sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Raamattukritiikkiä 11.10.2015



Jer 16:16 – 18:23
Taas Jahve on niin häijy paskiainen, että uhkaa väkivallalla. Ja tämä vain sen takia, että Jahven toimet ovat kyseenalaisia. Tekipä ihmiset ihan mitä tahansa – hyvää tai pahaa – niin tuolla aavikkobarbaarien jumalalla on aina kyrpä otsassa.
Jahven väkivaltainen sadistinen psykopatia ilmenee siinä, kuinka Jahve määrää Jeremiaan välittämään seuraavan viestin: 1. Sano nyt Juudan miehille ja Jerusalemin asukkaille: Näin sanoo Herra: Minä suunnittelen teille onnettomuutta ja pidän neuvoa teitä vastaan.
Jahve rikkoo ihmisoikeuksia törkeästi. 21. Sen tähden jätä heidän lapsensa nääntymään nälkään ja anna heidät alttiiksi miekalle, tulkoot heidän vaimonsa lapsettomiksi ja leskiksi, heidän miehensä surmatkoon rutto, ja heidän nuorukaisensa kaatakoon sodassa miekka.
Ihmiskunnan onneksi Jahve on pelkkä mielikuvitusolento, mutta hänen nimissään on tehty – ja tehdään yhä – sellaisia kauheuksia, että ne ovat tuomittavia. Ei edes olemattomalla jumalalla ole oikeutta loukata ihmisoikeuksia.

1 Tess 4:1 – 5:3
Paavali jutustelee Jumalan tahdon mukaisesta elämästä, mutta heppu selvästi hourailee. Tuossa edellä selvisi, että Jumalan tahto on ainainen väkivalta ja tuhoa. Jeesuskaan ei pystynyt yhtään parempaan. Paavali yrittää lievittää asiaa, mutta lopputulos on aina sama – lisää tuhoa ja väkivaltaa.

Snl 25:6 -7
What the fuck?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti