tiistai 22. syyskuuta 2015

Velvollisuus pilkata Jumalaa, evankelistoja ja fundamentalisteja



Minulla on velvollisuus pilkata Jumalaa, evankelistoja ja uskovia. Olette pahanlaatuisia limanuljaskoita, joille kaikki inhimillinen ja merkittävä on tuomittavaa.

Jumala, evankelistat ja biblikaaliset literalistit ovat niitä, jotka pyrkivät sanelemaan mitä minä ja muut ”toisinajattelijat” saamme ajatella ja tehdä. Teidän mielestänne ideaalina on takuulla Pohjolan kosminen Pohjois-Korea, jossa minä ja monet muut joko kivitetään tai hirtetään.

Teidän uskonnollista vakaumustanne ei saisi pilkata, mutta uskonne on sekin vain ideologia ja kaikki ideologiat ovat alttiita kritiikille. Jos osaisitte edes puhua totta, niin ehkä jonkinlainen debatti uskonne perusteista olisi mahdollista, mutta se ei käy…ei sitten millään…hajuton, mauton ja väritön sekä kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla olematon jumalanne on muka velvoittanut teidät levittämään harhaisia todentamattomiin ja selvästi epätosiin premisseihin perustuvaa uskoanne.

Minulla on velvollisuus pilkata teitä ja teidän jumalaanne ainakin kymmenen kertaa päivässä – yksi kerta jokaista raamatullista käskyä kohden.

Joka kerta kun väitätte, että jonkin muinaisen kirjan näkemykset olisivat millään tavoin minua velvoittavia, olette niin arrogantteja, että se ei ole vain häpeällistä vaan myös noloa. Joka kerta kun sanotte yhtään mitään siitä, mitä minun tulisi ajatella, minkälaisia arvoja minun tulisi kannattaa, tai minkälaista moraalia minun tulisi noudattaa, loukkaatte kaikkea inhimillistä säädyllisyyttä. Loukkaatte ihmisen älyä ja rationaalisuutta määrittelemällä sanomanne totuudeksi, kun siinä ei ole ensimmäistäkään todennettavaa universaalia faktaa.

Minun asiani eivät kuulu teidän olemattomalle jumalallanne. Tuo jumalanne on saanut niin paljon pahaa aikaan maailmassa, että se tekee teistä kanssarikollisia. Mitä fundamentalistisimpia olette, sitä pahempiin ihmisoikeusrikoksiin olette taipuvaisia. Sellaista voi vain halveksia. Sellaista voi vain vastustaa.

Minulla on velvollisuus pilkata jumalaanne, minulla on velvollisuus pilkata uskoanne, minulla on myös em. seikoista johtuen velvollisuus pilkata teitä henkilökohtaisesti. Ansaitsette kaiken mahdollisen paskan, mitä päällenne voidaan kaataa. Osat ovat vaihtuneet: dogminne eivät ole enää velvoittavia maan lakeja. Joko sopeudutte siihen, että kaikki aiheuttamanne haitta käsitellään julkisesti tai pidätte suunne kiinni ja pyritte elämään niin, että ette enää aiheuta lisähaittoja.

Teidän uskonnonvapautenne loppuu siihen, mistä minun vapauteni olla uskomatta alkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti