maanantai 31. elokuuta 2015

Raamattukritiikkiä 31.8.2015



Job 37:1 – 39:38
Jumala on siis täysi paskiainen kun pääsääntöisesti aiheuttaa vitsauksia: 13. Hän antaa niiden osua milloin maalle vitsaukseksi, milloin siunaukseksi. Raamatun vitsaukset ovat mielipuolen mielivaltaa.
Lopulta juttu menee ihan kreisiksi itse Jumalan alkaessa puhua: 1. Herra vastasi Jobille tuulispäästä: 2. "Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni?
Jobin aiemmat kysymykset ovat olleet aivan relevantteja, mutta tämä taivaallisen Pohjois-Korean despootti ei siedä minkäänlaista kritiikkiä.

2 Kor 4:13 – 5:10
Paavalin jutut on kirjoitettu niin, että Jeesuksen historiallisuutta puolustetaan Vanhan Testamentin sanoilla ”kuten kirjoitettu on”. Paavali siis keksi Jeesuksen henkilöhahmon ja laittoi hepun toimimaan siten, että Vanhan Testamentin ennustukset toteutuisivat edes auttavasti. Paavalin kannalta on katastrofaalista, että Jeesus tuskin oli historiallinen henkilö.

Snl 22:13
13. Laiska sanoo: "Ulkona on leijona. Tappavat vielä minut torilla."
*nauraa*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti