tiistai 1. syyskuuta 2015

Onko Patmoksen Juha Ahvio sekoamassa ehkä lopullisesti?



Kesälomansa jälkeen Patmoksen pellehermanneista Ahvion kirjoitukset ovat muuttuneet entistä sekavimmiksi, paikoitellen aivan kryptisiksi. Mitä lie Ahviolle tapahtunut kesälomalla?

Viimeisin Ahvion blogikirjoitus on päivätty 30.8.2015 ja otsikoitu Rasismi, vihapuhe ja ääriajattelu Suomessa. Kirjoituksen ingressi on vielä aivan ymmärrettävä, mutta sitten alkaa polveileva vuodatus asiasta ja asian vierestä.

Ahvion amerikkalaisista esikuvista samaan sekavuuteen pääsevät esimerkiksi Bill O’Reilly, Glenn Beck, Rush Limbaugh ja ennen muuta Bryan Fischer. Siinä onkin koossa sellainen kauhugalleria, että Ahvio joutuu todella kirimään, jotta pääsee hulluudessa samalle tasolla. No, sitä kohti Ahvio on vakaasti kulkemassa.

Onko Ahvio lopullisesti sekoamassa? Siltä vaikuttaa. Tosin on paljon mahdollista, että Patmos saa rahoitusta samoista lähteistä kuin amerikkalaiset pellehermannit, joten Ahvio kiljuu kurkkusuorana samaa äärioikeistolaista jargonia, jolla nämä hänen kollegansa ovat ansainneet asemansa Amerikan laillistettuina hulluina.

Ahvion kirjoituksessa sekoilevat Erkki Tuomioja, Gerald Holtom, Bertrand Russell, Aki Kaurismäki, Olli Immonen ja Juha Sipilä. Tuliko kaikki mainituiksi? No niin tai näin, Ahvio vaikuttaa olevan täysin sekoamisen partaalla. Ihmetellä täytyy, että Ahvio on saanut väitöskirjansa hyväksytyksi. Sellaisten teosten yhtenä kriteerinä on ajattelun selkeys. Ehkä Ahvio on käyttänyt kaikki paukut väitöskirjaansa, eikä selkeään ajatteluun riitä enää resursseja. Ahvio viimeaikaiset kirjoitukset ovat ehkä osoitus jonkin sortin regressiosta.
Jotenkin Ahvio onnistuu tässäkin yhteydessä sättimään homoja. Ahvio pelaa kikkelikortilla äärilaidan uskoville tyypilliseen tapaan. Kummallinen tarve ja kiinnostus näillä uskovilla toisten sukupuolielämään. Tai sitten heillä on vain tylsää oman seksuaalisuutensa kanssa.

Ahvio kirjoituksen viimeinen kappale ja samalla yksi ja ainoa virke kuuluu:
Entä aikooko SDP, joka on ilmoittanut haluavansa keskusteluttaa eduskuntaa ääriliikkeistä ja rasismista, ottaa suurennuslasin alle myös radikaalit ja luokkataisteluvihaa julkisesti lietsovat vasemmistoliikkeet ja niiden toimijat sekä näiden yhteydessä näköjään mutkattomasti viihtyvät sateenkaarilipun heiluttajat usein varsin suorasanaisen kristofobisine vihapuheineen? 

No joo, ei kun…Ahvio on ennenkin puhunut politiikkaa. Muistaakseni jossain yhteydessä Ahvio on itse pitänyt tärkeänä sitä, että poliitikkoja lobataan kristillisellä äärioikeiston agendalla. Hyvä yritys Juha Ahvio, mutta haaveilemasi teokratia ei tule toteumaan, ei vaikka kuinka yrittäisit huutaa päänsisäisessä korvessasi.

Nämä äärilaidan uskovat sekoittavat aina iloisesti faktat ja fiktion silloin kun ymmärtävät juttujensa olevan täysin sekopäisiä. Ahvio projisoi oman sekavan ja ihmisoikeuksille vihamielisen ajattelunsa kaikki muihin. 

Juha Ahvio, jos todella allekirjoitat kaikki kirjoituksesi väitteet, olet vain pelkkä limanuljaska, jolle kaikki humaanisuus on vierasta. Toivottavasti opit sinäkin elämään ihmisiksi.

Ahvio tilityksen voi käydä lukemassa tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti