Uskonnolliset yhteisöt polkevat ihmisen itsemääräämisoikeutta

Ahti Saarenpää kirjoittaa itsemääräämisoikeudesta ja vapaudesta seuraavasti:

Itsemääräämisoikeus yksilön oikeutena päättää itse itseään koskevista asioista, valvoa niiden toteutumista sekä saada oikeusturvaa yhteiskunnassa voidaan jaotella useammin eri tavoin. Seuraava viisijako on siten vain yksi mahdollisuus: (1) oikeus sisäiseen vapauteen, (2) oikeus ulkoiseen vapauteen, (3) oikeus kompetenssiin, (4) oikeus valtaan ja (5) oikeus tietoon.

Kohtaa yksi suojataan mm. uskonnonvapautta koskevan lainsäädännön avulla. Tämä koskee myös vapautta olla uskomatta mihinkään jumalaan. Uskovissa piireissä tällainen vapaus ei tietenkään ole suotavaa: jos et usko tavallamme, et oikein ole edes ihminen. Evankelioimisen tarkoitus on loukata ihmisen sisäistä vapautta epätosista premisseistä johdetuin uhkauksin.

Kohtaa kaksi suojataan mm. kotirauhaa koskevin säädöksin. Nämä ovelta ovelle kiertävät ”uskonkauppiaat” rikkovat kotirauhaa aika selkeästi. Onneksi heidän määränsä on viime vuosina vähentynyt.

Uskonnollisissa yhteisöissä kohtaa kaksi rikotaan tarkkailemalla mm. jäsenistön liikkumista. Yhteisö määrittelee jäsenille rajat ja rajoitukset, jotka selkeästi rikkovat ulkoisia vapauksia.

Oikeus kompetenssiin taas määrittelee yhteiskunnassa toimimisen kelpoisuudet. Saarenpää mukaan: Lähtökohtana on ajatus ihmisestä toimimassa itse omassa asiassaan. Tätäkin itsemääräämiseen liittyvää oikeutta loukataan valitettavan monissa uskonnollisissa yhteisöissä. Tällöin ajatuksena on se, että ihminen ei ole koskaan kelvollinen omassa asiassaan. Itsemääräämisoikeutta loukataan mm. sillä, että jonkin uskonnollisen yhteisön jokin elin on oikeutettu määrittelemään ihmisen epäkompetentiksi. Loukkausta vahvistetaan ja oikeutetaan ”Jumalan määräyksenä”.

Kohta neljä on kaikkein tuhoisin uskovien kannalta:

Oikeus valtaan puolestaan merkitsee esimerkiksi oikeutta määrätä omasta ruumiistamme ,terveydestämme ja meitä koskevasta informaatiosta. Vaihdantaa ajatellen voidaan vanhan filosofiassa käytetyn ilmaisun mukaisesti sanoa ihmisen oikeudellisesti omistavan itsensä. Tämä näkökulma on tullut entistä tärkeämmäksi käytettäessä ihmisen elimiä ja informaatiota raaka-aineena eri markkinoilla. Kuitenkin yksilö itsemääräämisoikeutensa puitteissa itse ensisijaisesti määrää esimerkiksi oman kuvansa käytöstä vaihdannassa.

Uskonnollisessa retoriikassa – joka ei valitettavasti jää pelkäksi retoriikaksi – Jumalan väitetään omistavan kaiken. Turhan usein uskonnollisten yhteisöjen dogmit eivät kunnioita yksilön itseään koskevaa informaatiota. Uskovankin tulisi nauttia suojaa orjuuttavia käytäntöjä vastaan. Uskovalta pyritään epäämään yhteisönsä puitteissa oikeus vedota viranomaisiin mm. tapauksissa, jos ko. yksilö on tullut jonkun yhteisön toisen jäsenen hyväksikäyttämäksi.

Lopulta päästään tietoon:

Oikeus tietoon on viime vuosina tullut yhä tärkeämmäksi itsemääräämisoikeuden osaksi. Voidaksemme perustellusti päättää itseämme ja yhteiskuntaa koskevista asioista tarvitsemme enenevässä määrin asianmukaista tietoa itsestämme, yhteiskunnasta, erilaisista yhteisöistä ja joskus myös muista kansalaisista. Yhteiskuntaa ja yhteisöjä ajatellen puhumme nykyisin yhä useammin myös läpinäkyvyyden vaatimuksesta.

Tieto on uskon ja uskontojen kannalta vaarallista. Kontrolloimalla uskonnollisten yhteisöjen tiedonsaantia pidetään ihmiset tietämättöminä oikeuksistaan. Tällä tavoin ylläpidetään yhteisön haitallista kontrollia jäseniinsä nähden ja samalla pönkitetään yhteisön johtohenkilöiden valtaa. Läpinäkyvyyden vaatimuskaan ei toteudu varsin suljetuissa uskonnollisissa yhteisöissä: riivjäsenet hyvin harvoin tietävät, mitä johto puuhailee heidän selkänsä takana. Kipakoita kysymyksiä ei tietenkään rohkaista; varsinkaan jos kysymykset koskevat johdon toimia.

Uskonnolliset yhteisöt rikkovat toistuvasti ihmisten itsemääräämisoikeutta. Mitä fundamentalistisempi yhteisö, sen todennäköisempiä rikkomukset ovat.