Muutamassa
postauksessani olen kommentoinut ihmisen itsemääräämisoikeutta, ja sitä kuinka usko,
uskonto ja uskonnolliset yhteisöt systemaattisesti loukkaavat juuri
itsemääräämisoikeutta. Tällä kertaa käsittelen persoonallisuusoikeutta.
Persoonallisuusoikeuden
keskeiset periaatteet ovat: 1) yksilön kunnioitus, 2) oikeus yksilöllisyyteen,
3) oikeus yksityisyyteen, 4) identiteetti ja 5) kontrollisidonnaisuus.
Edellä olevat
periaatteet eivät ole toisensa poissulkevia vaan osittain päällekkäisiä.
Yksilön kunnioitus
on ehkä selkein, mutta valitettavan usein huomiotta jätetty periaate.
Uskonnollisen yhteisön jäsenet ovat verrattavissa hallintoalamaisiin.
Traagisinta on että hallitsijaa ei mitä todennäköisimmin ole edes olemassa.
Valtaa käyttävät sijaishallitsijat; tässä tapauksessa uskonnollisten yhteisöjen
johtajat.
Euroopan
ihmisoikeussopimuksen 8. artikla sanoo mm. seuraavaa: 1. Jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä, kotiinsa
ja kirjeenvaihtoonsa kohdistuvaa kunnioitusta.
2. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi
silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa
välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen
hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi,
terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja
vapauksien turvaamiseksi.
Tämän
perusteella on selvää, että viranomaiset saavat – ja heidän tulee – puuttua
uskonnollisten yhteisöjen toimintaa, jos nämä yhteisöt rikkovat yksilön
kunnioitusta vastaan. Edes uskonnonvapauden nimissä ei voi hyväksyä
persoonallisuusoikeuksien vastaista toimintaa.
Kohta kaksi
tarkoittaa seuraavaa: Yksilöllisyyden
puitteissa ihmistä kunnioitetaan ensisijaisesti sellaisena ainutkertaisena
yksilönä kuin hän on ja haluaa olla.
Tämäkin periaate
sivuutetaan turhan helposti uskonnollisissa yhteisöissä: uhkaa, painostusta ja
suostuttelua käytetään vastoin yksilön oikeutta yksilöllisyyteensä. Uhka on
tyypillisesti jokin kuvitteellinen ”helvetti” tai muu rangaistus.
Kohta kolme
turvataan Suomen perustuslaissa seuraavasti: Yksityiselämän suoja. Jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on
turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.
Uskonnolliset
yhteisöt, ainakin fundamentalistiset, pyrkivät kontrolloimaan yksilöä jopa
yksityisyyden loukkaamattomaksi katsotulla alueella. Uskonnolliset yhteisöt
ovat varsin usein tungettelevia pyrkiessään kontrolloimaan jäseniään.
Kanadan tietosuojavaltuutettu on
sanonut asiasta: The right to privacy means
that individuals get to decide what and how much information to give up, to
whom it is given, and for what uses.
Samanlaista
kannanottoa sopisi odottaa Suomessakin. Uskonnolliset yhteisöt loukkaavat
tätäkin prinsiippiä esim. vaatimalla (painostamalla) yhteisön jäseniä kertomaan
intiimeistäkin elämänalueista sekä vaatimalla tunnustamaan olemattomia
”syntejä”.
Uskonnollisen
yhteisön jäsenellä ei ole – tai on vain harvoin – oikeus määritellä
identiteettinsä ja sen kuinka tuota identiteettiä käytetään.
Kohtaa viisi
käytetään aina uskonnollisen yhteisön jäsentä vastaa. Yhteisön koko
olemassaolon edellytys on mahdollisimman suuri kontrolli jäsenistöönsä nähden.
Uskonnolliset yhteisöt saattavat pitää törkeää vapauksia loukkaavaa kontrollia
kaikin tavoin tarpeellisena, vaikka tästä olisi nimenomaiselle yhteisön
jäsenelle merkittäviä haittoja. Mitä tiukempi kontrolli, sen vähemmän
itsenäisen ajattelun mahdollisuuksia jäsenelle suodaan.
Meidän tulee
auttaa jokaista, joka on joutunut persoonallisuusoikeuksiensa loukkauksen
kohteeksi. Uskonnolliset yhteisöt ja niiden johtajat tulee saattaa lailliseen
edesvastuuseen toimistaan.
Oikeuksista
lisää tuolta:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti