perjantai 2. lokakuuta 2015

Aito Avioliitto ry:n amerikkalaiset esikuvat ovat vihajärjestöjä



Aito Avioliitto ry:n tiedotussihteeri Pasi Turunen sanoi:
Yhdistys on saanut rohkaisevia onnitteluviestejä Ranskasta, Puolasta, Virosta, Irlannista, Englannista ja aina Australiasta saakka. Meitä seurataan ja kampanjamme on rohkaissut kansainvälisesti avioliiton puolesta toimivia liikkeitä ympäri maailman.

Turunen jätti mainitsematta yhdistyksen amerikkalaiset esikuvat, syystä että Aito Avioliitto ry:n amerikkalaisista esikuvista aika moni on luokiteltu viharyhmiksi. Retoriset keinot ovat aivan samoja. Toistaiseksi Aito Avioliitto ei ole juurikaan yllyttänyt lainvastaiseen toimintaan, mutta eiköhän sellaista vielä nähdä, kunhan Patmoksen homosiipi saa sulautettua poliittisen siiven – Aito Avioliitto ry:n – itseensä. Patmoksen esikuvathan ovat kaikki Amerikasta, eikä se kyllä ole mikään meriitti – päinvastoin.

-          American Family Association
-          Catholic Family and Human Rights Institute
-          Family Research Council
-          Family Research Institute
-          Family Watch International
-          Illinois Family Institute
-          TC Family (Traverse City Family)
-          United Families International
-          World Congress of Families/Howard Center for Family, Religion and Society

Yhdeksän vihajärjestöä, joiden nimessä esiintyy sana family. Onpa perheystävällistä toimintaa. Aito Avioliitto ry on ”hyvässä” seurassa.

Viharyhmä määritellään Wikipedian mukaan seuraavasti: Viharyhmä on järjestäytynyt ryhmä tai liike, joka puolustaa vihaa tai väkivaltaa tiettyä rodullista, etnistä, poliittista, uskonnollista, sukupuolista, seksuaalisesti suuntautuvaa ryhmää tai muuta yhteiskunnallista sektoria vastaan. Se on toisin sanoen ryhmä, joka kannattaa kiihotusta kansanryhmää vastaan.

Kun tarkastelee esimerkiksi amerikkalaisten viharyhmien listaa, niin aika moni on tavalla tai toisella sotkeutunut kristinuskoon. Tässä olisi uskontososiologeille tutkimussarkaa. 

Selvästi kristillisillä viharyhmillä sanotaan olevan 2000- 50000 jäsentä Amerikassa.

Tarvitaanko Suomessakin HateWatch Weekly? Kyllä tarvitaan, jos lähetyssäätiöt ja Aito Avioliitto ry:n kaltaiset järjestöt radikalisoituvat.

LÄHTEET

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti