maanantai 12. syyskuuta 2016

Kansanedustaja Terhon ymmärrys ei riitä Jumalan käsittämiseen - minun riittää



Valomerkki julkaisi Puheenvuorot-osiossa kansanedustaja Sampo Terhon kirjoituksen otsikolla: Jumala ylittää järjen. Tätä apologiaa on esitetty vuosituhansia ilman ensimmäistäkään vakuuttavaa perustetta. Myös Sampo Terho epäonnistuu apologiassaan surkeasti.

Terho aloittaa niinkin kaukaa kuin Platonista ja sieltä kumpuavat apologiat on debunkattu niin moneen kertaan, että edes kirjasarja ei riitä niiden kuvaamiseen. Apologiatarkoituksessa viritelty uskonnonfilosofia on filosofian irvikuva. Hauskoja ja hullunkurisia spekulaatioita siitä syntyy vailla reaalista relevanssia.

Se että Terhon järki ei riitä Jumalan ymmärtämiseen, ei tarkoita sitä, että kaikkien muiden järki ei riitä. Jumalakonseptin absurdiutta on ollut helppo puolustaa järjen rajoittuneisuudella. Pitkään tätä pidettiinkin validina lähestymistapana, mutta nykyään voidaan induktiivisella varmuudella tietää, että jumalia ei ole olemassa. Nykyfilosofiassa jumala (ihan mikä tahansa niistä) ei ole modaliteetti. Jumala ei mahdollinen tai välttämätön olio missään kontekstissa.

Terholla täytyy toistaa Kantin kovin kulunutta slogania: eksitenssi ei ole predikaatti. Terhon jumaltodistukset epäonnistuvat empiirisesti; sanotaan nyt vaikka evidentialistisesti. Essentialistinen jumaltodistus puolestaan epäonnistuu sekin verifikaatiossa ja falsifikaatiossa. Jumalan olisi oltava olemassa, jotta tälle oliolle voidaan osoittaa minkäänlaista olemusta. Jumalalle onkin annettu jos jonkinlaista olemusta, mutta tämäkin strategia on vain ja ainoastaan wittgensteinilainen kielipeli, jossa peli itse määrittelee omat sääntönsä lähtökohtanaan se, että jumalasta voidaan sanoa jotain järjellistä. Jumala ei tässäkään instanssissa ylitä järjen rajoituksia, koska kaikki mitä jostain jumalasta voidaan sanoa, on järjen käsitettävissä.

Se että Terho antaa esimerkkinä yhden jumalalle osoitetun attribuutin – rakkaus – ei tee jumalkonseptista millään tavoin relevanttia tai järjen ylittävää. Ilmeisesti Terho pitää Raamattua jumalan olemuksen riittävänä kuvauksena. Tässä tapauksessa samasta tekstistä saman kielipelin sääntöjä noudattamalla voidaan johtaa, että tuo sama jumala on pahuus, häijyys, ilkeys, vittumaisuus jne. Tosin tätäkään ei voida todentaa samasta syystä kuin väitettä ”Jumala on rakkaus” ei voida todentaa: Jumalaa tai jumalia ei olemassa.

Mielenkiintoisin kysymys kansanedustajille olisi: Onko edustaja Terhon jumala sama olio kuin edustaja Räsäsen tai edustaja Tanuksen jumala?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti