keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Uusinta sielunhoitoterapeuttista puoskarointia



Tässäkin blogissa olen aika säännöllisesti kommentoinut sielunhoitoterapiaa, koska sielunhoitoterapia on huuhaata ja puoskarointia. Kaikesta saamasta kritiikistään huolimatta tämä ns. sielunhoitoterapia vaan jatkuu. Formaattia viilataan, mutta samaa humpuukia tarjotaan kaikille höynäytettävissä oleville.

Nyt on sitten viritetty sellainen huijaus kuin Uudistettu ”Sovintoon elämän kanssa” –terapeuttisen sielunhoidon malli (mallin kehitystyö on vielä kesken).

Sieluista ei ole mitään verifioitavaa evidenssiä, joten sielunhoitoterapia terapoi tyhjää. Se vasta hölmöä onkin.

Esitteen mukaan pohjana on Rikotusta eheä – sielunhoitoterapia. Jos en nyt ihan väärin muista, niin jollakin tuollaisella periaatteella homoja eheytettiin heteroiksi. Kaikki tällainen toiminta on puoskarointia, koska mallissa/malleissa esitetään terveysväittämiä ja niihin liittyviä teholtaan todentamattomia toimintamalleja. Kliinisen terapian kanssa asialla ei tietenkään ole mitään tekemistä; ei edes voi olla.

Terapian väitetään perustuvan kristilliselle ihmiskuvalle, Raamatun ilmoitukselle luomisesta, lankeemuksesta ja lunastuksesta. Taustateorioiksi sanotaan kaikenlaiset humpuukin kriteerit täyttäviä teorioita.

Mitä lie seuraavakin väite mahtaa tarkoittaa? Syntiin langenneen maailman aiheuttama kipu syntyy vajavaisissa ja haavoittuvissa ihmissuhteissa, ja vakavimmat vauriot syntyvät jo varhaislapsuudessa. Tuo väite oli ihan täyttä puppua ja touhu menee entistäkin absurdimmaksi: Sielunhoitoterapeutti ”edustaa” Kristusta…

Terapian tavoitteista sanotaan mm. seuraavaa: Terapeuttisen sielunhoidon tehtävä on raivata esteitä niin että ihmisen suhde Jumalaan, itseen ja toisiin ihmisiin pääsee tervehtymään ja hän voi ottaa käyttöönsä voimavaroja, jotka jo luomisessa on saanut.

Aikamoista puppua tällaiset ”terapiat”! Kristilliset opistot ja muut sellaiset ovat olleet kovin innostuneita järjestämään näitä terapiakursseja. Ensin siinä menevät rahat ja lopulta järki. Taas saa Uskonnon Uhrit uusia asiakkaista ja pahimmat tapaukset päätyvät mielisairaalaan.

Täysin edusvastuutonta esittää lääketieteellisiä väitteitä vailla mitään substanssia. Pitäisikö sielunhoitoterapia kriminalisoida?


Seuraava koulutus järjestetään Kalajoen Kristillisellä Opistolla ensi viikonloppuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti