perjantai 25. syyskuuta 2015

Uskoontulon epärehellinen markkinointi



Esimerkkejä epärehellisestä kristinuskon markkinoinnista löytyy paljon. Keskeistä uskon epärehelliselle markkinoinnille ovat väitteet, joita ei voi verifioida eikä falsifioida. Tämä on sinänsä jo epärehellistä: jos jotakin väitetään tapahtuvan, niin se pitäisi olla todennettavissa mieluiten kvantifioitavalla tavalla.

Seuraavalla sivustolla esitetään uskontulosta perusteettomia väitteitä. Ilmeisesti sivuston ylläpitäjät tietävät itsekin olevansa huijareita, koska uhkailevat sivustoa lainaavia ja linkittäviä jos jonkinlaisilla sanktioilla. Juuri tästä syystä on tärkeää paljastaa ko. sivuston (ja myös muiden vastaavien sivustojen) epärehelliset markkinointimetodit.

Sivusto on tämä:

Sivustolla väitetään mm. seuraavaa:
Jeesus saa uskoontulleessa ihmisessä aikaan sisäistä muuttumista. Jumalan mielen vastaiset asiat lakkaavat kuin itsestään kiinnostamasta ja viehättämästä, ja ihminen vapautuu riippuvuuksista ja painolasteista.

Jo yksikin vastaesimerkki riittää falsifioimaan em. väitteen. Uskoontulo voi aiheuttaa, ja aiheuttaakin, myös mahdollisia negatiivisia muutoksia. Ahdistushäiriöt, perusteettomat pelot ja paranoia ovat tyypillisiä uskoville. Tämä voidaan todentaa mm. psykiatrian menetelmin. Lupaus sisäisestä muuttumista on turhia ja liian suuria toiveita herättävä: muutos voi tosiaankin olla negatiivinen jopa niin, että todellisuudentaju hämärtyy. Ilmeisesti suggestioherkät ihmiset ovat alttiita katteettomien lupausten antajien huijaukselle.

Edelleen Jumalan mielenvastaiset asiat kaatuvat siihen seikkaan, että yhdenkään jumalan olemassaoloa ei ole pystytty verifioimaan. Täten ei voi olla tietoa jonkin jumalan mielen vastaisista asioista. Miten ylipäätään ei-materiaalisella henkiolennolla voisi olla mitään mieltä? 

Jos jokin jumala nyt kuitenkin sattuisi olemaan olemassa ja Raamattu olisi tuon jumalan halujen ja intohimojen kuvaus, niin silloin uskoon tullut joutuu hyväksymään mm. kansamurhat, murhat, raiskaukset, väkivallan ja väkivallan uhan perustavaa laatua olevana juuri tuon jumalan tahdonmukaisena asiana. Sen sijaan esimerkiksi tasa-arvo ja pasifismi olisivat Raamatun jumalan tahdon vastaisia asioita.

Riippuvuuksia voidaan tutkia mm. aivojen kuvantamisen menetelmin. Kemiallisia riippuvuuksia onkin tutkittu paljon ja niiden mekanismit tunnetaan hyvin. Yhtäkään Jeesusta koskevaa mekanismia ei tunneta. Jeesusta koskevien väitteiden vaikutusta taas voidaan tutkia aivoja kuvantamalla. Tulokset viittaavat lähinnä häiriöihin, eivätkä missään mielessä mihinkään positiiviseen. Yksi riippuvuus korvataan toisella riippuvuudella – Jeesuksella.

Mitä lie sivuston ylläpitäjä tarkoittaa ihmisen painolasteilla? Ihmisen elämä on vaihtelevaa ja elämään tulee jo pelkästään tilastollisella todennäköisyydellä sekä hyviä että huonoja hetkiä. Siihen ei yksikään Jeesus pysty vaikuttamaan.

Sivuston propagoimalla uskoontulolla on pelkästään negatiivisia vaikutuksia. Uskova joutuu arvailemaan jumalansa tahtoa,  ahdistustaan ja epävarmuuttaan hän yrittää kompensoida lukemalla Raamattua. Raamattu on jo itsessään degeneroiva kirja: siinä esitetään epätosia väitteitä tosina ja sellaisen huijauksen hyväksyminen on itsepetosta. Tämä saattaa vain lisätä ahdistusta, kun havainnot reaalimaailmasta ja Raamatun epätodet väitteet ovat jyrkässä ristiriidassa.

Uskoontulon markkinointi on yhtä epärehellistä kuin korvakynttilöiden ja korvavalon. Mikään ei ole todennettavissa aiheuttanut mitään, mitä ei placebo-vaikutus selittäisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti