Kristittyjen hegemonia-asema on yhteiskunnallinen taakka

On aika kumota kristittyjen etuoikeudet yhteiskunnassa. Kristinusko – ainakaan sen fundamentalistisessa muodossa - ei ole enää Suomessa normi. Dominantista kristinuskosta on tullut yhteiskunnallinen taakka, josta on julkisen vallan yhteydessä päästävä eroon. Yhtä uskontoa ei voida korvata jollain toisella uskonnolla: yhdelläkään uskomusjärjestelmällä ei tule hegemonia-asemaa. Tällainen ideaalitilanne saavutetaan kun julkinen valta on sekulaari.

Enää ei voida edes olettaa, että kristinusko olisi jollain tavalla osa luonnon järjestetystä. Uskonnot ovat vain sosiaalisia konstruktioita, joilla on säädelty ihmisten sosiaalista kanssakäymistä. Mitään velvoittavaan luonnonjärjestykseen viittaavaa kristinuskossa ei ole.

Kristinuskon hegemonia-aseman dominointi tulee esille, siinä kuinka epäinhimillisiä Raamattuun perustuvat lait ja asetukset ovat. Dominantit kristityt ovat vuosisatojen ajan terrorisoineet julkista valtaa. Dominantit kristityt ovat kollektiivisesti korruptuneita esittäessään selvästi epätosia tosia väitteitä tosina. Hegemonia-asemansa turvin he ovat onnistuneet liian monta kertaa estämään esim. ihmisoikeuksien toteuttamisen. Hegemonia-asemansa turvin dominantit ovat pyrkineet kontrolloimaan sitä mitä dominantista ryhmästä voidaan sanoa.

Hegemonia-asemasta löytyy vielä melko huomaamattomia merkkejä: kristittyjen erikoisoikeuksia ei analysoida kriittisesti, niitä ei myöskään juuri haasteta. Tällä tavoin mahdollistetaan kristillinen kulttuuri-imperialismi julkisen vallan yhteydessä. Hegemoninen dominanssi on nähty ”normaalina”. 

Kristittyjen erityisoikeudet ovat yhteydessä uskonnolliseen sortoon siten, että sorto edesauttaa erityisoikeuksien ylläpitämistä.

Sorto on ollut ilmiselvää kun yhden uskon edustajat ovat saaneet tyrannisoida julkista valtaa joutumatta edesvastuuseen toimistaan. Sorto on ollut - ja on – systemaattista ja tuloksena ovat olleet rajoitteet ei-hegemonisessa asemassa olevia ei-dominantteja ryhmiä kohtaan. Sorto ilmenee myös normeissa, tavoissa ja tottumuksissa sekä symboleissa, joiden käytön kristityt ovat tehneet jotakuinkin pakolliseksi.

Kristillinen hegemonia on niin taitavasti piilotettu yhteiskunnan rakenteisiin, että siitä on tullut lähes näkymätöntä. Kristillinen hegemonia vaikuttaa paljolti samanlaiselta kuin sekularismi. Suurimpana erona on hegemonia-asemassa olevan kristillisen ”valtaeliitin” torjuva suhtautuminen ihmisoikeuksiin.

Valitettavasti vielä Suomessakin kaikki – aivan kaikki – ihmiset, olivatpa he kristittyjä tai eivät, joutuvat kärsimään kristittyjen hegemonia-aseman aiheuttamista haitoista. On siis aika tehdä asialle jotain.