Chicagon julkilausuman (1978) vieraantuneisuus todellisuudesta

Muutama päivä sitten (9.10.2015) julkaisin tässä blogissa kirjoituksen: Raamattu erehtyy aina. Kirjoitus käsitteli Pasi Turusen ja Petri Mäkilän toimittamaa kirjaa Jumalan sana, Inspiroitu ja erehtymätön (Kuva ja Sana, 2010).

Kirjan lopussa oli liitteenä ns. Chicagon julkilausuma vuodelta 1978. Tämä julkilausuma yrittää tukea Raamatun kirjaimellista tulkintaa, vaikka todistusaineisto on Raamatun ”totuuksia” vastaan. Tässä muutamana päivänä olen osoittanut, että raamatunlauseiden negaatiot ovat pääsääntöisesti tosia, kun taas raamatunlauseet ovat selvästi epätosia ja parhaimmillaankin vailla merkitystä.

Tällaisten ristiriitojen harmonisointiin em. Chicagon julkilausuma tähtää. Tuo dokumentti on oikeastaan aika hupaisaa luettavaa: se on pelkkää rimpuilua epätosien raamatunlauseiden kanssa.

Lyhyen Julkilausuman 1. kohtaa ei pystytä verifioimaan, joten kyse on parhaimmassa tapauksessa toiveajattelusta, yleensä myös oireellisesta itsepetoksesta.

Lyhyen julkilausuman toisessa kohdassa sanotaan mm. seuraavaa: Pyhä Raamattu, joka on Jumalan oma sana, Pyhän Hengen ennalta tätä tarkoitusta varten varustamien ja Hänen ylivalvomiensa ihmisten kirjoittama, on erehtymätön jumalallinen auktoriteetti kaikissa asioissa mitä se käsittelee; se tulee uskoa Jumalan opetuksena kaikessa mitä se vakuuttaa; sitä tulee totella Jumalan käskynä kaikessa mitä se edellyttää; se tulee ottaa vastaan Jumalan sitoumuksena kaikessa minkä se lupaa.

 

Niinpä lepakko on lintu, aasit ja käärmeet puhuvat ja kaikkea muuta hölmöä.

Myös lyhyen julkilausuman neljäs kohta on kaikkea muuta kuin mitä tiedämme – siis todella tiedämme - universumista: Raamattu, joka on kokonansa ja sanallisesti Jumalan antama, on virheetön ja moitteeton kaikessa mitä se opettaa, ei vain siinä mitä se lausuu Jumalan pelastavasta armosta ihmisten elämässä, vaan myös puhuessaan Jumalan luomisteoista, maailmanhistorian tapahtumista, sekä omasta kirjallisesta alkuperästään Jumalan alaisuudessa.

Tuo neljäs kohta ei saa tukea yhtään mistään.

Lyhyt julkilausuma päättyy viidenteen kohtaan, jossa sanotaan: Raamatun arvovalta heikkenee väistämättä, mikäli sen kokonaisvaltaista jumalallista virheettömyyttä millään tavalla kavennetaan tai jätetään huomiotta tai tehdään suhteelliseksi sellaisen totuuskäsityksen kanssa, joka on vastoin Raamatun omaa totuutta. Sellainen luisuminen aiheuttaa vakavia menetyksiä sekä yksilöille että

kirkolle. 

Siinä se tuli – vastoin Raamatun omaa totuutta! Raamattu on siis aivan oma symboliuniversuminsa, jolla ei ole reaalimaailman relevanssia. Raamatun totuutta voidaan tarkastella totena vain tuossa nimenomaisessa symboliuniversumissa. Reaalimaailman symboliuniversumissa kaikki raamatunlauseet ovat epätosia, mutta tämähän jo tiedettiin.

Tämän jälkeen alkaa varsinainen Chicagon julkilausuma, jossa on 19 artiklaa. Se on väitteissään niin noloa luettavaa, että jopa uskovat mielellään unohtavat koko julkilausuman. Helluntaiset nyt ovat kuitenkin olleet aika ihastuneita julkilausuman artikloihin.

Kun Turunen ja Mäkilä olivat Leif Nummelan vieraana Cafe Raamatussa, kauhukaksikko kiinnitti erityistä huomiota artikloista numeroon 13. 

Siis tähän: ME USKOMME,että virheettömyys on asianmukainen teologinen termi kuvaaman Raamatun totuudellisuutta kaikissa asioissa.

ME TORJUMMEsen, että olisi asianmukaista arvioida Raamattua sellaisilla totuuden ja virheen mittapuilla, jotka ovat vieraita sen omalle käyttötarkoitukselle. Torjumme myös sen, että Raamatun arkinäkökulmasta ilmiöitä kuvaileva puhetapa tekisi tyhjäksi Raamatun virheettömyyden. Tällaiseen puhetapaan kuuluvat nykyaikaisen teknisen tarkkuuden puuttuminen, kieliopin ja kirjoitustapojen epätäsmällisyydet, luonnon tarkkaileva kuvailu, valheista kertominen, hyperbolat, lukujen pyöristäminen, aineiston järjestäminen aihepiireittäin, rinnakkaiskertomusten erilainen aineistovalinta ja vapaamuotoisten sitaattien käyttö.

Tuossa yritetään valkopestä Raamatun virheellisyyttä. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta suhteuttaa Raamatun tekstejä kirjoitusaikaansa muulla tavoin kuin aikansa kirjallisuutena; inhimillisinä oletuksina silloin vielä maagisista ja mystisistä ilmiöistä.

Raamattu tulee tulkita aina suhteessa parhaaseen mahdolliseen käytettävissä olevaan tietoon, mikä nykyaikana tarkoittaa tieteellistä maailmankuvaa. Raamattu on ja pysyy virheellisenä kirjana mitä tulee todellisuuden kuvaukseen. Opaskirjaksi siitä ei ole.