maanantai 14. syyskuuta 2015

Lapsia ja nuoria tulee varoittaa uskonnon vaaroista



Lapsia ja nuoria varoitetaan alkoholin vaaroista, tupakan vaaroista, huumeiden vaaroista, liikenteen vaaroista jne. Juuri koskaan lapsia ja nuoria ei varoiteta uskonnon vaaroista, vaikka uskonnon haitat ovat selvästi vaarallisempia kuin kaikkien muiden edes kuviteltavissa olevien haittojen yhteisvaikutus.

Erityisen haitallisiksi ovat osoittautuneet kolme Aabrahamista polveutuvaa uskontoa. Nämä kolme uskontoa – judaismi, kristinusko ja islam – ovat olleet dokumentoidussa ihmiskunnan historiassa kaikkein haitallisimmat oppijärjestelmät. 

Mitä tahansa ihmisoikeusloukkausta voidaan perustella uskolla. Mitä tahansa vapauksien rajoitusta voidaan perustella uskolla. Mitä tahansa väkivaltaa voidaan perustella uskolla. 

Kun usko ja uskomukset perustuvat todentamattomiin ja selvästi epätosiin premisseihin, tästä ei voi olla mitään hyötyä lasten ja nuorten kehitykselle. Lapset ja nuoret vain oppivat valehtelemaan uskonsa nimissä. Lapset ja nuoret oppivat hylkäämään tiedonintressit pitäessään kiinni epätosista uskomuksistaan.

Tällainen kognitiivinen dissonanssi saattaa olla sellainen stressitekijä nuorille, että sen kanssa on mahdoton elää sairastumatta. Olisi mielenkiintoista kuulla opettajien näkemyksiä lasten ja nuorten kognitiivisesta dissonanssista koulutyön yhteydessä. Muutama uskonsa jättänyt nuori on kertonut kokemuksistaan. Lieneekö asiaa edes tutkittu sen laajemmin. Siinä olisi työsarkaa psykologeille ja sosiaalipsykologeille. Tulokset olisivat takuulla mielenkiintoisia.

Nykyajan nuoret ovat toisaalta niin valveutuneita, että heitä on vaikea kusettaa markkinoimalla uskonnollisia dogmeja todellisuuden kuvauksina. Dogmit eivät etäisestikään muistuta faktoja ja tämän lapsikin huomaa alkeellisella kriittisellä ajattelulla. Vaatii jonkinlaista väkivaltaa, jotta lasten ja nuorten uteliaisuus ja kriittisyys saadaan vaiennettua. Juuri vaientamiseen – joko hyvällä tai pahalla, yleensä pahalla – perustuu kaikki uskonnollinen kasvatus.

Lapsia ja nuoria tulee valistaa uskonnon vaaroista. Lapsille ja nuorille kuuluu myös ihmisarvo. He ansaitsevat parasta mahdollista tietoa. Uskonnolliset väitelauseet eivät koskaan täytä tiedon kriteereitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti