamme uskovamme, on kokonansa totuus, tuloksena on suuri ja vakava hämmennys. Seurauksena tämän askeleen ottamisesta on se, että Jumalan antama Raamattu menettää arvovaltansa ja sen sijaan arvovaltaiseksi tulee kriittisen järkeilyn vaatimusten mukaan kavennettu Raamattu, joka alkuun päästyämme on siitäkin edelleen typistettävissä.

On jo aika tuonkin julkilausuman allekirjoittajien myöntää, että Raamattu on vain muinaista mytologiaa vailla reaalimaailman relevanssia. Raamatun arvovalta joutaa aivan hyvin romukoppaan, koska sillä ”arvovallalla” on saatu aikaan niin paljon inhimillistä kärsimystä, että haitat tuntuvat vieläkin.