Kristillisdemokraattien
oppi uskonnon soluttautumisesta politiikkaan saa jatkoa KD-lehden
pääkirjoituksessa 26.9.2016. Esa Erävalo otsikoi kirjoituksensa: Teologian eväitä politiikkaan.
Puhuvaksi
aasiksi oli tällä kertaa valjastettu emerituspiispa Mikko Heikka, jolta on
juuri ilmestynyt uusi kirja. Heikan teesi on Erävalon mukaan: ”Erityisesti politia, taloudellinen ja
poliittinen valta, oli Lutherille tärkeä”
Tätä Lutherin
regimenttioppia pyritään saattamaan takaisin poliittisen toiminnan
ohjenuoraksi. Luther eli 500 vuotta sitten, eikä tuohon aikaan osattu ajatella
paljon muuta kuin teonomista teokratiaa. Demokraattisen yhteiskunnan
toimintaperiaatteet oli muotoiltu jo paljon ennen kristinuskoa, mutta Euroopan
historiassa vallitsi Lutherin aikaan pitkä taantumuksellinen synkkä ja pimeä
kausi.
Uskonpuhdistus
ei millään tavoin purkanut katolista regimenttioppia vaan muotoili sen
uudelleen. Taantumus jatkui vielä pitkään. Oikeastaan taantumus jatkuu vielä
tänäkin päivänä ja siitä on osoituksena KD-lehden paljon kertova pääkirjoitus:
Uskontoon pohjautuva poliittinen järjestelmä on jo lähtökohtaisesti sortava ja
alistava. Mitkään keinot eivät ole kristillisdemokraateille vieraita tai
sopimattomia kunhan vain paluu kristilliseen hegemoniaan tapahtuu. Mikään hinta
sellaiselle yhteiskuntajärjestelmälle ei ole liian kova, vaikka inhimilliset
kärsimykset kohoaisivatkin maksimiinsa.
Väärän Luther-tulkinnan seurauksena ajatellaan yleisesti, ettei
kristillisellä ajattelulla ole merkitystä yhteiskunnan kysymyksiä ratkottaessa.
Ilmeisesti Erävalolla ja
Kristillisdemokraateilla on sitten ainoa oikea Luther-tulkinta? Tällainen
faktojen vääntäminen omaa agendaa ajavaksi selvästi epätodeksi väitelauseeksi
onkin ainoa mahdollinen tapa puolustaa haitallisia menettelytapoja. Aina kun
kristillisellä ajattelulla – tai ihan mistä tahansa muusta uskonnosta
johdetulla ajattelulla – on ollut jotain yhteiskunnallista merkitystä, niin
tulos on kansalaisten kannalta ollut katastrofaalinen. Kristillisdemokraateille
vapaiden kansalaisten kansalaisyhteiskunta on juuri sitä, mitä he eivät siedä.
Hyvä, että kristinuskon vaikutus on edennyt niinkin, ettei siitä ole
avoimesti puhuttu. Ja hyvä, että eri puolueissa on ihmisiä, jotka ovat
ammentaneet kristillisestä sosiaalietiikasta, vaikka usko on piilotettu
taustalle näkymättömiin.
Tuo em. menettely onkin johtanut
kristilliseen soluttautumiseen joka jatkui vuosisatoja. Kun siitä ollaan
vihdoin pääsemässä eroon, niin kyllähän hegemonia-aseman menettäminen
kismittää. Usko joudutaan piilottamaan,
jotta sen haitallisuus ei olisi aivan päivänselvää. Nykyään ihmiset eivät vain
ole niin tyhmiä ja tietämättömiä kuin nämä soluttautujat toivovat ja
kuvittelevat.
Kristillisen sosiaalietiikan
perusprinsiippi on sekin alistava: Älä suo kenellekään sitä, mitä et suo
itsellesi! Kun tuota kristillistä sosiaalietiikkaa kritisoidaan, niin se onkin
jo vainoamista. Faktat ovat näiden soluttautujien kannalta kiusallisia.
Miten hyvältä kristillisen ihmiskuvan pohjalta rakennetaan järkeviä
poliittisia ratkaisuja, on vaativa älyllinen tehtävä.
Kristillisen ihmiskuvan pohjalta
ei vain sitten millään kyetä rakentamaan järkeviä poliittisia ratkaisuja.
Kristinusko on perusteiltaa irrationaalinen, eikä mikään aivovoimistelu tee
siitä rationaalista ja ihmisten hyvinvointia edistävää. Tästä on historia
täynnä esimerkkejä.
Mitä enemmän periaatteellista sosiaalieettistä pohdintaa kirkoissa
esiintyy, sitä parempia eväitä poliitikot ajattelulleen saavat.
Faktuaalisesti asia nyt vain on
aivan päinvastoin. Hyvinvointi rakentuu kaikelle muulle kuin kristinuskolle.
Aina kun poliitikot vetoavat uskoon, niin se on kansalaisyhteiskunnan ja
hyvinvointiyhteiskunnan tappio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti