maanantai 20. helmikuuta 2017

Kattava köyhyys ja eripura uskonnollisen oikeiston ja korporaatioiden päämäärä



Perussuomalaisten, uskonnollisen oikeiston (varsinkin sen kristofasistisen siiven) ja lopulta korporaatioiden etu on väestön köyhdyttäminen, eriarvoisuuden lisääminen ja väestön jakaminen toisiinsa epäluuloisesti suhtautuviin lahkoihin, heimoihin, ryhmiin yms.

Persut ja krisut puhuvat puolueohjelmissaan ja kuntavaaliohjelmissaan aina tarpeen mukaan eriarvoistumisesta, hyvinvointivaltion säilyttämisestä, köyhyyden torjumisesta. Tällainen tekopyhyys on saanut persujen kohdalla aika häiritsevät mittasuhteet: puolue ei pysty legitimoimaan ainuttakaan positiotaan, ellei mahdollisimman suuri osa väestö ole köyhyysrajan alapuolella. Vain tällöin vihamielinen populistinen retoriikkaa saattaa saada vastakaikua. Persujen ja sen fasistisen joukon valtapyrkimykset voi paaluttaa vain mahdollisimman kattavan köyhyyden avulla.

Samaa strategista peliä pelaavat myös Kristillisdemokraatit: Jeesus-stoorit uppoavat helpommin vähäosaisiin. Krisujen lupaukset toteutuvat tuonpuoleisessa, joten heidänkin etunsa on mahdollisimman kattava köyhyys, jotta he pääsevät yhteiskunnassa hegemonia-asemaan julistamaan suopeille omaa kristofasistista sanomaansa. Viimeisten reilun parin sadan vuoden aikana kristinuskon hegemonia-asema ihmisten arkipäivää sanelevana elämäntapana on vain saanut sellaisia kolhuja, ettei näköpiirissä ole ”suurta herätystä”, jolla uskonnollinen oikeisto pystyisi etenemään vallantavoittelussaan. Kiitos tästä kuuluu perustellulle vastarinnalle, jolla uskontojen haittoja on onnistuttu minimoimaan.

Korporaatioiden etu vaatii taas mahdollisimman paljon köyhyyttä, joka on samanaikaisesti korporaatioiden ylivallan edellytys että seuraus; ts. itseään ruokkiva kurjistumisen kierre.

Kaikille em. ryhmille on historiallisesti menestyksekkäin toimintatapa ollut maaorjuudesta siirtyminen palkkaorjuuteen, jollaista on myös nykyisessä retoriikassa paljon viljelty ”yrittäjäystävällisyys” kun aika harvalla ihmisellä on lopulta minkäänlaisia resursseja toimia yrittäjänä.

Tuossa yllä mainittujen ryhmien kannalta ovat kansanvaltaiset liberaalidemokraattiset instituutiot, joilla verifioidusti on ollut elintasoa parantava vaikutus. Faktathan ovat totalitarismia ajaville instansseille aina kiusallisia. Siitä on oivana esimerkkinä Uuden Suomen Puheenvuoro-palsta.

Haastan kaikki kynnelle kykenevät tuhoamaan persut ja erityisesti sen fasistisen siiven, uskonnollisen oikeiston humanismin vastaisen agendan sekä korporaatioiden riistoon ja sortoon perustuvan ylivallan, joka lopulta on silkkaa mielivaltaa.

Tuhotaan nuo instanssit nyt eikä huomenna!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti