sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Suuri ja mahtava Netpunk 1, Tapio Puolimatka 0



Pitkän hiljaisuuden jälkeen ”uudestisyntynyt” professori, Tapio Puolimatka, tuhnautti ilmoille uusimman aivopierunsa, joka on kooste aiemmin julkaistuista ja moneen kertaan debunkatuista pieruista.

Puolimatka jätti hyödyntämättä kirjoitustaukonsa. Tapsalla olisi ollut mahdollisuus käyttää tuo aika oman ajattelunsa ajantasaistamiseksi, mutta kun heppu ei vaan osaa, niin sitten ei. Tapsa ei edes malttanut odottaa niin kauan, että Aito Avioliiton kansalaisaloite olisi saanut äänestyspäätöksen vaan Tapsa oli ihan pakko ottaa varaslähtö muutamalla tunnilla. Vääjäämättömän tappion aiheuttamaa emotionaalista kuohuntaa voi näköään lievittää tuollakin tavalla.

Tässä blogissa on jo moneen kertaan käsitelty Puolimatkan argumentaation heikkoudet, joten en ala niitä taas kerran toistamaan. Yhteenvetona voi kuitenkin voi sanoa, että Puolimatkan toiston pakko ja pakkotoisto tekee hänestä ratautuneen ajattelun puolestapuhujan. Puolimatka olisi voinut käyttää kirjoitustaukonsa vaikka vastapuolen argumenttien tutkimiseen, mutta sitä hän ei tehnyt, sillä siinä touhussa menee (jumal)usko.

Kuinka kummassa nämä kristofasistit aina syyllistyvät argumentaatio virheeseen, joka tunnetaan nimellä projektio? Puolimatka lähenee tuossa viimeisimmässä kirjoitukseen projektioissaan Patmoksen paskamyllyn Juha Ahviota.

Ja kaikki perustuu pakonomaiseen kiinnostukseen siitä, mitä homot tekevät sukupuolielimillään ja miten siitä muka voidaan johtaa jotain (mutta mitä?).

Just joo, Rooman valtakunnan tuho johtui homoista ja homot kannattavat totalitaarista yhteiskuntaa. Vapauskin on muka uhattuna, mutta se uhattu vapaus on lopulta juuri Puolimatkan vapautta sortaa ja syrjiä muita, vaikka sitten kristofasistisen väkivallan keinoin.

Pari päivää sitten Aito Avioliiton puhuva aasi, Arto Jääskeläinen, riensi puolustamaan aatetoveriaan Uuden Suomen Puheenvuorossa. Siinä soviteltiin marttyyrin viittaa uudestisyntyneelle professorille. Puhuvan aasi mukaan patologista paskanpuhujaa, Puolimatkaa, nöyryytettiin eduskunnan lakivaliokunnassa syystä että Puolimatka on kristitty. Jollain tavoin tämä menettely olisi vähentänyt Puolimatkan tieteellistä pätevyyttä, jota ei muutenkaan kyllä ole.

Totta kai tieteellinen pätevyys joutuu kyseenalaiseksi, kun ihminen on kreationisti. Kreationismilla ei näet ole mitään tekemistä tieteen kanssa ja vielä pahempaa, Puolimatkan kreationismi on rapauttanut hepun kaiken ajattelun. Totta kai tällainen harhaisuus tulee panna pöytäkirjaan, kun harhoilla yritetään perustella lainsäädäntöön vaikuttamista.

Minä, suuri ja mahtava Netpunk johdan Puolimatkaa 1-0.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti