sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Terhi "Kortsu" Kiemunki sai potkut



Pitkän väännön jälkeen Terhi ”Kortsu” Kiemunki sai potkut Perussuomalaisista.  Kyllä se kestikin.

Viime vuosi oli Kortsu Kiemungille vaiherikas: Ensin hän vittuuntui virpovillle muslimitaustaisille lapsille, sillä seurauksella että noille lapsille tuli antaa makeisten sijaan kortsuja. Myöhemmin vuonna 2016 Kortsu Kiemunki teki itsestään rikosilmoituksen koskien omaa verkkokirjoitteluaan. Sakkotuomiohan siitä napsahti. Kortsu Kiemunki oli jo tuota episodia ennen saanut mainetta kyseenalaisilla kirjoituksillaan.

Kortsu Kiemunki on myös yhdistetty tässäkin blogissa väkivaltaiseen vihajärjestöön, Soldiers of Odiniin, jonka Pirkanmaan nokkamiehenä toimi jonkin aikaa Kortsu Kiemungin poika.

Uusin käänne Kortsun kohelluksessa oli matkalaskuihin liittyvät epäselvyydet. Ihan vahingossa matkalaskuun meni Kortsun oma tilinumero, kun siinä olisi pitänyt olla jotain aivan muuta.

Kortsu Kiemungissa personifioituu kaikki se, mikä on persuille tyypillistä: rasismi, totalitarismi, väkivaltaisuus, pohjaton epärehellisyys, tyhmyys, typeryys ja idioottimaisuus; listaa voi jatkaa. Kaikkialla missä tapahtuu konnuuksia, siellä huseeraavat persut – ja Kortsu Kiemunki.

Kortsu Kiemunki on yksi syy miksi, miksi persut tulee tuhota. He ovat täysiä mulkkuja ja heidän ajamansa asiat niin fucking vastenmielisiä, että sellaiset joutuvat ideologioiden kaatopaikalle.

Mitä sinä olet tehnyt tänään persujen tuhoamiseksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti