lauantai 18. helmikuuta 2017

Aito Avioliitosta Suomen Westboro Baptist Church



Eilen saimme nauttia siitä, kun eduskunta hylkäsi Aito Avioliitto ry:n tukeman kansalaisaloitteen selvin numeroin 120 -48.

Kieltämättä tunnen vahingoniloa tuloksen johdosta, sen verran vittumaista Aito Avioliiton touhu on ollut. Kun kansalaisaloite perustuu syrjintään, sortoon, vihaan ja vihamielisyyteen, niin sellaiset kansalaisaloitteet joutavatkin eduskunnan roskakoriin. Kun äänestyksen tulos ei ollut aitoavioiden toivomusten (vaatimusten?), niin denialismi sai eri keskustelupalstoilla ja Aito Avioliiton sivuilla aikaan jos jonkinlaista parran pärinää. Ensin vaaditaan aloitteen asianmukaista parlamentaarista käsittelyä, mutta sitten kun sellainen saadaan, niin tuloksen ollessa negatiivinen, ei mitenkään voida hyväksyä tuota tulosta.

Koko jupakan hupaisinta antia on ollut Aito Avioliiton väite omasta uskonnollisesta sitoutumattomuudestaan, mutta kun yhdistyksen toimijoina on eri suuntausten uskovaisia, niin neutraliteettiargumentti saa asioita seuraavan hymyilemään. Ehkä tuo sitoutumattomuus oli niitä viime aikoina paljon julkisuutta saaneita ”vaihtoehtoisia faktoja”.

Uuden Suomen Puheenvuoroon nämä aitoaviot kirjoittivat blogin jos toisenkin. Patmoksen sivuilla Pasi ”Raamatun kansanmurhat ovat hyviä” Turunen toisti mantraansa: Aito Avioliitto on tullut jäädäkseen. Turusen ja Uuteen Suomeen aktiivisesti kirjoittavan Arto Jääskeläisen juttuja voi tulkita vetämällä mutkat suoraksi.

Seuraavassa strategiapalaverissaan ensi viikolla jossain Mäntsälässä(?) sijaitsevalla huoltoasemalla äärilaidan aitoaviot pohtivat mahdollisuutta sabotoida pian nähtäviä samaa sukupuolta olevien hääseremonioita. En olisi lainkaan yllättynyt, että myös kristofasistinen julkaisu Oikea media ja Janitskinin muuten vana fasistinen paskalehti valjastettaisiin toimintaan, joko on kopioitu Westboro Baptist Churchin menettelytavoista. Ainakin Jääskeläinen ja kiljuntaa harrastava Sarah Rizzo varmasti kannattaisivat tällaista toimintaa. Mutta mitä sanoo puulaakin puheenjohtaja Susanna Koivula? Entä Patmoksen paskamyllyn Turunen?

Jotain irvokasta touhua varmaan on kehitteillä, mutta minkälaiset mittasuhteet se saa, jää nähtäväksi. Mitä röyhkeämmäksi Aito Avioliiton touhu tulevaisuudessa muodostuu, sitä paremmin se ajaa sekularismin asiaa. Ehkä samalla päästään eroon kristofasismin suomalaisesta versiosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti