perjantai 27. tammikuuta 2017

Nuoret näyttävät persettä Janitskinille ja Tornadosille



Eilen Suomen hauskin ja kaikin puolin koomisin viihdejulkaisu, mvlehti, raportoi eräästä tapahtumasta perustuen Sipoon Sanomien alkuperäiseen juttuun. Kun oma toimitus on sitä tasoa, mitä on mvlehden tapauksessa nähty, niin pitkä on Janitskinilla matka Suomen ”Steve Bannoniksi” ja mvlehdellä Suomen ”Breitbartiksi.

Jutun juoni oli lyhyesti seuraava. Joku poika oli koulukiusattu. Sitten Ilja kaivoi jostain maanuumenista jonkin vähemmän tunnetun b-luokan moottoripyöräjengin, joka saattoi tuon pojan kouluun vaatimuksella: "kiusaamisen on loputtava!”

Koulukiusaaminen on valitettava ja vakava juttu, mutta näistä Janitskinin tempauksista puuttuu psykologinen silmä kokonaan. Joidenkin pärinäpoikien pelotevaikutus on aivan olematon. Tuon kiusatun pojan tilanne saattaa paheta entisestään. Nuoret ovat hyviä haastamaan kaikki auktoriteetit varsinkin, jos nuo auktoriteetit eivät millään tavoin ansaitse nuorison arvostusta.

Kiusaajat takuulla näyttävät persettä sekä Janitskinille että Tornadosille, jota nimeä tämä pieniälyisten liivijengi tottelee. En voi sille mitään, mutta aina kun Ilja sekoilee pärinäpoikien varjolla, niin episodista syntyy homoeroottinen vaikutelma. Neidit yrittävät leikkiä jotain kovaa jätkää perspanojen välillä.

Sen jälkeen kun nuoret ovat näyttäneet näille sankareille persettä kommentin ”Fuck you!” kera kiusaaminen pääsee vauhtiin. Siinä ei auta vaikka koulun pihalla seisoi isompikin joukko nahkapäisiä nahkaliivejä. Lisäksi nuorilla on näihin nahkapäihin verrattuna materiaalinen ylivoima: heitä on vain paljon enemmän.

Nahkapäiset homoeroottiset veijarit olivat niin neitejä, etteivät halunneet esiintyä omilla nimillään ja tirsoillaan edes mvlehdestä. Se kertookin episodista jo paljon: Joko Janitskin on Tornadosin mielestä pelkkä ”nobody” tai sitten nämä pärinäpojat ovat kovin herkkähipiäisiä; todennäköisesti kumpaakin.

Ehkä päihteet ovat dementoineet Iljan ennenaikaisesti, joten hän ei muista millainen nuorisokapina on. Siinä ei kuvia kumarreta, eikä Tornadosia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti