Verkkojulkaisu Valomerkin puheenvuorossa Samuli Suonpää
viittaa Jussi Rytkösen Kotimaassa julkaistuun
kolumniin. Tuota Rytkösen kirjoitusta käsittelin edellisessä postauksessani.
Suonpää on tullut siihen tulokseen, että maallistuminen
on kirkossa parasta. Tuon oli myös Suonpään puheenvuoron otsikko.
Suonpää:
Ei tämä minusta mikään kriisi ole vaan
päinvastoin. Kriisissä kirkko olisi, jos se edelleen puhuisi entiseen tapaan,
menneen maailman miesten (sic) äänellä. Se entinen tapa oli usein
vastenmielinen ja holhoava, vanhentunutta puhetta jo ”silloin ennen”. Nykyisin
sitä ei ymmärtäisi enää kukaan.
Noinhan se.
Tosin kirkko on aina kriisissä fundamentalistien mielessä. Tämä pieni mutta
äänekäs marginaaliryhmä on onnistunut mölyämisellään peittomaan kirkossa vallitsevan
suuntauksen, joka kulkee kohti humanistisempaa näkemystä. Joistakin taitaa olla
harmilista, että vetoamalla kristinuskon ei enää voikaan sortaa ja syrjiä
muita.
Suonpää:
Kirkossa on jatkuvasti tapana kantaa huolta
maallistumisesta. Suomi maallistuu joka kerta, kun joku kiukuspäissään eroaa
kirkosta ja kirkko maallistuu silloin, kun Taivaan ja Helvetin sijaan
puhutaankin niistä, jotka konkreettisesti yrittävät Välimeren yli
maanpäällisestä helvetistä paratiisiin hyvinvointivaltiossa.
Suomi maallistuu
aina. Myyttiset kertomukset eivät vetoa enää juuri kehenkään. Siksipä niistä
puhuminen voidaan aivan lopettaa. Annetaan mytologioiden olla sitä, mitä ne
ovat – mytologioita.
Suonpää:
Kirkko maallistuu, kun homoseksuaalisuus ei
enää ole synti ja lopullisesti kirkon pelätään maallistuvan sitten joskus, kun
homoja ei saa enää syrjiä edes sakraalitiloissa. Maallistuminen on parasta,
mitä kirkossa tapahtuu.
Tällaiselle
kehitykselle täytyy antaa aplodit. Tosin kirkolla on vielä kirittävää, jotta
sen dogmeja voisi pitää edes auttavasti humaaneina.
Luterilaisuus on maallistanut koko Pohjolaa
niin, että meillä sosiaaliturva siirtyi jo kauan sitten kirkolta valtion
vastuulle. Hyvinvointivaltio on maallistumisen hedelmä.
Vielä kun
maallistuminen viedään loogiseen päätepisteeseensä, jossa uskonnot ovat pienten
piirien harrastus. Valitettavasti uskonnoilla on vielä aivan liian paljon
vaikutusvaltaa yhteiskunnassa.
Silti maallistumisesta puhutaan kirkossa
edelleen, kuin se olisi huono asia. Tuijotamme otsa rypyssä jäsenkäppyröitä ja
pelkäämme maallistumisen haastetta, vaikka meidän pitäisi pikemminkin
ihmetellä, miksi neljä miljoonaa ihmistä edelleen haluaa kuulua kirkkoon.
Tuota minäkin
olen ihmetellyt: miksi noin suuri osa suomalaisista haluaa kuulua järjestöön,
joka aina on ankeuden puolella?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti