1.
Näin vaalivuonna
on taas kerran syytä tarkastella, mikä on uskonnon merkitys politiikassa.
Taannoin
kirjoitin jyväskyläläisestä aivokääpiöstä, jonka harkintakyky petti pahan
kerran. Hän esitti todentamattomia väitteitä faktoina käyttäen perusteena
Raamattua, jonka jokainen väite on todentamatta.
Uskonto sopii
poliittisille opportunisteille. Heidän ei tarvitse esittää perusteluja
poliittiselle ohjelmalleen, koska se perustuu Raamattuun. Jos äänestäjät ovat
niin typeriä, että valitsevat ehdokkaansa uskonnollisen vakaumuksen
perusteella, niin heillä on täysi oikeus tehdä näin. Silloin ei myöskään pidä
olettaa, että ehdokas olisi perillä realiteetista. Realiteetit ovat ne seikat,
jotka määräävät poliittisen ohjelman menestyksen, ei mielikuvitusolennon
mielikuvitukselliset ilmoitukset.
TV:n
keskusteluohjelmien vakiovieraana ministeri Päivi Räsänen on nolannut itsensä
ja erityisesti uskonsa kerta toisensa jälkeen. Lähes joka kerta kun Räsänen
avaa suunsa, niin häneltä pääsee ns. aivopieru. Räsäsen epähumaanit käsitykset
homoseksuaaleista juuttui julkisen debatin aiheeksi pitkäksi aikaa. Räsänen tullaan
muistamaan tuosta ”homoillasta” niin kauan kuin hän osallistuu aktiivisesti
politiikkaan, ehkä vielä sen jälkeenkin.
Poliitikon –
kuten Räsäsen – tulee olla tarkkana sen suhteen, mitä päästää suustaan
varsinaisen luottamustoimensa ulkopuolella. Kristillisessä tilaisuudessa
Räsänen esitti, että uskovan tulee harkita velvoittaako laki uskovaa, jos laki
on ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa.
Tällä tavoin
Räsänen torpedoi lain auktoriteetin. Toisissa yhteyksissä Räsänen taas toimii
lainsäätäjänä, vaikka prosessissa usein vähemmistöön jäävänä. Uskottavuutensa
kannalta Räsänen on nolossa tilanteessa. Häntä ei voi – eikä pidä – enää ottaa
vakavasti juuri aivopierujensa takia.
On syytä pohtia,
onko esimerkiksi kansanedustajan tehtävä selvitys uskonnollisista kytköksistään
samalla tavoin kuin hänen on tehtävä selvitys taloudellisista kytköksistä.
Minua kiinnostaa
tietää, onko ehdokkaani jonkin sortin äärilaidan edustaja. Uskonnollinen
fundamentalistinen vakaumus on politiikassa haitta. Siitä ei seuraa mitään
hyvää.
2.
Koska kaikki –
aivan kaikki – uskonnot ovat väitteiltään epätosia, niistä on vain haittaa.
Toki ihmisillä on oikeus irrationaalisiin uskomuksiin, mutta jos
irrationaalisia uskomuksia käytetään politiikan instrumentteina, niin asiaan
tulee puuttua.
Suurin
mahdollinen hyöty suurimmalle mahdolliselle ihmisjoukolle, olkoon politiikan
tavoite. Uskonnollinen dogmaattisuus on este tavoitteen toteutumiselle. Täten
uskonnolliset uskomukset tulee pitää yksityisasiana siten, että julkinen valta
on neutraali uskonnollisten uskomusten suhteen.
Koska
uskonnoista ei ilmeisesti päästä eroon, voidaan kysyä: ”Mikä uskonnoista on
vähiten haitallinen?”
Keski-ajan
Euroopassa haitallisin uskonto oli kristinusko, nykyään se on islam. Joukko
rationaalisia ihmisiä nousi vastustamaan kristillisiä dogmeja hyvin
perustelluin tosin argumentein. Tämä seurauksena uskonnon vaikutus väheni
Euroopassa. Nykyisen hyvinvoinnin lähtökohta on sekularisaatio.
Islamin
haitalliset vaikutukset ovat torjuttavissa samoin argumentein kuin kristinuskon
vaikutukset vuosisatoja sitten. Ponnistelut maallistumisen edistämiseksi eivät
ole turhia muslimienemmistöisissä valtioissa.
Hyvinvoinnin
perustana on koulutus. Ei mikä tahansa koulutus koraani- tai raamattukoulujen
tapaan, vaan parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuva koulutus.
Erityisesti naisten koulutukseen tulee kiinnittää huomiota, sillä naisen koulutustason
parantaminen on lisännyt hyvinvointia. Epähumaanit uskonnolliset dogmit
hylätään tiedollisen edistyksen myötä. Näin on käynyt kaikkialla, missä
koulutukseen on panostettu. Mikään ei viittaa siihen, että tilanne tulisi
muuttumaan.
3.
Mikäli
yhteiskunnan arvoperustana käytetään jonkin uskonnon dogmaattisia arvoja,
voidaan perustellusti puhua teokratiasta.
Teokratiasta ei ole
koskaan seurannut mahdollisimman suurta hyvinvointia mahdollisimman suurelle
joukolle. Uskonnollis-poliittisten ohjelmien sisäänrakennettuna ajatuksena on
teokratia. Teokratia puolestaan johtaa harvainvaltaan, jossa enemmistönkin
ihmisoikeuksia voidaan polkea jonkin todentamattoman jumalan nimissä.
Ihmisoikeuksien
loukkaaminen puolestaan vähentää kokonaishyvinvointia. Täten uskontojen
poliittista agendaa tulee vastustaa.
Määrittelemällä
yhteiskunnalliset arvot jonkin ”pyhän kirjoituksen” perusteella, ollaan
tilanteessa, jossa räikeästi loukataan ihmisyyttä. Kuvitellut jumalat eivät
selviäisi oikeudenkäynnistä, jossa heitä syytettäisiin rikoksista ihmisyyttä
vastaan. Jokainen jumala saisi kuolemantuomion.
Ihmiskunnan
kannalta on lohduttavaa, että jumalia ei ole olemassa.