lauantai 19. syyskuuta 2015

Fundamentalistien lapset tarvitsevat kriittisen ajattelun taitoja



Kriittinen ajattelu on kaikille tärkeää, mutta aivan erityisen tärkeää se on niille lapsille ja nuorille, joiden vanhemmat omaavat fundamentalistisen uskonnollisen vakaumuksen. Nämä vanhemmat ovat pääsääntöisesti niin rajoittuneita, että esittävät lapsilleen selvästi epätosia väitteitä tosina. Se täyttää valehtelun kriteerit ja valehtelu on moraalitonta.

Parhaiten em. lapsia ja nuoria autetaan, kun kouluopetuksessa opetetaan kriittisen ajattelun, kyseenalaistamisen ja perustelujen vaatimisen taitoja. Jotkut lapset ja nuoret ovat luonnostaan uteliaita, kriittisiä ja skeptisiä. Valitettavan monet eivät ole tätä. Monet uskovien perheiden lapset ovat peloteltu ja uhkailtu niin, etteivät he edes uskalla esittää vanhemmilleen kipakoita kysymyksiä koskien vanhempien uskonnollisia väitteitä. Tällainen kasvatus on suorastaan väkivaltaista siten, että lapsen oma tahto pyritään nujertamaan keinolla millä hyvänsä, jotta vanhempien perusteeton auktoriteetti säilyisi edes nimellisesti. Lapset myös oppivat valehtelemaan, jotta välttyisivät rangaistukselta. Rankaisijoina ovat joko sadistiset vanhemmat tai kuviteltu Jumala – usein molemmat.

Lapsille kohtaavat vääjäämättä kognitiivisen dissonanssin, kun faktoihin perustuva kouluopetus on ristiriidassa vanhempien epätosien väitteiden kanssa. Tilannetta pahentaa se, että vanhemmat eivät joko pysty tai halua tarkastella itse omia uskomuksiaan kriittisesti ja skeptisesti. Aikuisillekin kognitiivinen dissonanssi on haitallista saati sitten lapsille, joiden kognitiiviset resurssit eivät ole vielä kehittyneet täyteen mittaansa.

Selviämistä yhteiskunnassa auttaa kriittinen ajattelu. Vain täten vältytään selvästi haitalliselta auktoriteettiuskolta. Vanhempiakin voi arvostaa näiden lapsellisista, naurettavista ja haitallisista uskomuksista huolimatta. Vielä parempaa on, kun lapset pystyvät osoittamaan vanhemmilleen uskonnollisten väitteiden perusteettomuuden ja uskon haitallisuuden hyvin perustellusti. Tällainen lapsi ja nuori on yhteiskunnallinen voimavara.

Fundamentalistiset vanhemmat ovat taakka lähes kaikessa kielteisyydessään. Kaikki tosiasiat, jotka ovat ristiriidassa heidän dogmiensa kanssa, ovat näille vanhemmille jotain kielteistä; olivat tosiasiat vaikka kuinka hyvin perusteltu ja dokumentoitu. Jos vanhemmat ovat kykenemättömiä tai haluttomia kasvattamaan lapsiaan faktaperusteisesti, yhteiskunnan on tehtävä se.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti