Vapaiden suuntien oikeistolainen fasismi

Vapaista suunnista löytyy otollisimmat ja ehkä peräti kiihkeimmät uusoikeistolaisen fasismin kannattajat. Tässä suhteessa suomalainen uusoikeistolainen fasismi eroaa 1930-luvun vastaavasta ilmiöstä. Tuolloin fasistit löytyivät ev.lut. kirkon piiristä.

Kristillisen uusfasismin ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Kun ideologia pohjautuu pitkälti auktoriteettiuskoiseen alistumiseen, niin usko ja fasismi kulkevat käsi kädessä. Molemmissa viljellään militaristista retoriikkaa. Kaikki nähdään ”sotana” tyypillisesti kuviteltua vihollista vastaan.

Kuri ja järjestys ajattelu on ominaista sekä kristinuskolle että uusoikeistolaiselle fasismille. Molemmissa noudatetaan demokratialle vierasta jyrkän hierarkkista järjestystä, jossa ylemmän portaan tekemisiä ei sovi kyseenalaistaa missään muodossa. Omaehtoista ajattelua ei rohkaista, oman toiminnan eettistä tarkastelua ei juuri suvaita. Ylemmällä portaalla on aina paremmin tietäviä. Kun reaalimaailman auktoriteetit loppuvat, siirrytään mielikuvitusolioiden pariin vetoamalla Jumalaan. Sinänsä näppärä strategia: Jumalaa ei voi saada lailliseen edesvastuuseen samasta syystä kuin Karhukoplakaan ei joudu vastuuseen muuten kuin Aku Ankka-lehdessä. Ilmiöt ovat paralleeleja.

Vapaat suunnat ovat sekä opillisesti että toiminnallisesti fragmentoituneita. Samaa pätee lähes poikkeuksetta uusoikeistolaisiin fasistisiin järjestöihin. Retoriikkaa ja päämääriä tarkastelemalla ei pysty tekemään eroa uskonnollisen yhteisön ja fasistisen järjestön välillä.

Molemmille on olennaista ”totuuden” määritteleminen omiin tarkoituksiin sopivaksi ja vielä siten, että tuota ns. totuutta saa eikä voi kyseenalaistaa ilman yhteisöllistä rangaistusta tai sellaisen uhkaa. Yksilö häivytetään kasvottomaksi massaksi. Variaatiot pyritään minimoimaan.

Lupaukset jollain tavoin perinteisestä Suomesta ja taivasten valtakunnasta pohjautuvat samaa periaatteeseen – kuviteltuun uhkaan ja uhan luojan itse masinoimaan ainoaan oikeaan ratkaisuun. Tässä mielessä kaikki tuo em. on utopiaa vailla reaalimaailman relevanssia. Oman ryhmä on kaikki muut poissulkeva. Ryhmän koheesio on uskonnollisen ja fasistisen kannalta ryhmädynamiikan edellytys. Tällaisessa ryhmässä on helppo osallistua kaikenkattavaan epäeettiseen toimintaan, toimintaan johon yksilö ei edes voisi kuvitella osallistuvansa: toimin vain mukana, noudatin vain käskyjä. Tällainen mentaliteetti ei kuitenkaan vapauta vastuusta kanssaihmisiä kohtaan.