perjantai 2. syyskuuta 2016

Viidesläinen Raamatunopetusakatemia kouluttaa agitaattoreita



Viidesläisyys pyrkii leviämään syövän tavoin. Tai sitten viidesläiset organisaatiot saavat poikkeuksellisen paljon palstatilaa Seurakuntalaisessa. Nyt ko. verkkojulkaisu propagoi Raamatunopetusakatemian puolesta.

Tällä kertaa tuon Raamattuun pohjatuvan sekä syrjintää ja sortoa edistävän ”akatemian” taustalla ei ole Kansanlähetysopisto vaan viidesläisyyden toinen propagandainstituutti, Suomen Raamattuopisto. Muina viidesläisinä tahoina taustalla toimivat Kansan Raamattuseura ja Kansanlähetys.

Tämä viidesläisten organisaatio on kuin muinaisten kommunistien vastaava puulaaki. Heillä oli Sirola-opisto ja muita pienempiä tahoja, joissa koulutettiin agitaattoreita. Agitaattoreitahan Raamatunopetusakatemiakin pyrkii kouluttamaan: tällä kertaa ihmisten hyvinvoinnin kannalta kaikin tavoin haitallista agendaa pönkitetään Raamatulla. Herätyksessä ja proletariaatin vallankumouksessa on huolestuttavan paljon samoja piirteitä: kumpikin perustuu epätosiin premisseihin, kumpikin pyrkii diktatuuriin.

Agitaattorikurssin oppitunteja vetää Eero Junkkaala, joka tunnetaan myös Seurakuntalaisen blogistina. Parasta Junkkaalan antia ovat hänen debattinsa uuden-maan-kreationistin Pekka Reinikaisen kanssa. Onko se meriitti, siitä voidaan ollaan montaa mieltä.

Kunnon propagandakoneiston periaatteen mukaan opetusohjelmaan kuuluu retoriikan opetus. Samaa retoriikan opetusta antaa Kansanlähetysopistolla toimiva Apologialinja. Retorisin keinoin pyritään selvästi epätosi väite esittämään totena ja vielä niin, että paskapuhe vaikuttaa kuulijasta todelta väitteeltä.

Jo yksinkertaisella kriittisellä ajattelulla jokainen Raamattuopetusakatemian dogmi on mahdollista kumota. Raamatunopetusakatemian teosta tekee törkeän se, jos siellä opittu taitoja sovelletaan lasten ja nuorten evankelioimiseen, näiltä kun usein puuttuu kompetenssia arvioida kriittisesti uskonnollisten väitteiden totuusarvoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti