torstai 26. marraskuuta 2015

Jälleen pieni voitto taantumuksesta



Ilman suurempaa mediahuomiota STT uutisoi eilen 25.11.2015, että Sosiaali- ja terveysvaliokunta ei puolla aborttialoitetta.

Hanke perustui kansalaisaloitteeseen, jossa vaadittiin terveydenhuoltohenkilökunnan lakisääteistä oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä vakaumuksellisista syistä.

STT raportoi seuraavasti: Valiokunnan mielestä julkisessa virassa toimivien lääkäreiden velvollisuus toimia raskauden keskeytyksissä lakien mukaisesti on selkeä.
Valiokunta katsoo kuitenkin, että työntekijän eettistä tai uskonnollista vakaumusta on syytä kunnioittaa. Asianmukainen hoito pitää varmistaa ensisijaisesti työjärjestelyin, eikä vakaumuksen noudattaminen saa vaarantaa potilaiden oikeuksia,
Valiokunnan mietintöön sisältyy yksi vastalause.

Olisin odottanut valiokunnalta jyrkempää kannanottoa. Silti ratkaisu on jälleen yksi pieni voitto taantumuksesta. Hankkeen takana oli mm. nykyinen kansanedustaja Sari Tanus (kd), jonka fundamentalisti on kuvottavuudessaan niin vastenmielinen, että se tekee Tanuksesta epäihmisen. Näiden herännäiskristillisen piirien motiivina oli aborttikysymyksen politisoiminen.
Tällä kertaa me edistykselliset saavutimme jälleen pienen osavoiton taantumuksellisista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti