lauantai 28. tammikuuta 2017

Juha Ahvion patologinen valehtelu jatkuu



Olipa taas aika omaperäinen ”fake news” –tasoinen kirjoitus Ahviolta. Faktojen tarkistus ei kaiketi olekaan kirjoittelun tarkoitus vaan tuon kristofasistisen agendan levittäminen Suomeen. Mikäpä siinä, kyllähän noita Ahvion juttuja lukee siinä missä Breitbartiakin.

Trump ei nyt oikein millään taivu paleokonservatiiviksi, ei oikein konservatiiviksi lainkaan. Trump on lähinnä pragmaatikko, eikä asialla ole mitään tekemistä paleokonservatiivisuuden kanssa. Taitavat originaalit paleokonservatiivit loppua Pat Buchananiin ja hän on jo vanha seniili ukko.

Ahvion niin kovasti hehkuttama ns. Mexico City –politiikka ei nyt ole ihan niin kuin Ahvio väittää. Trumpin asiaa koskeva executive order rajoittaa rahoitusta ja sitäkin vain tilapäisesti. Lopulta asia palaa Kongressin päätettäväksi. Vasta silloin päätetään miltä momentilta rahoitusta myönnetään vai myönnetäänkö miltään. (Laittomaksi toimintaa ei ulkomailla voi julistaa muuttamatta radikaalisti rahansiirtoja koskevia lakeja.) Nykyisillä Kongressin voimasuhteilla rahoitusta tuskin myönnetään. Ei Yhdysvaltain presidentillä tässäkään asiassa ole diktaattorin valtuuksia, vaikka hepulla paljon valtaa onkin. Edelleenkin ns. kehitysmaissa toimii iso joukko yksityisrahoitteisia perhesuunnitteluun keskittyviä amerikkalaisia keskuksia ja niihin ei Trump eikä edes Kongressi voi vaikuttaa millään tavalla. Malawi ja muut vastaavat maat eivät kuulu Yhdysvaltain hallinnolle.

Eikä tuon Meksikon vastaisen muurin rakentaminekaan mene alkuunkaan niin kuin Ahvio väittää tai mitä Trump vaalilupauksessaan esitti. Trumpin asiaa koskeva executive order aloitti asian valmistelun, mutta viime kädessä siitäkin asiasta päättää Kongressi, joka myös päättää hankkeen rahoituksesta, koska Meksiko ei sitä muuria missään olosuhteissa maksa vaan amerikkalaiset veronmaksajat. Trump voi ladata puppugeneraattorinsa (lue: Steve Bannonin) suoltamaan vaikka mitä propagandaa, mutta joka tapauksessa amerikkalaiset maksavat vaikka sitten kitisten. Kustannusarvio on tällä hetkellä 8-20 miljardia USD ja korkein luku, minkä minä olen nähnyt on 30 miljardia. Arvioitu rakennusaika on noin viisi vuotta ja nähtäväksi jää saako Trump jatkokauden, jotta pääsisi ihailemaan aikaansaannostaan.

Meksikolaisille tuotteille (esim. Corana-olut ja tequila) voidaan asettaa tulli, mutta senkin maksavat amerikkalaiset, jotka haluavat juoda Coronaa ja tequilaa. Sama pätee muihinkin meksikolaisiin tuotteisiin., joita amerikkalaiset haluavat. Kieltämättä Yhdysvallat on Meksikon suurin ulkomaankauppakumppani, mutta asioista perillä olevat sanovat, että muurista on enemmän haittaa amerikkalaisille kuin meksikolaisille. Meksiko on muutenkin lähentynyt Latinalaisen Amerikan maita.

Muurin rakentamiseen tarvitaan paljon sementtiä ja terästä. Nekin tulevat pitkälti jo logistisista syistä Meksikosta ja siitäkin amerikkalaiset maksavat. Ja teräs tulee paljolti Kiinasta, mistä Trump kuljettaa terästä tälläkin hetkellä omiin projekteihinsa.

Edelleen työvoiman, meksikolaisen työvoiman, palkkaamisestakin maksavat amerikkalaiset, koska amerikkalainen alan työvoima on niin kallista, että on aika kyseenalaista suostuuko edes republikaanienemmistöinen Kongressi myöntämään sille varoja. Tällä hetkellä tutkitaan skenaariota, jossa työvoima palkattaisiin molemmista maista.

Viimeksi eilen Trump pakitti tässäkin asiassa väittäen, että rahat peritään Meksikolta myöhemmin. Tämä herätti amerikkalaisissa lähinnä hilpeyttä. Meksikon presidentti ilmoitti Trumpille, ettei Meksiko maksa muuria, koska Meksikon lait eivät salli tällaista menettelyä. Meksikon presidentti myös peruutti Washington DC:n vierailunsa. Yhdysvaltain nykyinen hallinto on tässä asiassa tiukan paikan edessä ja tuskin pystyy onkimaan itseään kuiville.

Lopuksi Trumpin TPP:tä koskeva executive order ei irrottanut Yhdysvaltoja TPP;stä vaan jätti tilanteen sellaiseksi kuin se oli hetkellä jolloin määräys annettiin. Lisäneuvottelut käydään myöhemmin ja tässäkin asiassa päätösvalta on Kongressilla.

Tässä näin aluksi oikaisuja Ahvion kirjoitukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti