maanantai 10. elokuuta 2015

Raamatullinen lastenkasvutus vaatii väkivaltaa



Amerikkalaisten hörhöjen suomenkielisellä sivustolla on aika häiriintynyttä juttua lasten raamatullisesta kasvatuksesta. Kuinka paljon väkivaltaa uskovien kotien lapset joutuvatkaan kärsimään? Arvelen, että paljon enemmän kuin viralliset tilastot osoittavat. Jokainen väkivaltatapaus on turha, mutta kun Raamatun jumalalle väkivalta on erityisen mieluista, niin kai sitä lapsiakin voi Jumalan nimissä kurittaa väkivaltaisesti. 

Em. sivusto kyllä yrittää esittää disclaimerin seuraavasti: Mutta älkää ymmärtäkö tätä väärin — me emme missään tapauksessa kannata lasten pahoinpitelyä.

Mutta jo seuraavassa koko disclaimer nollataan seuraavan tapaan: Lasta ei koskaan pidä kurittaa fyysisesti niin paljon, että siitä seuraa fyysisiä vammoja. Raamatun mukaan lasten asianmukainen ja kohtuullinen fyysinen kuritus edesauttaa lapsen hyvinvointia ja oikeaa kehitystä.

Väkivalta on aina väärin, tehtiinpä se sitten vaikka Raamatun jumalan nimissä. Tekstin kirjoittajan mielestä väkivalta on oikeutettua, jos siitä ei seuraa fyysisiä vammoja. Kaikki väkivaltaiset teot jättävät vammoja, vaikka pienet fyysiset vammat paranevatkin nopeasti. Väkivallan traumatisoiva vaikutus on dokumentoitu hyvin ja kaikki puhuu raamatullista lastenkasvatusmetodia vastaan. Vaikka tekstin kirjoittaja pitää Raamattua väkivaltaisen kurituksen oikeuttaja, sitä se ei ole: Raamattu on muinaisten tietämättömien ihmisten kirjoittamaa mytologiaa, eikä se kelpaa ohjekirjaksi yhtään mihinkään. On suorastaan kuvottavaa, että lasten väkivaltaista kurittamista puolustetaan kirjalla, joka on kaikissa suhteissa vihamielinen teos.

Vanhempien on tunnettava raamatulliset kurinpidon ohjeet, jotta he voisivat kurittaa oikein ja Raamatun periaatteiden mukaisesti.
Niistä ohjeista on selvästi haittaa, mutta silti tekstin kirjoittajalla on otsaa väittää: Tietysti kurin päämääränä täytyy olla lapsen etu, eikä sitä saa koskaan käyttää syynä lasten väärään kohteluun.

Lapsen etu kyllä, mutta raamatullinen lastenkasvatus edellyttää sekä aktuaalista väkivaltaa että väkivallan uhkaa, joten Raamatun kasvatusohjeet eivät ole koskaan lapsen edun mukaisia.

Fyysinen kuritus ei koskaan saa aiheuttaa pysyvää fyysistä vahinkoa tai kipua. Fyysisen kurituksen jälkeen lasta pitäisi aina välittömästi lohduttaa ja tehdä hänelle selväksi, että hänestä välitetään ja häntä rakastetaan. Nämä tilanteet ovat hyviä hetkiä opettaa lapselle, kuinka Jumala kurittaa meitä, koska hän rakastaa meitä ja kuinka me vanhempina toimimme samoin lapsiamme kohtaan.
Tuo oli jo pöyristyttävää. Ei kai tarvitse sanoa enempää? Väkivalta on aina väkivaltaa, eikä kauniit puheet muuta asiaa.

Kirjoituksen loppupuolella alkaa vastenmielinen ruikutus väkivallan puolesta: Tästä seikasta on tullut vieläkin kiperämpi sen vuoksi, että hallitukset ovat alkaneet luokitella kaikenlaisen fyysisen kurituksen lasten pahoinpitelyksi. Monet vanhemmat eivät piiskaa lapsiaan, koska he pelkäävät ilmiantoa viranomaisille ja lastensa pois ottamista.

Jotta uskovien oma pesä näyttäisi puhtaalta, vastuu siirretään näppärästi valtiovallalle: Kuinka vanhempien tulisi toimia, jos hallitus on tehnyt lasten fyysisen kurituksen laittomaksi? Room. 13:1-7 mukaan vanhempien tulee alistua valtiovallalle. Valtiovalta ei saisi koskaan olla ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa ja fyysinen kuritus, raamatullisesti ajatellen, on lasten edun mukaista. On kuitenkin parempi, että lapset pysyvät perheen yhteydessä, jossa he saavat ainakin jonkinasteista kurinpitoa, kuin että lapset menetetään valtiovallan huostaan.

Sekulaarit lait ovat juuri sitä varten, ettei kukaan lapsi joutuisi kohtaamaan minkäänlaista väkivaltaa. On täysin perusteltua, että väkivaltaa ei hyväksytä edes raamatullisin perustein.

Väkivaltaan yllyttävän vastenmielisen kirjoituksen voi lukea tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti