torstai 12. marraskuuta 2015

Suomessa joutuu liian moni lapsi uskonnon uhriksi



Uskontojen Uhrien Tuki ry julkaisi 3.6.2015 tekstin otsikolla: Selvitys lapsiasiavaltuutetulle: joitakin lasten hyvinvoinnin kannalta ongelmallisia ilmiöitä uskonyhteisöissä.

On oikeastaan aika traagista, että vielä vuonna 2015 monin tavoin sivistysvaltioksi luettavassa Suomessa on turhan paljon nuoria uskonnon uhreja. Vakaumuksen vapaus koskee kaikki – myös lapsia ja nuoria. Jonkin kuvitellun jumalan kuvitelluilla mielipiteillä ei enää nykyaikana pitäisi olla mitään merkitystä. Sellaiset kuuluvat ihmiskunnan primitiiviseen menneisyyteen. Koska näin ei kuitenkaan ole, on tärkeää, että Uskontojen uhrit ja muuta samankaltaiset järjestöt tuovat uskon ja uskonnon haittoja esille. Yhdenkään uskonnon ei tule saada erityiskohtelua vaan kaikki haitat on saatava julkisuuteen.

Heti tekstin alkupuolella todetaan:
Joissakin uskonyhteisöissä lapset altistuvat voimakkaille peloille. Muissa yhteyksissä yhteiskunta ei hyväksyisi vastaavaa vaan pyrkisi suojelemaan lapsia. Esimerkiksi elokuville asetetaan ikärajoja, mutta kukaan ei valvo uskonyhteisöjen pelottavia saarnoja. Lapset pelkäävät esimerkiksi maailmanloppua (erityisesti Jehovan todistajat), helvettiin joutumista (erityisesti helluntailaiset ja vanhoillislestadiolaiset) ja perheestään eroon joutumista kun pian tapahtuvaksi odotettu ylöstempaaminen toteutuu(helluntailaiset).
Myös aikuisten erikoinen ja tavallisesta poikkeava käytös hurmoshenkisissä tilaisuuksissa voi aiheuttaa lapsille pelkoja (helluntailaiset ja muut karismaattisen kristillisyyden ryhmät).
Erityisen voimakasta pelkoa aiheuttaa lapsille esitetyt väitteet siitä, että pahat henget ovat todellisia, vaarallisia ja uhkaavat heitä (erityisesti helluntailaiset, Jehovan todistajat ja mormonit). Lisäksi joissakin yhteisöissä uskotellaan lapsille, että lähitulevaisuudessa koittaa vainojen aika, jolloin Jumalan kansaa vastaan hyökätään ja uskovia kidutetaan ja tapetaan (erityisesti helluntailaiset ja Jehovan todistajat).
 
Jo näin lyhyessä katkelmassa kiteytetään kuinka sairasta settiä ja shittiä usko ja uskonto aiheuttaa. Uhreiksi joutuneiden lasten ja nuorten tunnistamiseen tulee panostaa. Ehkä jo seuraava sukupolvi on vapaa uskonnon aiheuttamista haitoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti