lauantai 28. tammikuuta 2017

PS-Nuorten vitutuskäyrä hipoo pilviä



Hassua sakkia nuo persujen PS-Nuoret. Eipä löydy itsekritiikkiä persujen äänenkannattajasta Suomen Uutisistakaan. Seuraava pläjäys löytyy ko. julkaisusta.

Perussuomalaiset Nuoret tyrmistyi opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämästä yli 900 000 euron tuesta ”vihapuhetta vastaan”. Tukea on hakenut mm. Helsingin kaupunki, joka on saanut pelkästään “kilpapelaamiseen ja kivapuheeseen” 160 000 euroa.

Tuo harmittaa erityisesti PS-Nuorten tuoretta puheenjohtajaa, Samuli Vuotilaa. Tämä persujen nuorempi kaarti yrittää profiloitua vieläkin harhaisemmaksi joukoksi kuin peruspersut. Tyrmistyminen on kaiketi melko raskas tapa reagoida: maailma kulkee aivan toiseen suuntaan kuin persut haluaisivat ja tästä syystä persuilla on aina kyrpä otsassa. Tätä menoa persut jäävät leikkimään keskenään ihan omalle autiolle saarelleen. Se olisikin oikein toivottavaa.

Kun opetusministeriö on nyt tuollaisen määrärahan myöntänyt, niin sillä torjutaan juuri näiden ”vuotiloiden” ja kumppanien moukkamaisuutta. Persuthan ovat jo ihan puolueohjelmansa perusteella moukkia, joilla ei minkäänlaista pyrkimystäkään kehittyä. Ehkä heillä ei ole sellaiseen tarvetta, koska moukat äänestävät aina moukkia.

Kivapuheella ei näitä tilastoja ja ihmisten turvattomuuden tunnetta korvata, vaan tulee puuttua niiden alkulähteisiin.

Eiköhän turvattomuutta aiheuta juuri em. kommentit? Persuthan pyrkivät juuri pelkokertoimen kasvattamiseen varsinkin silloin kun mitään aihetta ei ole. Tilastot ja muut faktat eivät juuri koskaan ole perseilevien peruspersujen puolella, ei tälläkään kertaa, vaikka he niin väittävät.

Onhan se varmaan harmittavaa kun jollekin instanssille myönnetään oikein määrärahaa peruspersujen fasistisen agendan debunkkaamiseen.

Kivapuheen sijasta tarvitsemme pikaisesti resursseja ulkomaalaisvalvontaan ja seksuaalirikosten ennaltaehkäisyyn.

Ulkomaalaisvalvontaa suoritetaan jo ja seksuaalirikoksiakin ennaltaehkäistään jo. Mitä lie perseilevät persut oikein tarkoittavat ”kivapuheella”, ei selviä eksaktisti tuosta jutusta? Ilmiöt eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia tai toistensa vastakohtia. Onko kivapuhe vihapuheen vastakohta? Kuka sen tietää?

Persut ja heidän rujo nuorisojärjestönsä eivät taida oikein vedota nuoriin. Nuoret ovat Suomessa yleensä avarakatseisia, sivistyneitä ja valistuneita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti