tiistai 3. tammikuuta 2017

Mia Puolimatkakin päätyi epäihmiseksi



Siitä onkin jo tovi, kun tässä blogissa viimeksi käsiteltiin Puolimatkan pariskunnan – ihan sama onko kyseessä Tapio vai Mia vai molemmat yhdessä - edesottamuksia. Facebookin Paskapuhemittari ja yksi Uuden Suomen Puheenvuoroon kirjoittava aktivisti viittasivat muutama päivä sitten Mia Puolimatkan töherrykseen, joka oli otsikoitu: Olkikoirat, abortti ja eutanasia.

Mia kirjoitus julkaistiin Kompassin sivuilla. Kompassi taas on Kristillisdemokraattien viime vuonna perustuma ajatushautomo, jonka tarkoituksena oli tuottaa asiantuntijalausuntoja Krisujen eduskuntaryhmälle lainsäädäntötyön pohjaksi. Uskonnollisista lauseista ei nyt vain mitenkään saa väännettyä minkään alan asiantuntijalausuntoja, koska sellaiset lauseet ovat aina uskonnollista propagandaa ja siitä on asiantuntijuus kaukana. Miakaan ei tehnyt asian suhteen poikkeusta.

Mia pohtii ihan relevanttia ihmisyyden kysymystä suhteessa eutanasiaan. Tosin Mia on tässä debatissa pahasti myöhässä. Se keskustelu on jo käyty ja debatissa on tultu siihen tulokseen, että Mian niin hellimällä kristinuskolla ei ole ihmisyyden ja ihmisen määritelmän kanssa mitään tekemistä. Päinvastoin – kristinusko on epähumaania ihmisyyden kieltävää vihamielisyyttä.

Miaa selvästi vituttaa sellainen seikka, että eutanasiaa kannattaa selvä enemmistö suomalaisista ja sellainenhan ei missään tapauksessa sovi noille änkyröille, joiden päässä asuva mielikuvitusolento pahoittaa asiasta mielensä. Yhtään validia argumenttia eivät nämä ”uskonsankarit” pysty esittämään ja uskonnolliset väitelauseet eivät ole valideja argumentteja.

Lopulta Mia esittää henkeäsalpaavan väitteen: Eutanasian ensimmäinen portti on avautunut kuitenkin jo abortin muodossa, jossa syntymätön elämä katkaistaan tarkoituksellisesti joko äidin tai lapsen osalle määritellyn hyvän elämän kannalta, eikä siis itse elämän kannalta. Tämäkin väite on debunkattu jo kauan sitten. Abortti on laillinen toimenpide Suomessa ja siihen ei ole Mialla eikä hänen taivashepullaan nokan koputtamista. Mian uskonnollinen fundamentalismi on sekin uskovien keskuudessa katoavaa kansanperinnettä. On jo aika päästä fundamentalismista kokonaan eroon.

Mia ei voi mitenkään hyväksyä sitä, että ihmisellä on oikeus omaan kroppaansa, oikeus siihen päätäntävaltaan mitä kukin kropallaan tekee. Aivan liian kauan jonkin mielikuvitusolennon väitettiin olevan asiasta jotain mieltä ja tällä perusteltiin Mian kannattamia haitallisia metodeja.

Mia jaarittelun johtopäätös on: Arvokas kuolema on kätketty ainutkertaisessa ihmiskunnan historiassa vain ruumiiksi inkarnoituneeseen kristinuskon Jeesukseen. Väittääpä psyykkisen terveyden nimiin vannova humanismi sitten mitä muuta hyvää tahansa.

Tuossa johtopäätöksessä ei nyt ollut mikään kohdallaan. Just joo, kuolleet heräävät ja kaikkea muuta sellaista. Ja kilin vitut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti