Kotimaan Jussi Rytkösen kirjoittamassa
kolumnissa (5.9.2016) vaikeroi siitä, että pelastusoppi ei vetoa ihmisiin, kun
taas humanismi niin tekee.
Rytköselle on
kova paikka, että Suomen ev.lut. kirkko on siirtynyt entistä humanistisempaan
suuntaan jättäen synnit ja pelastusopit silleen. Uskottavuuden säilyttämiseksi
ratkaisu on aivan perusteltu: synti ei ole reaalimaailman ilmiö, joten
pelastusoppi koskee vain fiktiivistä uhkaa. Enää ei ihmisille voi valehdella
päin naamaa. Ihmiset ovat saaneet aivan tarpeekseen uskonnollista paskaa
niskaansa ja tätä on jatkunut vuosituhansia.
Humanismi taas
koskettaa jokaista ihmistä ajasta ja paikasta riippumatta. Humanismilla on
konkreettisia positiivisia vaikutuksia ihmisten elämään, uskolla taas
negatiivisia. Tämä voidaan todentaa.
Rytkönen:
Vuosien mittaan toimittajana ja pappina
kertyneen kokemukseni perusteella väitin, että Suomen luterilaisella kirkolla
on ongelma: sen julkisuuskuvassa korostuvat yksipuolisesti puhe
ihmisoikeuksista, oikeudenmukaisuudesta, palvelemisesta, luonnonsuojelusta,
politiikasta (toki aivan tiettyyn sävyyn) ja ylipäätään yhteiskunnallisista
kysymyksistä.
Ihmisiä
kiinnostaa se mikä on totta, millä on vaikutusta heidän elämäänsä.
Aavikkobarbaarien primitiiviset uskomukset lisäävät vain kärsimystä ja
eripuraa.
Varsinainen ongelma onkin se – ja tätä
yritin Aholansaaressakin sanoa – että Suomen kirkon julkisuuskuvassa ja usein
sen oppineiden edustajien retoriikassa oikeudenmukaisuus- ja ihmisoikeuspuhe
tuntuu peittävän alleen kristinuskon todellisen ytimen: sanoman siitä, että
uskomalla Ristin Miehen päälle saadaan synnit anteeksi ja iankaikkinen elämä.
Rytkönen
jumittaa menneisyyteen. Voidaan sanoa, että tiedämme iankaikkisen elämän olevan
kuvitelma, Jeesus tuskin oli historiallinen henkilö ja nuo synnitkin ovat nekin vain massojen
hallinta- ja alistamiskeino. ”Raamatullisesta” uskosta on todella vaikeaa
löytää mitään hyvää.
Kirkko ei enää puhu entiseen tapaan
julkisuudessa kristinuskon pääasioista: synnistä, parannuksesta, lunastuksesta,
kuolemasta ja ylösnousemuksesta. Jeesuksen radikaali tämän maailman valtojen
kukistaminen ja syntisen ihmisen pelastaminen ei silloin saa sille kuuluvaa
tilaa. Julistuksessa tämän tilan vievät yhä enemmän nyt toiset, sittenkin vasta
pääasioiden jälkeen ja niiden seurauksena tulevat asiat.
Rytkösen ja
kumppaneiden dogmaattisuus onkin se seikka, miksi kristinuskon tulee kuolla
jääden synkeäksi luvuksi historiankirjojen lehdille. Mielikuvitusmaailmassa
eläminen ei ole Rytkösellekään pitemmän päälle hyväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti