torstai 8. lokakuuta 2015

Raamatun koottuja valeita



Jos Jahve oli Vanhassa Testamentissa paatunut valehtelija ja paskanpuhuja, niin meno ei ole Uudessa Testamentissa yhtään sen parempaa.

Jeesus valehtelee apostoleille sekä valehtelee myyntipuheessaan saadakseen uusia käännynnäisiä:
11 Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden. 12 "Totisesti, totisesti: joka uskoo minuun, on tekevä sellaisia tekoja kuin minä teen, ja vielä suurempiakin. Minä menen Isän luo, 13 ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. 14 Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.  (Joh 14:11 – 14)
Vain valehteleva kulttijohtaja puhuu noin.

Jeesus valehtelee toisesta tulemisestaan:
28 Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana." (Matteus 16:28)

Jeesus valehtelee juutalaisista ja Saatanasta:
44 Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. (Joh 8:44)

Tuo Jeesuksen vale taas oli ristiriidassa Jobin kirjan kanssa:
11 Kaikki veljet ja sisaret ja entiset ystävät tulivat Jobin luo ja aterioivat hänen talossaan. He rohkaisivat häntä ja osoittivat hänelle myötätuntoa kaikkien niiden onnettomuuksien vuoksi, joiden Herra oli antanut kohdata häntä. Jokainen toi lahjanaan yhden kesitan verran hopeaa ja yhden kultaisen renkaan. (Job 42:11)

Raamatullinen todiste, että Saatana ei murhaa vaan kammottavuuksien takana on Jahve:
21 ja sanoi: Alastomana minä tulin äitini kohdusta, alastomana palaan täältä. Herra antoi, Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi! (Jon 1:21)

Jeesus valehtelee uskon voimasta:
20 "Koska teillä on niin vähän uskoa", vastasi Jeesus. "Totisesti: jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi. Mikään ei olisi teille mahdotonta. (Matteus 17:20)

Aika ironista, että Raamatun jumalasta sanotaan seuraavaa:
6 hän katui, että oli tehnyt ihmisen, ja murehti sitä sydämessään. (1 Moos 6:6)
Melko ailahtelevainen tunari tuo Raamatun jumala.

Kun tuota edellistä jaetta vertaa tähän, niin Jahven ailahtelevaisuus on jo patologista:
29 Herra, Israelin kunnia, ei tyhjää puhu eikä sanojaan peruuta. Ei hän ole ihminen, ei hän sanojaan kadu." (1 Sam 15:29)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti