Miia Kuha on
kirjoittanut mielenkiintoisen artikkelin Jumalan
sanan ylenkatsojat. Rahvaan kirkossakäynti Savossa 1660 -1710.
Artikkelin
hupaisinta antia olivat kirkkokännit; ihmiset tulivat kirkkoon tuhannen
pieruissa. Meno oli varmaan aika karismaattista.
Tarkastuspöytäkirjojen merkintöjen mukaan kuopiolaiset
olivat jumalattomia, uppiniskaisia ja röyhkeitä ihmisiä, jotka tulivat kirkkoon
juovuksissa ja metelöiden, eivät halunneet opetella kristinoppia eivätkä olisi
käyneet ehtoollisellakaan, jos eivät olisi pelänneet leimautuvansa
julkijumalankieltäjiksi ja pakanoiksi.
Miten tuo nyt
sitten millään tavoin eroaa herätyskokouksesta? Karismaattisuuteen taipuvissa
em. käyttäytyminen on ihan tavallista, jopa toivottavaa. Voi sitä älämölöä,
mikä monessa seurakunnassa vallitsee.
Saarnamies
(yleensä mies) puhuu kielillä; ts. puhuu siansaksaa, yleisö ääntelehtii ja
vääntelehtii sekopäisenä, desibelit nousevat. Meno on koomisen hullua ja
tällaista pidetään Pyhän Hengen aikaansaannoksena.
Ainahan ne muut
ovat jumalattomia. Aina ne muut eivät halua opetella kristinoppia. Aina ne muut
ovat jumalankieltäjiä ja pakanoita. Meno jatkuu samanlaisena vuosisadasta
toiseen.
Wikipedia sanoo
aiheesta mm. seuraavaa:
Kirkkoon tuloa juopuneena pidettiin erittäin
paheksuttavana, koska se saattoi aiheuttaa pahaa sekaannusta. Seurauksena oli
yleensä jalkapuu tai julkirippi.
Sakkolassa tuli lautamies
vuonna 1674 käräjille juovuksissa. Hänet pantiin jalkapuuhun niin
pitkäksi aikaa että selviäisi ja lisäksi hänelle määrättiin sakkoja. Samoin
kävi Pyhäjärvellä vuonna 1681.
Sauvon pitäjänkokous päätti määrätä sakkoa tai jalkapuuta juopottelusta
ja säädyttömästä elämöinnistä toisen talossa sekä häiden kuokkimisesta. Prunkkalassa
saattoi 1800-luvun alkupuolella joutua jalkapuuhun, jos salli alle
15-vuotiaiden poikien juopotella ja tupakoida.
Kaikki
rangaistukset olivat tietenkin turhia.
Lähteet
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti