sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Patmoksen Pasi Turunen pelaa kikkelikorteilla



Patmoksen propagandaministerin tehtävää 5.9.2015 hoiti Pasi Turunen kirjoittamalla jutun otsikolla Hiippakuntadekaanin harhaanmeno.

Kas kummaa, Turusen kirjoitus (tai lähinnä Helsingin hiippakuntadekaanin Reijo Liimataisen kritiikki) käsitteli taas homoja ja ”homoliittoja”.

Tyypilliseen tapaan Turunen pelasi taas kikkelikorteilla. Eikö Turusta ala jo kyllästyttämään ainainen kalujen kanssa keplottelu? Nämä Aito Avioliitto ry:n aktivistit ovat homonpia kuin Tom of Finland konsanaan. Turusen kannalta on lohduttavaa, että jo vajaan kahden vuoden kuluttua hänkin voi solmia ”homoliiton”. Väitetään, että homofobia on toisinaan osoitus latentista homoseksuaalisuudesta. Turusen ja muiden homofobisten yhteydessä asiassa saattaa olla perääkin.

Tuo em. hiippakuntadekaanikin pelasi kikkelikorteilla, mutta Liimataisella oli uskottavammat kortit kuin Turusella, joten ei ihme, että Turusta alkoi vituttaa moiset kortit.

Tekstiä lukiessa tulee mieleen, että Liimatainen yrittää silmänkääntötemppua ja tarjoilee ratkaisuksi itsepetosta: Koska kirkkolaissa ei erikseen spesifisti mainita vihittävien sukupuolta, on soveliasta teeskennellä, että sillä voidaan tarkoittaa myös samaa sukupuolta olevia pareja.

Tässä Turunen projisoi omat kestämättömät argumenttinsa Liimataisen argumenteiksi. Patmoksen propagandaministerit ovat jo vuosia noudattaneet samaa strategiaa. Kaikki fundamentalistien argumentit on osoitettu moneen kertaan silmänkääntötempuiksi.

Tämä on ilmeisen ideologisista lähtökohdista motivoitunut ja epäuskottava lukutapa ja Liimataisen on tuettava sitä yhtä keinotekoiselta tuntuvilla teologisilla selitysyrityksillä. 

Niinpä niin, ideologisista lähtökohdista Turunenkin kirjoittaa ja sekin tulkintatapa on yhtä epätosi kuin Liimataisenkin. Yhdenkään uskonnollisen argumentin totuusarvo ei ole koskaan tosi. Keinotekoisia selitysyrityksiä ovat nämä Turusenkin kikkelikortteihin perustuvat selitykset.

Liimatainen viittaa kymmeneen käskyyn, jossa hänen mukaansa "vaimo on tase-erittelyssä talon, orjien ja härkien joukossa." Tällainen pejoratiivinen lukutapa palvelee Liimataisen agendaa.

Pasi Turunen, sinkunkin kirjoituksiasi ja tulkintojasi voidaan lukea pejoratiivisesti ja sekin palvelee agendaasi (joka muuten tarkoittaa pakkomielteistä suhtautumista kikkeleihin.

Toisin kuin havainto, että Jumalan omalla sormella kivitauluihin kirjoittamat kymmenen käskyä ovat ohittamattomasti ja pysyvästi heteronormatiivisen perheen puolella: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi". 

Nyt Turunen uppoaa kikkelikortteineen todella syvälle. Yhdestäkään jumalasta ei ole havaintoa, eikä varsinkaan jonkin jumalan kivitauluihin kirjoittamista käskyistä. Minkä logiikan mukaan tuo Turusen siteeraama käsky on millään tavoin heteronormatiivinen? Edes korrelaatiota ei pystytä konstruoimaan saati sitten kausaalisuutta. Sekään kikkelikortti ei voittanut.

Sitä seuraa pitkä pätkä Turusen kikkelikorteilla kikkailua, mutta jokainen kikka kaatuu epätotuuteen. Totuus ei ole ennenkään ollut Patmoksen propagandaministereiden hyve. Mikä tahansa vale on hyväksyttävä, jos se edistää Patmoksen asiaa (mikä se kulloinkin sattuu olemaan).

Lopuksi, Augsburgin tunnustuksen artiklassa 16 muistutetaan, että "evankeliumihan … ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa.

Augsburgin tunnustus nyt ei vain satu olemaan millään lailla velvoittava dokumentti. Näköään ko. tunnustuskin on tehty kikkelikortiksi. Julkinen valta viittaa – ja sen tulee viitata – kintaalla kaikille teokraattisille pyrkimyksille. Kristinuskoa on jo kokeiltu pakottava valtiomuodon perustana, eikä siitä ole koskaan seurannut mitään hyvää.

Maailma muuttuu ja lainsäädännön tulee muuttua sen mukana.

Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt 5)”.

Julkisen vallan edustajan ei tule koskaan kieltäytyä hänelle asetuista työtehtävistä uskonnollisen vakaumuksen perusteella. Jos julkisen vallan edustajaa kieltäytyy lakisääteisistä tehtävistä, niin potkut ja rangaistukset ovat aivan aiheellisia. Sellaista kikkelikorttia ei Raamatun jumalalla ole, jolla tätä prinsiippiä pystyisi nokittamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti