Vartija-lehden
verkkojulkaisussa teologia Kari Kuula pohtii sitä, kuuluuko uskonto ylipäätään
lainkaan kouluun. Kirjoitus oli uskovalta harvinaisen rehellinen pohdinta.
Fundamentalistit mielellään vaativat uskontoa aivan kaikkialla. Heille
ihanteellinen valtiomuoto on teokratia, Pohjolan kristillinen Iran.
Kuula:
Seurakunnan näkyminen koulussa ei sinänsä
ole huono asia. Hartauksista ja koulukirkoista ei ole haittaa edes niille
lapsille, joiden kodeissa ei uskota koko hommaan.
Mutta kun on!
Lapsille esitetään satuja ja tarinoita tosina, kun kaikki maailmasta kerätty
todistusaineisto on kaikkia maailman uskonnollisia väittämiä vastaan,
Kerrankin pappi
ja teologi edes yrittää olla rehellinen:
Ongelma onkin periaatteellinen. Ajatellaan
niitä koteja, joissa ei kuuluta mihinkään kirkkoon. Heitä toki harmittaa, että
heidän lapsilleen puhutaan sellaista, joka ei ole heidän mielestään totta.
Lapset kun uskovat herkästi aikuista, etenkin jos koko yhteisö näyttää olevan
aikuisen sanoman takana. Tästä syystä uskonnottomien kotien lapsille ei saa
tarjoilla hartaushetkiä koulussa.
Kuula jatkaa
poikkeuksellisen rehellistä pohdintaansa:
Epäilen silti, ettei tässä ole koko totuus
kuviosta. Kenkä puristaa niidenkin jalkaa, jotka kuuluvat kirkkoon. Hekään
eivät halua, että lapsille opetetaan epätosia asioita. Heidän mielestään kirkon
jumalapuhe ei varmaankaan ole suoralta kädeltä epätotta, mutta sen totuusarvo
on kuitenkin epävarmaa.
Ehkä tästä syystä kouluhartaudet herättävät
kriittisiä kysymyksiä. Jos Jumalan olemassaolo on näin avoin kysymys, onko
oikein, että lapselle puhutaan koulussa ikään kuin Jumalan olemassaolo olisi
kiistaton asia?
Tähän on yksi
ratkaisu: kerrotaan lapsille rehellisesti, että puheet jumalasta ovat epätosia.
Parempi ratkaisu: heivataan koko Jumala ulos kouluista. Korkeintaan varotetaan
lapsia uskontojen haitoista.
Eikö oikeampi painotus olisi toisenlainen?
Lapsille puhutaan paljon sellaisesta, mikä tiedetään varmaksi. Siitä taas, mikä
on epävarmempaa, puhutaan paljon vähemmän. Ja kun siitä puhutaan, asian epävarmuutta
pidetään koko ajan esillä.
Jos nyt jostakin
syystä Jumalaa on jollain tavoin syytä pitää esillä koulussa, niin kolme
Abrahamista polveutuvaa uskontoa voidaan esittää juuri sinä mitä ne ovat –
muinaisina mytologioina, joihin miljardit ihmiset ovat uskoneet, vaikka mikään
noissa uskonnoissa ei ole totta.
Koska Jumalan olemassaolo on niin epävarma
asia, tunnustuksellinen jumalapuhe ei kuulu kouluun ollenkaan. Koulu edustaa
vain sellaista, johon olemme yhdessä ja lujasti sitoutuneita – eikä yhteinen
hartauden harjoitus ole tällainen asia edes kulttuurikristillisessä Suomessa.
Täysosuma!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti