perjantai 24. helmikuuta 2017

Paavo Väyrynen myi taas itsensä



Jo toisen kerran poliittisella urallaan Paavo Väyrynen myi itsensä. Monilla on vielä hyvin muistissa, kuinka Väyrynen myi itsensä Neuvostoliitolle jo 70-luvun alkupuolella. Tällä tavoin hän pyrki pönkittämään asemaansa tulevassa sosialistisessa Suomessa. Tällä kertaa Väyrynen myi itsensä kristillisdemokraattien kristofasistiselle aatteelle.

Eilen uutisoitiin siitä, kuinka Väyrynen asettuu ehdolle kunnallisvaaleissa sitoutumattomana kristillisdemokraattien listalta Terve Helsinki -liikkeen nimissä.

Väyrysen ”urakehityksessä” tämä on loogista, sillä hän on aina ajanut totalitarististen yhteiskuntajärjestelmien asiaa päinvastaisista puheistaan huolimatta. Vai olisiko sittenkin niin, että Väyrynen ajaa lopulta vain Väyrysen asiaa kuten kunnon opportunistin tulee?

Kaikki mitä Väyrynen on ikinä sanonut ja tehnyt, on suomalaisen yhteiskunnan kannalta ollut haitallista. Väyrynen on osoittautunut täysin selkärangattomaksi poliitikoksi.   Päinvastaisesta ei ole näyttöä.

Vuosikymmeniä sitten Väyrynen kirjoitti kirjan On totuuden aika, jossa ei ollut mitään totuutta edes nimeksi. Väyrysen juttua kutsuttaisiin nykyään ”vaihtoehtoisiksi faktoiksi”, mutta minä kutsun niitä paskapuheiksi ja valehteluksi. Tämän perusteella ei ole lainkaan yllättävä, että Väyrynen on löytänyt ”ystäviä” kristofasistien joukosta.

Mitä sinä olet tehnyt tänään, jotta sinunkin kannalta haitallinen kristofasismi ja siinä sivussa Paavo Väyrynen häviäisi Suomesta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti